Enrica Rigo: Rajojen Eurooppa. Kansalaisuuden muutokset laajentuneessa Euroopan unionissa. Like 2009, 245 s.
Euroopan rajojen tarkoitus ei ole enää pitää ulkomaalaisia maanosan ulkopuolella vaan ottaa heidät sisään hallinnan kohteiksi. ”Vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen” perustuvan alueen sijasta Euroopasta on muodostunut autoritäärisen hierarkkinen tila, joka tuottaa ja hallinnoi eroja.
Näin kirjoittaa italialainen oikeustieteilijä Enrica Rigo kirjassaan Rajojen Eurooppa, joka kuvaa nykyisen Euroopan postkoloniaalisena kansalaisten ja alamaisten järjestelmänä. Alamaisia ovat ne siirtolaiset, jotka päästetään Euroopan rajojen sisälle, mutta joihin sovelletaan eri lainsäädäntöä kuin kansalaisiin.
Eurooppalainen oikeusjärjestelmä perustuu yhdenmukaisuuteen. Rigon kuvaamassa Euroopassa yhdet vain ovat yhdenvertaisempia kuin toiset. Edes rehellinen työ ei takaa siirtolaiselle yhdenvertaista asemaa kansalaisiin nähden.
Rigo näkee Euroopan uudet rajat hämähäkinseittimäisenä verkostona, joka ei noudata maantieteellisiä rajoja. Eurooppalainen säilöönottoleiri saattaa sijaita Afrikan mantereella tai rajavartio-osaston toimisto EU-maan pääkaupungissa.
Rautaesiripun tilalle on noussut Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden luoma byrokratian esirippu. Tämän lainsäädännön suojissa tuotetaan massoittain uusia rikollisia – laittomia maahanmuuttajia. Nämä rikolliset eivät kuitenkaan kuulu rikosoikeuden vaan hallinnollisten käytäntöjen piiriin, mikä heikentää heidän oikeusturvaansa.
Kirjoittaja on tutkimusassistentti Ulkopoliittisessa instituutissa.