Venäjä 2010 – ja mitä se kertoo Venäjästä 2020?

Hiski Haukkala

Kahden Venäjän-tuntijan lähes kaksikymmentä vuotta sitten kirjoittama kirja ennusti oikein putinismin nousun. Daniel Yergin ja Thane Gustafson kirjoittivat Venäjä 2010 -kirjansa vuonna 1993. Toteutuneista visioista voi lukea vahvoja trendejä, jotka vaikuttavat pitkälle Venäjän tulevaisuuteen.

Vuonna 1993 Venäjä horjui kaaoksen partaalla, ja talous oli vapaassa pudotuksessa. Kommunistit ja äärikansalliset voimat valmistelivat nousua valtaan. Neuvostoliiton hajoaminen näytti jatkuvan vallan kontrolloimattomana hajoamisena alueille.

Venäjän kehitys nähdään usein arvaamattomana, ja yhä useammin sitä on pyritty ennakoimaan tulevaisuudentutkimuksen avulla. Buumin kantaisänä voidaan pitää arvostetun Cambridge Energy Research Associates -konsulttiyhtiön perustajan Daniel Yerginin ja Venäjä-tutkijan Thane Gustafsonin kirjaa Venäjä 2010 (1993, suomeksi 1995). Nyt tuon maagisen vuosiluvun saavuttua on hedelmällistä lukea kirja uudelleen ja pohtia, mikä skenaarioissa on mennyt oikein. Entä mitä tämän perusteella voidaan sanoa Venäjän jatkokehityksestä, Venäjästä vuonna 2020?

Kirjan lukeminen lähes kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen on yllättävän antoisa kokemus. Yerginillä ja Gustafsonilla on ollut käytössään ensiluokkainen kristallipallo. Kirjan sivuilta piirtyvä Venäjä 2010 on varsin lähellä tämän päivän Venäjää.

Kirjan osumatarkkuus perustuu keskeisten kehitystrendien ja toimijoiden oikeaan paikantamiseen. Tässä mielessä Venäjän kehityksessä ei ole mitään mystistä – sen sielua ei tarvitse tavoitella. Riittää, että kirjoittajilla on riittävä historiallinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen ymmärrys. Tässä mielessä Venäjän kehityksessä ei ole mitään mystistä – sen sielua ei tarvitse tavoitella.

Neuvostoliiton pitkä varjo

Skenaarioiden lähtökohtana on ajatus, että Neuvostoliiton kauden rakenteelliset ja kulttuuriset tekijät ovat keskeisiä Venäjän kehityksen raamittamisessa. Kirjoittajat näkevät, että Venäjä joutuu painimaan hyvistä aikomuksista huolimatta komentotalouden, vääristyneen aluerakenteen ja rappeutuneen poliittisen kulttuurin ristipaineissa.

Kommunismin paluuseen ei kirjassa kuitenkaan uskota. Sen sijaan kirjoittajat ennustavat, että Venäjää odottaa kolmenlainen siirtymä diktatuurista demokratiaan, komentotaloudesta markkinatalouteen ja imperiumista kansallisvaltioon.

Tällä tiellä vastaan tulleet vaikeudet ja keskeneräiseksi jäänyt toteutus ovat osoittautuneet Venäjän nykyisen kehityksen avaimiksi. Venäjällä – kuten jokaisessa yhteiskunnassa – vallitsee varsin vahva polkuriippuvuus: Neuvostoliiton kauden talous ja aluerakenne, kansaan iskostunut keskusjohtoinen kulttuuri sekä institutionaaliset käytännöt, etenkin korruptio, ovat ajaneet Venäjän noidankehään, josta sen on vaikea löytää ulospääsyä kuumeisesta yrityksestä huolimatta. Vaikka paljon vanhaa on särkynyt, niin mitään uutta toimivaa ja kestävää ei välttämättä ole tullut tilalle.

Yergin ja Gustafson suhtautuvat Venäjän kehitykseen kuitenkin varovaisen optimistisesti. Etenkin kun muistetaan, että 1990-luvun alussa monet vielä pitivät maan hajoamista täysin mahdollisena.

Putinismia ilman Putinia

Kirjoittajat eivät pidä autoritaarista johtoa Venäjällä väistämättömänä. Sen sijaan he pitävät varmana, että kilpailevista skenaarioista jokainen johtaa omintakeiseen "venäläisen kapitalismin" muotoon. Tuon talousmallin laatuun vaikuttaa viime kädessä tie, jota pitkin siihen

Kirjassa esitellään Venäjän kehityksestä neljä skenaariota: Ajelehtiva laiva, Kaksipäinen kotka, Sekasorron aika ja Ihme (ks. oheinen laatikko). Näistä mielenkiintoisin on Kaksipäinen kotka, joka osuu varsin lähelle sittemmin toteutunutta Venäjän kehitystä. Päärooli annetaan tosin asevoimille, joiden nähdään viime kädessä katkaisevan Venäjän demokratisoitumisen.

Todellisuudessa Vladimir Putinin johdolla valtaan nousseiden entisen KGB:n jäsenien kirjoittajat katsovat tulleen perusteellisesti lyödyiksi. Myös näiden silovikien siivellä valtaansa rajusti kasvattaneen virkakoneiston asemaa vähätellään kirjassa.

Järjestelmän keskeiset piirteet on kuitenkin osattu ennakoida ansiokkaasti. Käytännössä Yergin ja Gustafson aavistavat putinismin, vaikka eivät toki osaa nähdä Putinin nousua. Kaiken taustalla on kansan väsymys sekasortoon ja vahvan johtajan kaipuu. Lisäksi kirja ennakoi, että poliittisen järjestelmän muuttamiseen tarvitaan äkkinäistä sokkia. Kirjassa tätä roolia näyttelee presidentin murhayritys, kun todellisessa maailmassa elo-syyskuun 1999 pommiattentaatit ja niistä alkunsa saanut toinen Tšetšenian sota aiheuttavat saman ilmiön.

Oikein nähdään myös putinilaisen järjestelmän peruskonservatiivisuus. Vaakunan kaksipäisen kotkan lailla tähyillään samaan aikaan kohti uutta valtiojohtoista yhdistelmätaloutta ja kaipaillaan Neuvostoliiton suuruutta ja sen arvoja. Niin ikään oikein nähdään taloudellisten intressien yhteen kietoutuminen vallanpitäjien omien etujen kanssa – todellisen venäläisen kapitalismin nousu.

Kohdalleen menee pitkälti edelleen ratkaisematon ristiriita, jossa Venäjän johto haikailee läntisten investointien ja teknologian ja toisaalta kasvavan valtiojohtoisuuden ja protektionismin välillä. Tästä johtuen myös taloudelliset uudistukset ovat jääneet puolitiehen nyky-Venäjällä.

Oikeastaan ainut kirjassa katveeseen jäävä seikka on kasvusysäys, jonka öljyn hinnan kohoaminen on antanut Venäjälle. Se on ollut keskeinen tekijä Putinin järjestelmän suhteellisessa menestyksessä. Kallis öljy on tuonut Venäjän talouteen Ihme-skenaarion piirteitä: nopeasta talouskasvusta on valunut hyötyä myös tavallisille kansalaisille, maahan on syntynyt orastava keskiluokka sekä kenties erheellinen tunne, että Venäjä on vahvassa nousussa.

Öljy ohjaa kehitystä

Öljyn korkea hinta on ollut Venäjälle samanaikaisesti pelastus ja kirous. Yhtäältä Venäjää siunattiin kymmenellä lihavalla vuodella, jotka pelastivat maan kuilun partaalta. Samanaikaisesti putinismi kuitenkin sementoitui Venäjälle.

Juuri tästä Yergin ja Gustafson varoittavat Ihme-skenaarionsa yhteydessä. Pääasiassa entiset neuvostoteknokraatit loivat liian varhaisessa vaiheessa vahvan valtion, joka katsoi vanhan sadun norsun tavoin, että paras tapa saada kapitalismin munista poikasia on istahtaa niiden päälle. Venäjän tapauksessa näin on käynyt, vaikka maa suhtautuu periaatteessa myönteisesti markkinatalouteen.

Putinin johdolla Venäjän valtio on tiukentanut otettaan talouden avainsektoreista. Samalla öljytulot ovat lukinneet Venäjän vahvasti raaka-aineriippuvaiseksi taloudeksi. Tämä riippuvuus on vain kasvanut Putinin kaudella: lähes neljä viidesosaa Venäjän vientituloista tulee luonnonvaroista. Öljyn hinta sanelee pitkälti Venäjän kehitystä myös jatkossa.

Mitä Venäjä 2010 kertoo Venäjän tulevaisuudesta tällä hetkellä? Ensinnäkin kirjan oikeaan osuneiden ennusteiden voidaan katsoa ilmentävän vahvoja trendejä, jotka vaikuttavat edelleen pitkälle tulevaisuuteen.

Venäjä kamppailee yhä demokratian, markkinatalouden ja kansallisvaltion kolmitahoisen haasteen kanssa. Tällä hetkellä se on venäläisessä keskustelussa raamitettu modernisaatiokeskusteluksi, jota etenkin presidentti Dimitri Medvedev on ponnekkaasti edistänyt.

Venäjän kehityksen polkuriippuvuus näyttää kuluneiden kahden vuosikymmenen perusteella varsin vahvalta. Joka tapauksessa se lienee vahvempi kuin nykyisten vallanpitäjien kyky ja halu muutokseen. Tämä vaikuttaa olennaisesti modernisaation läpimenon mahdollisuuksiin, joita voidaan pitää ainakin lyhyellä aikavälillä ongelmallisina. Venäjälle on tuskin tarjolla oikopolkua Ihme-skenaarioon jatkossakaan.

Johtopäätös on, että venäläinen kapitalismi on tullut jäädäkseen. Venäjän pikaista demokratisoitumista tai liberalisoitumista on turhan aikaista odottaa, vaikka se olisi luonnollisesti Suomen ja EU:n toiveissa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Venäjän kehitys ei seuraa jatkossakaan 1990-luvun optimistisimpia odotuksia. Venäjän omakin halukkuus toimeenpanna kaikkia aiempia sitoumuksiaan vaihtelee edelleen. Näistä syistä Venäjä pysyy varmasti haastavana, mutta välttämättömänä kumppanina Suomelle ja EU:lle myös vuonna 2020.

Hiski Haukkala

Kirjoittaja on erikoistutkija ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksikössä. Kirjoitusedustaa vain hänen omia mielipiteitään.

Venäjän neljä tietä

Skenaariot Daniel Yerginin ja Thane Gustafsonin vuonna 1993 ilmestyneestä kirjasta Venäjä 2010.

Kaksipäinen kotka

Keskeiset puolustustalouden alat liittoutuvat asevoimien kanssa luodakseenkeskitetyn Venäjän. Samalla valtio ottaa talouden kontrolliinsa.

Sekasorron aika

Venäjä kulkee kohti kasvavaa hajaannusta ja sekasortoa Pitkien jäähyväisten aikana. Vaihtoehtoisesti aggressiivisesti kansallismielinen diktatuuri ottaa maan rautaiseen komentoonsa Venäjän karhun aikana.

Ihme

Venäjä liittyy maailmantalouteen ja onnistuu tekemään loikan menestyneeksi yhteiskunnaksi omia teollisia vahvuuksia käyttäen.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää