Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Pieni suuri sota

Ronald Asmus: A Little War that Shook the World. Georgia, Russia and the Future of the West. Palgrave MacMillan 2010, 254 s.

Tuomas Forsberg


Venäjän ja Georgian välisestä Etelä-Ossetian sodasta on vierähtänyt pian kaksi vuotta. Kun väliin ovat tulleet globaalit finanssikriisit, tulivuorenpurkauk­set ja Kreikan konkurssi, Georgiassa käydyn sodan ja päivämäärän 08.08.08 merkitys historialle on jo monilta ehtinyt unohtua.

Amerikkalaisen German Marshall Fundin Brysselin-toimiston johtajan ja pitkän linjan demokraattivaikuttajan Ronald Asmusin kirja palauttaa Georgian sodan mieliin ja antaa siitä voimakkaan tulkinnan. Teos tarjoaa runsaasti yksi­tyiskohtaisia kuvauksia tapahtumien ku­lusta ja esittää ohjelman euro-atlanttisen turvallisuusrakenteen lujittamiseksi.

Asmusin mielestä Venäjän ja Georgian välinen sota oli käänteentekevä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Venäjä avoimesti ja asevoimin uhmasi kylmän sodan jälkeistä eurooppalaista turvallisuusjärjestystä.

Tulkitessaan sodan syitä Asmus ym­märtää enemmän Georgiaa kuin Venä­jää. Asmusin mukaan Georgia käyttäytyi kuin pieni poika, jota isompi poika koko ajan tönii hiekkalaatikolla ja joka lopul­ta päättää lyödä takaisin, vaikka tietää­kin, ettei selviä tappelusta voittajana. Venäjä oli paljon Georgiaa valmiimpi sotaan. Myös Yhdysvallat yritti neuvoa Georgian johtoa, ettei sota olisi oikea ratkaisu, mutta vallanvaihtoa Georgiaan tahtova Venäjä oli virittänyt maalle ansan.

Kuvaukset sodan taustoista, sen ku­lusta ja rauhanteosta ovat yksityiskoh­diltaan mehukkaita. Kirjassa kerrotaan, kuinka Georgian presidenttti Mihail Saakašvili nukkui krapulaansa eikä hän­tä tohdittu häiritä siinä vaiheessa, kun häneltä olisi pitänyt saada allekirjoitus esitykseen tulitaukosopimuksesta.

Asmus tuntee varsinkin georgialaisen osapuolen henkilökohtaisesti. Kirjaa var­ten hän on tehnyt paljon haastatteluja, jotka kattavat keskeiset läntiset diplo­maatit ja ulkoministerit. Venäläisen nä­kökulman ymmärtämisen ohuus heijas­tuu myös käytetyssä aineistossa.

Asmus on haastatellut myös Suomen ulkoministeriä Alexander Stubbia, jota hän kuvaa nuoreksi ja karismaattiseksi Etyjin puheenjohtajaksi. Suomen ja sa­malla myös Etyjin rooli rauhan välittä­misessä loppui kuitenkin lyhyeen, kun Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy päätti astua mukaan peliin.

Asmusin mielestä Ranska toimi tuli­tauon aikaansaamiseksi liiaksi Venäjän ehdoilla. Ranskalle oli tärkeämpää saada sota loppumaan ja säilyttää hyvät suh­teet Venäjään kuin puolustaa Georgian alueellista koskemattomuutta.

Ongelman ytimessä on Asmusin mu­kaan koko euro-atlanttisen turvallisuus­rakenteen luonne. EU:n ja Yhdysvaltojen työnjako toimi osittain hyvin, mutta yhteistyö ei ollut tarpeeksi voimallista, jotta sota olisi voitu estää. Konfliktialu­eiden venäläiset rauhanturvaajat olivat kaikkea muuta kuin puolueettomia. So­dan uhasta varoittavat viestit, joita kuul­tiin pitkin alkuvuotta 2008 jäivät joko huomaamatta tai ne ohitettiin tietoisesti. Nato ei halunnut panna asiassa tikkua ristiin, vaikka kumppanuussopimukseen kuuluu neuvonpito kriisitilanteissa. As­mus ei kerro miksi, mutta rivien välistä ilmenee pelko yhteenotosta Venäjän kanssa ja laiskuus.

Asmus esittää päätelmänään, että nyt on vahvistettava Etykin Pariisin julistuk­sen (1990) periaatteita eikä lähdettävä heikentämään niitä: demokratioiden tu­keminen ja Naton laajentaminen on osa ratkaisua eikä ongelmaa. Venäjän kanssa on tehtävä yhteistyötä, mutta on tehtävä selväksi, milloin sen intressit ovat legitii­mejä ja milloin eivät. Yhteisen arvopoh­jan jakava Venäjä olisi otettava avosylin vastaan.

Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa.