Ronald Asmus: A Little War that Shook the World. Georgia, Russia and the Future of the West. Palgrave MacMillan 2010, 254 s.
Venäjän ja Georgian välisestä Etelä-Ossetian sodasta on vierähtänyt pian kaksi vuotta. Kun väliin ovat tulleet globaalit finanssikriisit, tulivuorenpurkaukset ja Kreikan konkurssi, Georgiassa käydyn sodan ja päivämäärän 08.08.08 merkitys historialle on jo monilta ehtinyt unohtua.
Amerikkalaisen German Marshall Fundin Brysselin-toimiston johtajan ja pitkän linjan demokraattivaikuttajan Ronald Asmusin kirja palauttaa Georgian sodan mieliin ja antaa siitä voimakkaan tulkinnan. Teos tarjoaa runsaasti yksityiskohtaisia kuvauksia tapahtumien kulusta ja esittää ohjelman euro-atlanttisen turvallisuusrakenteen lujittamiseksi.
Asmusin mielestä Venäjän ja Georgian välinen sota oli käänteentekevä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Venäjä avoimesti ja asevoimin uhmasi kylmän sodan jälkeistä eurooppalaista turvallisuusjärjestystä.
Tulkitessaan sodan syitä Asmus ymmärtää enemmän Georgiaa kuin Venäjää. Asmusin mukaan Georgia käyttäytyi kuin pieni poika, jota isompi poika koko ajan tönii hiekkalaatikolla ja joka lopulta päättää lyödä takaisin, vaikka tietääkin, ettei selviä tappelusta voittajana. Venäjä oli paljon Georgiaa valmiimpi sotaan. Myös Yhdysvallat yritti neuvoa Georgian johtoa, ettei sota olisi oikea ratkaisu, mutta vallanvaihtoa Georgiaan tahtova Venäjä oli virittänyt maalle ansan.
Kuvaukset sodan taustoista, sen kulusta ja rauhanteosta ovat yksityiskohdiltaan mehukkaita. Kirjassa kerrotaan, kuinka Georgian presidenttti Mihail Saakašvili nukkui krapulaansa eikä häntä tohdittu häiritä siinä vaiheessa, kun häneltä olisi pitänyt saada allekirjoitus esitykseen tulitaukosopimuksesta.
Asmus tuntee varsinkin georgialaisen osapuolen henkilökohtaisesti. Kirjaa varten hän on tehnyt paljon haastatteluja, jotka kattavat keskeiset läntiset diplomaatit ja ulkoministerit. Venäläisen näkökulman ymmärtämisen ohuus heijastuu myös käytetyssä aineistossa.
Asmus on haastatellut myös Suomen ulkoministeriä Alexander Stubbia, jota hän kuvaa nuoreksi ja karismaattiseksi Etyjin puheenjohtajaksi. Suomen ja samalla myös Etyjin rooli rauhan välittämisessä loppui kuitenkin lyhyeen, kun Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy päätti astua mukaan peliin.
Asmusin mielestä Ranska toimi tulitauon aikaansaamiseksi liiaksi Venäjän ehdoilla. Ranskalle oli tärkeämpää saada sota loppumaan ja säilyttää hyvät suhteet Venäjään kuin puolustaa Georgian alueellista koskemattomuutta.
Ongelman ytimessä on Asmusin mukaan koko euro-atlanttisen turvallisuusrakenteen luonne. EU:n ja Yhdysvaltojen työnjako toimi osittain hyvin, mutta yhteistyö ei ollut tarpeeksi voimallista, jotta sota olisi voitu estää. Konfliktialueiden venäläiset rauhanturvaajat olivat kaikkea muuta kuin puolueettomia. Sodan uhasta varoittavat viestit, joita kuultiin pitkin alkuvuotta 2008 jäivät joko huomaamatta tai ne ohitettiin tietoisesti. Nato ei halunnut panna asiassa tikkua ristiin, vaikka kumppanuussopimukseen kuuluu neuvonpito kriisitilanteissa. Asmus ei kerro miksi, mutta rivien välistä ilmenee pelko yhteenotosta Venäjän kanssa ja laiskuus.
Asmus esittää päätelmänään, että nyt on vahvistettava Etykin Pariisin julistuksen (1990) periaatteita eikä lähdettävä heikentämään niitä: demokratioiden tukeminen ja Naton laajentaminen on osa ratkaisua eikä ongelmaa. Venäjän kanssa on tehtävä yhteistyötä, mutta on tehtävä selväksi, milloin sen intressit ovat legitiimejä ja milloin eivät. Yhteisen arvopohjan jakava Venäjä olisi otettava avosylin vastaan.
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa.