Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Euroopan pitäisi itsenäistyä ulkopolitiikassa

Turvallisuuspolitiikan tutkijan Nick Witneyn mielestä EU on jäänyt ulkosuhteissa Yhdysvaltojen suojatiksi, vaikka kommunismin uhka on väistynyt idästä jo kauan sitten.

kuva Joonas Pörsti

Euroopan unionin tulisi lopettaa Yhdysvaltojen peesaaminen ja muotoilla itsenäinen strategia Afganistanin-politiikassa ja muissa tärkeissä kansainvälisissä kysymyksissä, painottaa brittiläinen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Nick Witney. Hän esittää painavan listan geopoliittisia ongelmia, joihin Euroopan maat eivät ole vaivautuneet muotoilemaan omaa yhteistä kantaansa. Sen sijaan ne kääntyvät toistuvasti Yhdysvaltojen puoleen ja odottavat siltä päätöksiä.

"Lähi-idässä Euroopan unioni on ajanut kolmenkymmenen vuoden ajan rauhaa Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin. Tosiasiassa olemme täysin voimattomia alueella. Rahoitamme osapuolten nykyistä pattitilannetta miljardilla eurolla vuodessa ja pysymme passiivisina, jotta emme astuisi amerikkalaisten varpaille."

Afganistanin tilanne on hänen mielestään vielä ajankohtaisempi esimerkki, mitä seuraa kun Euroopan maat asettavat yhteiset tavoitteensa sivuun ja tyytyvät sen sijaan vaalimaan kahdenvälisiä suhteitaan Yhdysvaltojen kanssa.

"Olemme huteralla pohjalla, kun Afganistanissa on tuhansia eurooppalaisia sotilaita, mutta meillä ei ole todellista vaikutusvaltaa operaatiota koskeviin päätöksiin. En usko että tällainen on sen enempää eurooppalaisten kuin amerikkalaisten etu."

Witney muistuttaa, että viime vuoden lopulla Euroopassa odotettiin pari kuukautta Barack Obaman päätöksiä lisäjoukkojen lähettämisestä Afganistaniin sen sijaan että aika olisi käytetty eurooppalaisen Afganistan-strategian valmisteluun.

"Näen eurooppalaisten toiminnan Afganistanissa hyvin vastuuttomana. Operaatiosta ei edes keskustella EU-tasolla muuten kuin afgaanipoliisien koulutuksen osalta. Koko hankala sotku on jätetty mieluummin Naton hoidettavaksi Yhdysvaltojen johdolla."

Kahdenväliset suhteet ensin

Euroopan unionin passiivisuuden taustalla on Witneyn mukaan jäsenmaihin luutunut kylmän sodan aikainen käsitys, että Yhdysvaltoja tarvitaan takaamaan Euroopan turvallisuus. Euroopan ja Yhdysvaltojen välinen transatlanttinen yhteistyö oli silloin erittäin hyödyllistä molemmille osapuolille.

"Amerikkalaiset suojelivat Eurooppaa Neuvostoliiton sotilaalliselta uhalta ja tarjosivat Euroopalle eräänlaisen nuoremman yhteistyökumppanin paikan maailmaa hallinneessa läntisessä järjestelmässä. Vastavuoroisesti Yhdysvallat edellytti Euroopan mailta solidaarisuutta ulkopolitiikassa."

"Opimme pitämään suumme kiinni ja seisomaan yhteisessä rintamassa. Vältimme konfliktia ja vakavampia poliittisia erimielisyyksiä amerikkalaisten kanssa, koska hyödyimme itse tiiviistä läntisestä kumppanuudesta."

Tämä käytösmalli on jäänyt nyt pahasti ajastaan jälkeen. Eurooppalaiset tuntevat itsensä edelleen osaksi yhteistä läntistä leiriä, eivätkä näe, että Yhdysvallat on vieras kansallisvaltio, joka ajaa usein aidosti erilaisia tavoitteita maailmalla. "Toisinaan heidän etunsa ovat samoja kuin meidän, mutta aika usein näin ei ole", Witney tähdentää.

Läntisen leirin tilalle on tullut moninapainen maailma, jota länsimaat eivät voi enää hallita keskenään. Sotilaallisen suojelun tarve on jäänyt myös historiaan, kun Venäjän sotilaallinen voima on heikentynyt kommunismin romahduksen jälkeisinä vuosikymmeninä.

"Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates on tehnyt selväksi, että Venäjän tavanomaisten aseiden luoma uhka on lähinnä varjo Neuvostoliiton mahdin ajoista, etenkin kun useat entiset Varsovan liiton maat ovat vaihtaneet leiriä."

Eurooppalaisilla on huonoja kokemuksia EU:n jäsenmaiden yhteisestä vaikutusvallasta esimerkiksi Irakin sodan alkuvaiheiden diplomatiasta, jolloin yhteinen rintama hajosi Witneyn sanoin "kuin vesimeloni" Yhdysvaltojen määrätietoisten strategisten tavoitteiden edessä. Se oli omiaan vahvistamaan toimintatapaa, jossa jokainen jäsenmaa yrittää vaalia parhaansa mukaan kahdenvälisiä suhteita Washingtonin isäntien kanssa, sen sijaan että rakennettaisiin yhteistä EU-linjaa.

Vierailulla Valkoisessa talossa

Witney julkaisi viime syksynä kollegansa Jeremy Shapiron kanssa kyselytutkimukseen perustuvan raportin siitä, miten 27 EU-maata hoitavat suhteitaan Yhdysvaltoihin. Tulokset olivat hämmentäviä.

"Kaikissa jäsenmaissa katsottiin, että EU:lla on valtaa kauppa- ja kilpailupolitiikassa. Puolustus- ja turvallisuuspolitiikka jätetään suosiolla Naton harteille. Kaikissa muissa kysymyksissä luotetaan kahdenvälisiin suhteisiin Yhdysvaltojen kanssa", Witney toteaa.

"Eurooppalaiset päättäjät rakastavat kahdenvälisiä suhteita Washingtonin kanssa. Kaikissa Euroopan pääkaupungeissa ajatellaan, että Yhdysvaltojen kanssa on luotu erityissuhde yhteisen historian tai etnisten ja kulttuuristen siteiden avulla."

Transatlanttisten suhteiden elintärkeinä kulmakivinä pidetään yhteistyötä amerikkalaisten kanssa uudenaikaisessa puolustusteknologiassa ja osallistumista Yhdysvaltojen operaatioihin. "Puolustusyhteistyö on kaiken muun yläpuolella, koska ajatellaan, että ilman Setä Samulia olisimme hukassa!"

Riippuvuussuhde Yhdysvaltoihin synnyttää käyttäytymistä, jossa läheisyys ja harmonia asetetaan etusijalle. "Transatlanttisia suhteita arvioidaan yhteisten huippukokousten määrällä ja pääministeriemme vierailuilla Valkoisessa talossa. Näistä suhteista on tullut jonkinlainen fetissi."

Seurauksena on alistuvaa ja mielistelevää käytöstä Yhdysvaltoja kohtaan sekä keskinäistä kilpailua. "Tarkoitus on osoittaa Yhdysvalloille, että ymmärrämme sen tarpeita hieman naapureitamme paremmin ja olemme siksi heitä hyödyllisempiä."

"Hyviä ja lämpimiä suhteita pidetään niin tärkeinä, ettei pysähdytä miettimään, mihin näitä suhteita tarvitaan tai mitä eurooppalaisia tavoitteita haluaisimme niiden avulla ajaa."

"Välttelemme jopa keskustelemasta tärkeistä geopoliittisista kysymyksistä, jos paikalla ei ole amerikkalaisia tai tilaisuus ei ole Naton suojissa. Sitä pidetään sopimattomana, epälojaalina. Niinpä pitäydymme Natossa, vaikka järjestössä ei enää ratkaista meille tärkeitä strategisia kysymyksiä." Välttelemme jopa keskustelemasta tärkeistä geopoliittisista kysymyksistä, jos paikalla ei ole amerikkalaisia. Sitä pidetään sopimattomana.

Witneyn mukaan tässä on ongelman ydin. Yhteisen eurooppalaisen ulkopolitiikan puuttuminen tulee maanosalle kalliiksi erityisesti suhteessa Venäjään ja Kiinaan. Euroopan pitäisi aivan ensimmäiseksi määritellä omat strategiset tavoitteensa. Venäjän-politiikka olisi tälle luonteva aloituspiste.

"Venäjän uhka näyttää varmasti erilaiselta Suomesta kuin etäisestä Atlantin saarivaltiosta Britanniasta katsottuna. Meidän tulisi nostaa tällaiset erot keskusteluun."

"Venäjää pidetään vaikeana naapurina, mutta emme ole koskaan nostaneet esiin, millä tavalla se on vaikea. Olemmeko liian riippuvaisia Venäjän kaasusta vai emme? Tästä ei ole keskusteltu, odotamme että Euraasian energiakysymyksistä vastaava suurlähettiläs Richard Morningstar tulee Yhdysvalloista kertomaan sen meille", Witney ironisoi.

Hän muistuttaa, että myös Yhdysvallat on odottanut EU:lta vahvempaa kumppanuutta kansainvälisissä kysymyksissä. Obama teki selväksi jo virkaanastujaisiaan seuranneella vierailullaan Eurooppaan, ettei Yhdysvalloilla ole enää tarvetta esiintyä maanosassa isännän elkein.

"Yhdysvalloista katsottuna näyttää nyt siltä, ettei Eurooppa ole vielä valmis tällaiseen rooliin. Yhdysvalloissa on petytty tässä suhteessa Eurooppaan ja jätetty maanosa jossain suhteessa pois laskuista kansainvälisen politiikan hoidossa", Witney sanoo.

Tutkija asettaa itse toiveita EU:n uuteen ulkoministeriöön, jota Catherine Ashton parhaillaan rakentaa Brysselissä. Witney uskoo, että unionin yhteisestä ulkosuhteiden hallinnosta voisi tulla institutionaalinen voima, joka tuo jäsenmaat yhteen – ja palauttaa EU:n vaikutusvallan suurvaltasuhteissa.

Euroopan asialla

Nick Witney työskentelee erikoisasiantuntijana vuonna 2007 perustetussa yhteiseurooppalaisessa European Council on Foreign Relations -ajatushautomossa Pariisissa. ECFR valittiin tammikuussa toistamiseen maailman parhaaksi viiden viime vuoden aikana perustetuksi ajatushautomoksi Pennsylvanian yliopiston tutkimuksessa.

Laitos pyrkii tukemaan toiminnallaan yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin perustuvaa ulkopolitiikkaa. Presidentti Martti Ahtisaari kuuluu ECFR:n puheenjohtajistoon.