Puheenvuoro: Sosiaaliturvaa koko ihmiskunnalle

Timo Voipio ja Ronald Wiman

Perusturva voitaisiin ulottaa myös köyhien maiden väestölle alle kahdella prosentilla maailman bruttokansantuotteesta. Perusturva vähentäisi köyhyyttä, lisäisi vakautta ja yrittäjyyttä sekä avaisi ilmasto- ja kauppapolitiikan umpikujia.

Yhteiskuntasopu on kaikissa vakaissa yhteiskunnissa aina Otto von Bismarckin kanslerikaudelta 1880-luvulla alkaen rakentunut sen varaan, että valtaa käyttävä vähemmistö lupaa ja takaa huono-osaisemmalle enemmistölle sosiaaliturvan, joka on niin vahva, ettei köyhän enemmistön kannata vaarantaa sitä vallankumouksella.

Aloitteellisuus globaalin perusturvan rakentamisen puolesta olisi todennäköisesti parasta globaalia turvallisuuspolitiikkaa. Samalla se voisi viedä eteenpäin umpikujaan ajautuneita ilmasto- ja kauppaneuvotteluja. Globaalia kauppa- tai ilmastosopua ei synny, elleivät rikkaat teollisuusmaat osoita uskottavasti kehitysmaille, että huoli ihmiskunnan enemmistön toimeentulon perusturvasta on meille yhtä tärkeä kuin huolemme ilmastosta tai vapaakaupasta. Perusturva on myös nopein ja kustannustehokkain tapa saavuttaa YK:n vuosituhattavoitteet vuoteen 2015 mennessä.

Suomi on päättänyt tukea YK-järjestöjen yhteistä perusturva-aloitetta, UN Global Social Protection Floor Initiativea, joka tähtää Ihmisoikeuksien julistuksessa taattujen perusoikeuksien järjestämiseen koko ihmiskunnalle. Kyse on oikeudesta työhön, sosiaaliturvaan,
ihmisarvon mukaiseen toimeentuloon ja turvaan, terveydenhoitoon sekä opetukseen.

Valtioneuvoston Ihmisoikeusselonteon mukaan koko YK-järjestelmän yhtenäinen ja koordinoitu toiminta on välttämätöntä ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Kestävän kehityksen kannalta on oleellista, että taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet saavat saman painoarvon kuin kansalais- ja poliittiset oikeudet.

Sosiaaliturva on
tuottava investointi

Ihmisarvoisen elämän varmistavien peruspalvelujen ja tulonsiirtojen järjestä minen kaikille on haastava, mutta ei mahdoton tehtävä. Tällä hetkellä vailla perusturvaa elää 60–80 prosenttia ihmiskunnasta. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n laskelmien mukaan köyhätkin kehitysmaat pystyisivät jopa ilman ulkopuolista apua järjestämään kaikille kansalaisilleen perusterveydenhoidon, kansaneläkkeen, lapsilisän ja työttömyysturvan 3–10 prosentilla BKT:sta.

Vertailun vuoksi todettakoon, että OECD-maat käyttävät kansalaisten perusturvaan keskimäärin 21 prosenttia BKT:sta, ja Pohjoismaat lähes 30 prosenttia. Alle kaksi prosenttia globaalista BKT:sta riittäisi perustason sosiaaliturvan järjestämiseen kaikille niille köyhille, jotka eivät ole tällä hetkellä sosiaaliturvan piirissä.

Staattinen kustannuslaskelma ei sitä paitsi kerro koko totuutta, sillä perusturva näkyy dynaamisessa tarkastelussa kansantalouden tilinpidossa sekä meno- että tulosarakkeissa. Taattu sosiaaliturva parantaa työn tuottavuutta sekä vahvistaa kansantalouksien kasvua ja kestävyyttä. Köyhät ihmiset tekevät toimeentuloriskejä vähentääkseen ratkaisuja, jotka eivät ole heidän itsensä ja kansantalouden kannalta parhaita mahdollisia, kuten talousnobelistit George Akerlöf, Daniel Kahnemann ja Joseph Stiglitz ovat osoittaneet.

Jos miljoonat ihmiset uskaltavat perusturvan ansiosta kokeilla uusia viljelykasveja, innovoida tehokkaampia menetelmiä tai vaihtaa tarpeen tullen vanhoista ammateistaan ja asuinpaikoistaan uusiin, perusturva voi nopeasti maksaa itsensä takaisin ja nostaa koko kansantalouden hyvää kasvua ruokkivalle yritteliäisyyden kehälle.

Pitkän päälle sosiaaliturvan rakentamisessa on kyse säästämisestä yhdessä ”pahan päivän varalle” ja riskien jakamisesta. Miljoonien ihmisten sinänsä pienistä säästöistä syntyy yhteensä suuria pääomia, joilla voi pääomaköyhissä maissa olla suuri merkitys paitsi sosiaaliturvan rahoituksessa myös kansantaloudellisesti tärkeiden tuotannollisten investointien rahoituslähteenä. Miltei kaikki Suomen vesivoimalatkin rakennettiin 1950- ja 1960-luvuilla Kansaneläkelaitoksen kassaan kertyneillä sotu-maksuilla.

Toisaalta kaikissa maissa, joissa on toimiva sosiaaliturvajärjestelmä, osa sosiaaliturvasta rahoitetaan verovaroista joko ilmaisina palveluina tai tukemalla vähätuloisten ihmisten omia eläke- tai sairausvakuutusmaksuja verovaroin. Myös kehitysmaissa kelvollinen tulo ihmisarvoisesta työstä on aina parasta sosiaaliturvaa, ja siitä voi kerätä sosiaaliturvamaksuja.

Niille jotka eivät saa kuukausipalkkaa, on kehitettävä muita maksujärjestelyjä: sosiaaliturvamaksuja voidaan kerätä viljelijäperheiltä sadonkorjuuaikaan ja kalastajilta silloin, kun kalansaaliit ovat hyviä. Olennaista on, että jokaisella maalla pitäisi olla oma, pysyvä, kansallinen, ja ministeriörajat ylittävään yhteistyöhön perustuva sosiaalisen suojelun järjestelmä. Sen tulisi olla nopeasti mobilisoitavissa, mitkä riskit kansalaisia sitten  kohtaavatkin.

Toimivia järjestelmiä
kymmenissä maissa

Sosiaaliturvan maailmanjärjestö ISSA on hiljattain julkaissut joukon tutkimuksia, jotka valottavat hyviä käytäntöjä sosiaaliturvan ulottamisessa myös niille, joilla ei tähän asti ole ollut sosiaaliturvaa. Esimerkiksi Etelä-Afrikka ja sen naapurimaat Botswana, Lesotho, Mauritius ja Namibia ovat luoneet kansaneläkejärjestelmän, joka on parantanut merkittävällä tavalla paitsi ikäihmisten myös heidän lastenlastensa hyvinvointia.

Etelä-Afrikassa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet vääräksi yleisen oletuksen, että sosiaaliturva vähentäisi ihmisten kiinnostusta tehdä työtä. Lapsilisien ansiosta eteläafrikkalaiset äidit pystyvät irrottautumaan kotivelvollisuuksistaan ja lähtemään työmarkkinoille aktiiviseen  työnhakuun. Ruanda ja Ghana ovat rakentaneet koko kansan kattavan sairausvakuutusjärjestelmän.

Latinalaisen Amerikan maissa on saatu hyviä kokemuksia niin sanotusta ehdollisesta toimeentulotuesta (Conditional Cash Transfer, CCT) jossa köyhienlapsiperheiden äideille annetaan tulonsiirtoja sillä ehdolla, että perheiden lapset käyvät säännöllisesti neuvolassa, terveystarkastuksissa ja koulussa. Tavoitteena on vähentää köyhyyttä sekä nyt, että 20–30 vuoden jänteellä, kun terveet ja koulutetut lapset pääsevät kunnolla elämään kiinni.

Ehdollisen toimeentulotuen järjestelmät ovat vähentäneet köyhyyttä ja pienentäneet tuloeroja tehokkaasti. Suurin ja kaunein niistä on Brasilian Bolsa Familia, jonka piirissä on jo yli 55 miljoonaa ihmistä eli yli neljäsosa Brasilian asukkaista. Meksikon Oportunidades kattaa yli 20 prosenttia meksikolaisista, ja Hondurasin vuonna 1990 käynnistetty PRAF 15 prosenttia kansasta. Meksikon Oportunidades lisää keskimääräisen köyhän perheen käytettävissä olevia tuloja 20 prosentilla ja Brasilian Bolsa Familia 10 prosentilla.

Intian työtakuujärjestelmä NREGA on kolmas perustyyppi köyhän maan oloihin sovitetuista sosiaaliturvan innovaatioista. Intialaisen talousnobelistin Amartya Senin työparin Jean Drèzen alunperin suunnittelema NREGA-järjestelmä takaa jokaiselle köyhälle perheelle ruokaturvaan riittävät tulot ”lapiolinjan” työllisyystöistä korkeintaan sadalle päivälle vuodessa. Tehtyjen evaluointien mukaan NREGA-työ on kovaa ja palkka siinä määrin pieni, ettei ihmisille tule mieleen väärinkäyttää tätä valtion varoin taattua toimeentuloturvan järjestelmää.

Kiina käänsi kurssiaan

Suurin sosiaaliturvan menestystarina on kuitenkin 2000-luvun Kiina: 1980-luvun alun talousuudistusten aikana Kiinan aiemmin kohtuullinen sosiaaliturva oli pääsyt romahtamaan. Kansalaiset oli jätetty oman onnensa varaan. Sittemmin, vuodesta 2003 lähtien Kiina on jälleen laajentanut sosiaaliturvaansa niin, että esimerkiksi sairausvakuutuksen piiriin kuuluvien kansalaisten osuus oli noussut 15 prosentista 85 prosenttiin vuonna 2008 ja nousee edelleen. Myös kansaneläkkeen, äitiysavustusten ja työtapaturmakorvausten
saajien määrät ovat kasvaneet huomattavasti.

Köyhyyden ja haavoittuvuuden vähentämisen lisäksi sosiaaliturvan laajentamisella on Kiinassa suuri talouspoliittinen merkitys. Länsimaisen kulutuskysynnän heikentyessä Kiinan hallitus on nähnyt tarpeelliseksi kierrättää sosiaaliturvan kautta rahaa tavallisten kiinalaisten taskuihin ja lisätä näin kiinalaisten tuotteiden kysyntää.

Kiinan uudistuksista hyötyy koko maailma. Kuten talousnobelisti Joseph Stiglitz on sanonut John Maynard Keynesiä mukaillen: tie ulos nykyisestä talouslamasta kulkee kokonaiskysynnän kasvattamisen kautta. Kiinalaisten vaurastuessa kasvaa myös suomalaisten ja muiden teollisuusmaiden tuotteiden kysyntä Kiinan markkinoilla ILO:n motto ”Köyhyys yhtäällä on uhka hyvinvoinnille kaikkialla” on hyvä ohjenuora myös Suomen kehityspolitiikalle, jonka perustehtäväksi hallituksemme on antanut ohjata maailmaa ”kohti oikeudenmukaista ja kestävää ihmiskuntapolitiikkaa”.

Oikeudenmukaisuus ja kestävyys kuuluvat erottamattomasti yhteen. Mikä ei ole reilua, ei voi olla kestävääkään. Sosiaaliturva on siis ihmisoikeus. Se on myös yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen edellytys. Sitoutumalla globaalin perusturvan tarjoamiseen kaikille voimme saavuttaa YK:n vuosituhattavoitteet, liennyttää turvallisuusuhkia ja avata globaalien ilmasto- ja kauppaneuvottelujen umpisolmuja. Sen sijaan, että kysyisimme, onko maailmalla varaa perusturvaan kaikille ihmisille, on syytä kysyä, onko meillä varaa olla ilman sitä.


Lue lisää:

• ILO: Can low-income countries afford basic social security? Social Security Policy Briefings, Nr. 3, International Labour Organisations. Geneve 2008.

• ISSA: Examining the Existing Knowledge on Social Security Coverage Extension. International Social Security Association ISSA. Geneve 2009. www.issa.int/aiss/Observatory/In-Focus/In-Focus-Extension-of-social-security-coverage/Extension-study

• Townsend Peter (ed.): Building Decent Societies, Rethinking the Role of Social Security in Development. Palgrave-Macmillan/ILO. Basingstoke 2009.