Kirjatutka: Peto pois nurkasta

Robert Baer: The Devil We Know. Dealing with the new Iranian Superpower. Three Rivers Press 2008, 279 s.

Janne Hopsu

Iranin poliittisia päämääriä ei enää ohjaa Khomeinin islamilaisen vallan­kumouksen perintö, vaan maan kansal­liset intressit. Teheran on kärsivällinen ja pragmaattinen toimija, ei hullujen mul­lahien maa – marttyyriuden leimaamasta itseymmärryksestä huolimatta. Iran on Persianlahden alueen ainoa vakaa ja pysyvä valtio ja sen kanssa pitää yrittää neuvotella.

Tällaisia neuvoja Yhdysvalloille ja­kaa Robert Baer kirjassaan The Devil We Know. Lähi-idässä pitkään toiminut entinen CIA-mies kirjoitti kirjansa George W. Bushin hallinnon loppupuo­lella, mutta Washingtonin ja Teheranin väliset suhteet eivät ole muuttuneet, vaikka Valkoisen talon isäntä on vaih­tunut.

Baer tarkastelee Irania turvallisuus­poliittisesta näkökulmasta. Hän arvioi, että shiialainen Iran pyrkii poliittiseen ja taloudelliseen valta-asemaan Lähi-idäs­sä. Se voisikin halutessaan tukkia Hor­muzinsalmen strategisen öljyreitin muu­tamassa minuutissa. Oman ydinaseen hankkimiseen Iranilla ei Baerin mukaan ole kuitenkaan kiirettä. Ja jos Iran joskus aseen hankkii, Teheran ei pommita Israelia, koska Israelilla on oma ydinase, Baer väittää, sillä asymmetrisessä sodan­käynnissä Iran on täysinoppinut.

Shiiajärjestöjä ja -puolueita tukemal­la Iran on levittänyt lonkeronsa Libano­nista Irakiin ja Persianlahden pikkuvaltioihin. Terroristien tukijasta ja iskujen tekijästä on tullut pragmaattinen toimija, joka hyödyntää taitavasti alueen sunni­hallintojen epäsuosiota. Lähi-idän suosi­tuimmat poliittiset muslimijohtajat yli valtioiden rajojen ovat shiioja, kuten Hizbollahin Hassan Nasrallah. Tiukan uskonnolliset opit ja lahkojaot ovat alis­teisia politiikalle, esimerkkinä tuki sun­nalaiselle Hamasille palestiinalaisalueella.

Baerin mielestä Washington tulkitsee Teherania yhä 1970-luvun lopun ja 1980-luvun näkökulmasta, jolloin Iranin ulkopolitiikkaa sanelivat tiukat uskonopit. Olisi jo hyväksyttävä se tosiasia, että Iran on alueellinen suurvalta, jolla on seudullaan eniten vaikutusvaltaa sit­ten ottomaanien ajan, hän muistuttaa.

Baer listaa kirjassa Iranin tavoitteita, kuten sen, että ulkopuoliset eivät saa yrittää horjuttaa maan hallintoa. Tehe­ran myös haluaa, että sitä kohdellaan tasapuolisesti ja geopoliittisen asemansa mukaisesti. Lisäksi Iran on Irakissa py­syäkseen – mikä ei Baerin mielestä ole huono asia, koska Iranilla on siellä jär­jestystä luova ja ylläpitävä vaikutus.

Toisin kuin al-Qaidalla, joka on Ba­erin mukaan ajattelutapa ja ”uskonnol­linen vakaumus, ei valtio”, Iranilla on valtiollinen poliittinen johto, jota voi tavata – joskin on tiedettävä, kenellä todellinen valta on suljetussa yhteiskun­nassa.

Entisen tiedustelumiehen mukaan nyt olisi löydettävä keinoja Washingto­nin ja Teheranin välisten suhteiden lien­nyttämiseen askel askeleelta, niin että Iran pääsee nurkastaan kasvojaan me­nettämättä. Muuten Iran lähestyy enti­sestään Kiinaa ja Venäjää. Iranille tulisi antaa vastuuta muun muassa Irakissa ja Afganistanissa. Olisi myös nähtävä, että Teheranista voi olla apua ja hyötyä Pa­lestiinan kysymyksen ratkaisussa.

Baerin sujuvan kirjan ajatukset ovat yleisesti ottaen maltillisuudessaan virkis­täviä. Iranin supervaltastatuksesta olen kuitenkin Baerin kanssa eri mieltä. Iranin yliote Hizbollahista Libanonissa tuskin on niin yksioikoinen, kuin Baer esittää.

Kirjoittaja on MTV3:n ulkomaantoimittaja.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää