Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Valtakunnan kuiskaajat

Suomen ulkopolitiikka

Mistä päättäjä saa ja hakee tietoa ulkopoliittisista kysymyksistä? Kenen ääntä kuunnellaan?

Ulkopoliittisen päätöksenteon taustalla vaikuttavat tahot, asiantuntijat ja epäviralliset verkostot pysyvät poissa julkisuudesta. Vaikka yksittäinen taustavaikuttaja ei voi vaikuttaa olennaisesti päätöksentekoon varsinkaan vallitsevana konsensusaikana, taustavaikuttajilla ja tietolähteillä on kuitenkin merkitystä, myös poliitikon maailmankuvaan.

Ulkopolitiikka-lehti kysyi puolueiden ulkopolitiikan osaajilta, mitkä ovat heidän tärkeimmät tietolähteensä. Heitä myös pyydettiin nimeämään keskeisimpiä ulkopoliittisia taustavaikuttajia. Ulkopoliittiseen ajatteluun vaikuttavien tai erityisen kiinnostavien asiantuntijoiden nimeäminen tuntuu olevan päättäjille vaikeaa: toisaalta on ikävää nostaa ketään ylitse muiden, toisaalta taustavaikuttajat halutaan pitää taustalla. Jotkut taas toteavat ykskantaan kokoomuksen kansanedustajan ja ulkoasiainvaliokunnan (UAV) jäsenen Ilkka Kanervan tavoin: "Minulla ei ole ketään oppimestaria."

Kun haastateltuja poliitikkoja erikseen yllytetään nimien pudotteluun, irtoaa heiltä joitakin esimerkkejä. SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen esiin nostamat nimet liittyvät ajankohtaisiin teemoihin.

"Euroatlanttisen turvallisuuden tulevaisuuden osalta kotimaisista vaikuttajista tällä hetkellä kiinnostavin on René Nyberg, joka on entinen Suomen suurlähettiläs Moskovassa ja Berliinissä mutta toimii tällä hetkellä East Office -yrityksen toimitusjohtajana. Kiinnostavinta hänen roolissaan on se, että hänet on kutsuttu amerikkalaisen Carnegie Endowment -säätiön perustamaan riippumattomaan työryhmään, joka pohtii euroatlanttiset maat kattavaa turvallisuusjärjestelmää."

Arktisen yhteistyön ja politiikan vaikuttajaksi Urpilainen mainitsee Liisa Jaakonsaaren (sd.), joka toimii Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnassa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini seuraa europarlamentaarikon ominaisuudessa erityisesti EU-asiantuntijoita, kuten professori Tuomas Ojasta tai professori Tapio Rauniota. Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) nostaa miehiseen joukkoon Jaakonsaaren seuraksi Crisis Management Initiativen (CMI) entisen johtajan ja nykyisen Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisen työn johtajan Pauliina Parhialan (ent. Arola). Parhiala tuli tunnetuksi myös yhtenä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) presidentinvaalikampanjan vetäjistä.

Vihreiden puheenjohtaja ja työministeri Anni Sinnemäki on ainoa, joka kaivaa esille vaikuttajan historiasta. "J. K. Paasikiven kyyninen realismi teki minuun suuren vaikutuksen, kun vihdoin luin hänen Toimintani Moskovassa -kirjansa valmistautuessani puhumaan Paasikivi-Seurassa." Nykyisistä asiantuntijoista Sinnemäki arvostaa oman puolueensa Pekka Haavistoa, joka "Paasikiven lailla ymmärtää, että kaikkien todellisten osapuolten kanssa pitää neuvotella, jos se vain on mahdollista."

Mielikuva asiantuntijoiden miesvaltaisuudesta saa tukea viime vuonna julkaistusta tutkimuksesta, joka osoitti, että eduskunnan valiokunnissa käyneistä asiantuntijoista vain kolmannes on naisia. Anne-Maria Holli ja Milja Saari tarkastelivat tasa-arvoasiain neuvottelukunnalle laaditussa selvityksessä vuonna 2005 käytettyjen asiantuntijoiden sukupuolijakaumaa. Ulkoasiainvaliokunnan kohdalla naisten osuus nousi keskiarvoa korkeammalle, 41 prosenttiin. Tutkimuksessa myös selvisi, että eri vähemmistöryhmien, kuten maahanmuuttajien, asiantuntemusta käytettiin valiokunnissa hyvin harvoin.

Talousosaaminen korostuu Ilkan päätoimittajan Matti Kalliokosken nimi on esiintynyt usein ulkopolitiikan taustavaikuttajien joukossa. Näin oli erityisesti silloin, kun hän toimi presidentti Martti Ahtisaaren erityisavustajana ja hallituksen varapuheenjohtajana CMI:ssä.

Nykyisen päätoimittajan työn luonne on hyvin erilainen, mutta Kalliokoski arvioi vaikuttavansa kirjoituksillaan edelleenkin. "Ne vaikuttavat jonkin verran lukijoihin, jonkin verran suoraan päättäjiin, mutta ehkä eniten päättäjien käsityksiin siitä, millaisia ajatuksia heidän äänestäjänsä voisivat olla valmiita vastaanottamaan", Kalliokoski sanoo. "Suomalaiset päättäjät olettavat nykyään aivan liikaa, mitä mielipiteitä heidän olisi soveliasta esittää."

Kalliokoski seuraa ulkopolitiikkaa sekä työnsä että kiinnostuksensa vuoksi edelleen tiiviisti. "Nykyministerit pitävät kiitettävästi taustatilaisuuksia, mutta heillä on enemmän sanottavaa kansainvälisestä taloudesta kuin perinteisestä ulkopolitiikasta."

Osa hyödyllisistä lähteistä jää hänen mielestään myös harmittavan usein kokonaan käyttämättä. "Venäjä-pohdintaa kuuntelen tietysti kokeneilta tutkijoilta ja pamfletisteilta mutta myös suomenvenäläisen yhteisön jäseniltä. Voi vain ihmetellä, kuinka vähän tätä 50 000 Suomessa asuvan ihmisen joukkoa kuunnellaan ja hyödynnetään."

Yksittäisten asiantuntijoiden ohella päättäjät hyödyntävät erilaisten tutkimuslaitosten ja ajatuspajojen tuottamaa tietoa. Jutta Urpilainen mainitsee European Council on Foreign Relationsin (ECFR), jonka johtajistoon Ahtisaari kuuluu. Erityistä mielenkiintoa hän kohdistaa ECFR:n tutkijoiden arvioihin EU:n turvallisuuspoliittisesta roolista. Kristillisten europarlamentaarikko Sari Essayah seuraa puolestaan muun muassa Saksan kristillisdemokraatteja lähellä olevaa Konrad Adenauerin säätiötä.

Myös Timo Soini sanoo seuraavansa mielellään eri instituuttien tarjoamaa politiikan tutkimusta, tosin "Åbo Akademin tutkijoita en seuraa, sillä on huono juttu, jos näkyy jo tutkijan naamasta, mikä hänen asenteensa on". Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ainoa, joka tässä yhteydessä ei painota akateemista tutkimusta ja erilaisia laitoksia. Hän puhuu lähinnä kansalaisjärjestöistä, joiden kautta erityisesti puolueen aktiivit saavat taustatietoa.

Mediaruuhkasta haastatellut poimivat lähteiksi erityisesti ulkomaiset lehdet, kuten Financial Timesin, The Economistin ja Foreign Affairsin. Kohteliaisuudesta tai ei, vastaajat mainitsevat kotimaisista julkaisuista nimeltä vain Ulkopolitiikan.

Kiinnostus ratkaisee

Yksikään haastatelluista ei kerro kuuluvansa mihinkään ulkopolitiikkaa ruotivaan keskustelukerhoon, vaan kaikki korostavat puolueidensa ulkopoliittisten työryhmien ja kansainvälisten verkostojen merkitystä tiedonsaannissa ja ulkopoliittisten aiheiden käsittelyssä. Sinnemäki painottaa myös vihreää europarlamenttiryhmää ja EU-tason yhteistyötä yleensäkin.

Urpilainen puolestaan pitää tärkeinä yhteyksiä Euroopan muihin sosiaalidemokraattisiin puolueisiin, erityisesti Pohjoismaiden ja Viron sosiaalidemokraatteihin. "Suuren puolueen puheenjohtajalla on sellainen etuoikeus, että monet kansainvälistä politiikkaa seuraavat jäsenemme toimittavat minulle kiinnostavaksi arvioimaansa aineistoa", Urpilainen kehuu. Joukossa piilevää voimaa korostaa myös vasemmiston Arhinmäki. "Ulkopolitiikan asiantuntemus perustuu jokaisen henkilökohtaiseen kiinnostukseen, jonka hän tuo mukaan puolueen työhön."

Henkilökohtainen kiinnostus ohjaa ulkopolitiikan työnjakoa myös RKP:n riveissä. "Itselläni on sen verran onnellinen tilanne, että kollegani Astrid Thors on näistä asioista erityisen hyvin perillä, ja keskustelen paljon hänen kanssaan. Luovutin paikkani ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa Thorsille, koska hän saa Eurooppa- ja maahanmuuttoministerinä valiokunnan työstä enemmän irti kuin minä olisin saanut", puheenjohtaja Stefan Wallin sanoo.

Keskustan puheenjohtajakilpaan osallistuva ja pääministerin paikkaa havitteleva ministeri Kiviniemi näkee asian vähän toisin. "On huolestuttavaa, jos puolueet jättävät ulkopolitiikan osaamisen kunkin oman harrastuneisuuden varaan. Ulkopolitiikan kysymykset ovat niin olennainen osa arkipäivän tehtäviä."

Oikeus tietoon

Omaehtoisten verkostojen ohella ulkopolitiikan päättäjillä on käytössään vakiintuneet viralliset tiedonsaantiväylät. Näistä saa osviittaa esimerkiksi valiokuntien asiantuntijalistoista. Laatiessaan Afganistan-selontekoa ulkoasiainvaliokunta kuuli pariakymmentä asiantuntijaa. Valiokunnassa kävi keskeisten ministereiden lisäksi useita ulko- ja puolustusministeriön virkamiehiä. Lisäksi edustajansa lähettivät muun muassa Pääesikunta, Kriisinhallintakeskus, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti ja Rauhanliitto.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) onkin korostanut monissa puheenvuoroissaan UAV:n vahvaa tiedonsaantioikeutta. Erityisen olennaisena tätä voidaan pitää oppositiopuolueiden kannalta.

"Jos meitä kiinnostaa jokin yksityiskohta Suomen ulkopolitiikassa, pyydämme selvityksen ulkoministeriöstä. Selvitys on silloin laadittava tai pyydetyn henkilön on tultava antamaan selonteko", Salolainen sanoi valiokunnan toimintaa esittelevässä tilaisuudessa alkuvuonna. Toisaalta tiedonkulku on kaksisuuntaista, valiokuntakuulemisten tarkoitus on tuoda eduskunnan kanta ministereiden tietoon.

Eduskunnan tiedonsaantioikeus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei velvoita presidentin kansliaa vastaaviin selontekoihin. Salolainen muistutti Helsingin Sanomien Vieraskynässään tammikuussa, että pääministeri antaa eduskunnalle tietoja Eurooppa-neuvoston kokouksissa käsiteltävistä asioista. "Entä miten on järjestetty eduskunnan oikeus saada tietoja ulkopolitiikan toisen keskeisen toimijan, tasavallan presidentin, ulkopoliittisista toimista, esimerkiksi keskusteluista Venäjän johdon kanssa", Salolainen kysyi.

Hän piti nykyistä järjestelmää täysin epätyydyttävänä ja sanoi olleensa suurlähettiläänä paljon paremmin perillä maamme ulkopolitiikan kovasta ytimestä kuin ulkoasiainvaliokunnan johtajana.

----------------------------------------------------

Myös yritykset vaikuttavat ulkopolitiikkaan

UP-lehti kysyi ulkopolitiikan taustavaikuttajista myös virkamiehiltä ja tutkijoilta. Näistä vastauksista syntynyt lista on laajempi ja monipuolisempi kuin poliitikkojen vastauksista koottu. Vaikuttajatahoista esiin nousivat muun muassa elinkeinoelämän etujärjestöt, ulkoministeriön virkamieskunta ja lähetystöt sekä media, etenkin Helsingin Sanomat. Suomalaisyrityksistä mainittiin erityisesti Nokia.

Muista tahoista mainintoja keräsivät muun muassa YK-liitto, Kehitysyhteistyön palvelukeskus, SPR, maanpuolustuskorkeakoulu, Suomen Pankki, ympäristöjärjestöt, Sitra, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutti, Kehitysmaainstituutti, Paasikivi-Seura, Atlantti-Seura ja Elinkeinoelämän Valtuuskunta.