Steven D. Levitt, Stephen J. Dubner: SuperFreakonomics. Global Cooling, Patriotic Prostitutes, and Why Suicide Bombers Should Buy Life Insurance. William Morrow 2009, 288 s.
Superfreakonomics saa miettimään uudelleen monia asioita, joita normaalisti pidettäisiin yleisenä totuutena. Tiesitkö, että prostituoitu makaa todennäköisemmin poliisin kanssa kuin päätyy poliisin pidättämäksi? Tai että sukupuolenvaihdos voi parantaa palkkaasi, mutta vain jos valitset oikean sukupuolen? Tämä johtuu siitä, että naiset saavat usein alhaisempaa palkkaa, siinäkin tapauksessa, että olisivat sattuneet syntymään miehenä.
New York Times -lehden kolumnistin Stephen Dubnerin ja chicagolaisen ekonomistin Steven Levittin kirjoittama Superfreakonomics yrittää ymmärtää yksilöiden tekemiä valintoja. Ostopäätösten rinnalla heitä kiinnostaa, kuinka usein ihmiset pesevät kätensä tai miten he ryhtyvät terroristeiksi. Kirjoittajat leikkivät tilastoilla ja käyttävät esimerkkejä, jollaisia ei ole totuttu näkemään taloustieteellisessä kirjallisuudessa.
Näin syntynyt teos ei ole missään tapauksessa tylsä eikä myöskään tyypillinen kirja taloudesta. Paikoitellen pilkallinen ja poliittisesti epäkorrektia kieltä käyttävä Superfreakonomics jatkaa siitä, mihin tekijöiden edellinen kirja Freakonomics (2005) päätyi.
Dubner ja Levitt kertovat tarinoillaan, miten maailma on organisoitu (ainakin se maailma, missä me, ja mikä tärkeää, myös apinat elävät). Kaikessa yksinkertaisuudessaan he katsovat maailmanjärjestyksen perustuvan kahteen taloutta pyörittävään tekijään, jotka ovat raha ja sukupuolisuhteet. Kaikki muu on sivuasiaa.
Superfreakonomics olisi voinut yltää muutenkin Freakonomicsin menestykseen, mutta varsinaisen hälyn kirja sai aikaiseksi tarttumalla aikamme pyhään lehmään eli ilmastonmuutokseen. Kirjoittajat käsittelevät ilmaston lämpenemistä pitkälti samaan tapaan kuin prostituutiota, sukupuolenvaihdoksia ja itsemurhapommittajia.
Konventionaaliset oletukset on käännetty kirjassa päälaelleen. Ilmastonmuutosgurujen, kuten Al Goren, puheet on kyseenalaistettu ja tarjolla on eksoottisia uusia ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun. Pilaamatta yllätystä voitaneen todeta, että ratkaisuun liittyy jättiläismäisen puutarhaletkun sijoittaminen taivaalle.
Kirjoittajat ylittivät ehkä jonkin rajan, koska kyseinen luku on aiheuttanut niin paljon kiihtymystä. Lukemattomat bloggaajat ja kolumnistit ovat tarkastelleet teoksen julkaisun jälkeen kirjoittajien oletuksia kriittisesti ja syyttäneet heitä moraalittomuudesta, tieteellisestä epärehellisyydestä tai yksinkertaisesti vain uppiniskaisuudesta. Erityisesti ehdotukset maapallon ilmaston manipuloinnista keinona ilmaston lämpenemisen estämiseksi herättivät runsaasti arvostelua.
On vaikea osoittaa todeksi, ovatko kirjoittajat vai heidän arvostelijansa oikeassa. Ehkä kirjaa pitäisikin arvioida sen perustana olevan argumentin mukaan. Ihmiset tekevät työtä rahan ja huvin takia, eivätkä Superfreakonomicsin kirjoittajat ole poikkeus. Kirjasta on sentään tullut myyntimenestys ja yleistä mielipidettä ravistelevien, kiistanalaisten väitteiden kirjoittamisen täytyy olla myös hauskaa.
Kirjasta saa enemmän irti, jos ei suhtaudu siihen perimmäisenä totuutena. Jollain tapaa Levitt ja Dubner tuovat mieleen animaatiohahmot Beavisin ja Buttheadin. He menivät yliopistoon, hankkivat taloustieteen tohtorin arvosanan ja päättivät kirjoittaa kirjan potkaistakseen takamuksille tylsiä ekonomisteja ja kaikkia muita, jotka ottavat annettuina liian monia olettamuksia maailmastamme.
Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.