Pääkirjoitus: Yhdeksän miljardia

Joonas Pörsti

Maailmantalous on kasvanut viiden viime vuoden ajan nopeammin kuin koskaan 1970-luvun jälkeen. Koneistoa ovat pitäneet käynnissä erityisesti kehittyvät maat, joissa sadat miljoonat ihmiset ovat nousseet köyhyydestä aineellisen hyvinvoinnin syrjään. Kysyntä uusille asunnoille, matkapuhelimille, kodinkoneille ja autoille on valtaisa.

Öljyn ja ruoan jyrkkä hinnannousu heijastelee tätä kysyntää ja verottaa myös läntisten kuluttajien lompakkoa. Polttoaineet ja ruoka ovat toisiinsa kytköksissä monin sitein: energiaa tarvitaan lannoitteiden valmistuksessa, maataloustuotannossa, kuljetuksissa ja elintarviketeollisuudessa. Ympäristösyistä maissia ja kasviöljyjä käytetään lisääntyvästi polttoaineiden tuotantoon. Tämä nostaa osaltaan ruoan hintaa.

Kasvavan kysynnän taustalla on pohjimmiltaan kaksi muutosvoimaa, jotka muovaavat koko globaalia kehitystä: vaurastuminen ja väestönkasvu. Maapallon väestö kasvaa useimpien arvioiden mukaan yhdeksään miljardiin ihmiseen seuraavien 20–50 vuoden kuluessa. Yhä useampi nousee kuluttavaan keskiluokkaan.

Tässä Ulkopolitiikka-lehden numerossa tarkastelemme väestömuutosten vaikutusta yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen maailmanlaajuisesti. Väestömuutosten näkökulmasta eri maat ovat hyvin erilaisessa asemassa.

Euroopan ja Japanin huolena on kasvava vanhusväestö. Kehittyvillä mailla taas on käytössään kasvava osa maailman työikäisestä väestöstä. Kun väestönkasvu hidastuu, väestön ikärakenne pysyy näissä maissa edullisena vielä vuosikymmeniä.

Vaurauden rakentamisessa väestön koulutustaso eli inhimillinen pääoma on avainasemassa, kuten professori Wolfgang Lutz kirjoittaa sivuilla 12–16. Tästä näkökulmasta Aasian maat ja erityisesti Kiina ovat vahvoilla. Monet Afrikan maat ovat taas vaarassa hukata mahdollisuutensa, ellei koulutustaso nouse nopeasti.

Väestön ja varallisuuden painopisteen siirtyminen kehittyviin maihin näyttäisi johtavan joidenkin vuosikymmenien kuluessa väistämättä kansainvälisten voimasuhteiden muutokseen. Etenkin Euroopan maiden suhteellinen asema maailmanpolitiikassa heikkenee.

Tätä taustaa vasten demokraattisten arvojen varassa tapahtuva Euroopan integraatio ja EU:n laajeneminen tuntuvat entistä mielekkäämmiltä. Euroopan monisatavuotinen valtakausi on jo päättynyt, mutta selkeää eurooppalaista ääntä tarvitaan sodan ja rauhan kysymyksissä, ihmisoikeuksissa, ilmastopolitiikassa ja monella muulla alueella.

Väestökehityksen suurimmat uhkakuvat liittyvät ilmastonmuutokseen. Ilmastoriski näyttäytyy täysin hallitsemattomana, kun kulutuksen kasvu lasketaan mukaan yhtälöön. Kiinan päästöt ovat Berkeleyn yliopiston tutkimuksen mukaan jo ylittäneet Yhdysvaltojen päästöt ja jatkavat huimaa kasvuaan, kirjoittaa Heikki Ikonen artikkelissaan.

Fossiilisten polttoaineiden jyrkkä hinnannousu onkin enemmän kuin tervetullutta. Markkinamekanismit voivat onnistua siinä, missä kansainvälinen ilmastopolitiikka on toistaiseksi epäonnistunut. Puhtaan tuuli- ja aurinkovoiman tuotantohinnat lähestyvät vähitellen sitä tasoa, jossa ne kilpailevat tasaväkisesti hiilivoiman kanssa. Ilmastopolitiikan keinoilla – päästökaupalla, hiiliveroilla ja uusiutuvan energian tuella – tuon kohdan saavuttamista voidaan vielä nopeuttaa useilla vuosilla.

Myös ajankohtaisessa ruokakriisissä tulisi katse kääntää tulevaisuuteen. Ruokaa voidaan tuottaa riittävästi yhdeksälle miljardille ihmiselle, jos esteet sen järkevältä tuotannolta poistetaan.

Yksi niistä on massiivinen maataloustuki, jossa Euroopan unioni ja Yhdysvallat pitävät edelleen kärkisijoja. Tuen avulla vehnää, riisiä ja maissia tuotetaan maailmanmarkkinoille polkuhintaan. Seurauksena on, ettei ruokaa kannata tuottaa kehitysmaissa itse, koska sen ostaminen on edullisempaa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää