Kirjatutka: Gazan valtiaat

Beverley Milton-Edwards ja Stephen Farrell: Hamas. The Islamic Resistance Movement. Polity 2010, 340 s.

Sanna Negus

”Entinen aikakausi on päättynyt eikä palaa. Oikeuden ja islamilaisen hal­linnon aikakausi on saapunut.” Näin sanoi kirjoittajien haastattelema Hamas-johtaja muutama päivä islamistiliikkeen aseellisen vallankaappauksen jälkeen Gazassa kesäkuussa 2007. Uusi aikakau­si oli tosin alkanut jo aiemmin, Hamasin yllättävän vaalivoiton jälkeen vuoden 2006 alussa, jolloin Gaza heräsi ”krapu­laan ilman alkoholia”.

New York Timesin Lähi-idän kirjeen­vaihtaja Stephen Farrell ja Belfastin Queen’s Universityn tutkija Beverley Milton-Edwards ovat punoneet yhteen kiehtovan tarinan Gazassa 1970-luvulla virinneestä islamistiliikkeestä. Kirjaa vä­rittävät lukuisat Hamas-johtajien sekä Israelin puolelta etupäässä turvallisuus­viranomaisten haastattelut.

Sheikki Ahmed Yassinin johtama Mujamma-liike varttui ensimmäisen in­tifadan eli kansannousun (1987–1993) aikaan Hamasiksi, eli islamilaisen vasta­rinnan liikkeeksi. Hamasin ideologiaa käsitellään kirjassa melko pintapuolisesti – Hamasin vuoden 1988 peruskirjaan viitataan kuin pahuuden käsikirjaan.

Kirjoittajien mukaan Hamas ”edus­taa myrkyllistä ja murhanhimoista an­tisemitismin haaraa” ja siksi Hamasin sitoutumista juutalaisvaltion tuhoami­seen kohdellaan Israelissa uskonkappa­leena. Vähemmälle jää pohdinta siitä, kuinka pitkälle Hamas on edelleen sitou­tunut peruskirjaansa.

Sheikki Yassin oli koulutukseltaan opettaja ja itseoppinut saarnaaja. Kirjoit­tajat väittävät virheellisesti, että toisin kuin muiden islamististen liikkeiden johtajilla, Yassinilla ei ollut perinteistä teologin koulutusta. Näin ei ole muissa­kaan liikkeissä: esimerkiksi Egyptin Muslimiveljeskunnan (josta Hamas ai­kanaan haarautui) ideologit ja johtajat ovat maallikoita.

Alun perin Hamas piti päävastusta­janaan sekularistiseksi ja korruptoitu­neeksi tuomitsemaansa Fatah-puoluetta. Hamasin ja Fatahin valtataistelu ulottuu siis jo 1970-luvulle. Rintamalinjat syve­nivät Oslon vuoden 1993 rauhansopi­muksen jälkeen, kun Fatahin joukoista muodostettiin Palestiinan itsehallinnon viralliset turvallisuusjoukot. Hamasin Izz el-Din Qassam prikaati kilpaili niiden kanssa ja alkoi tuoda Gazaan salakulje­tustunneleita pitkin omia aseita. Kahden vuosikymmenen vihanpito kulminoitui kesällä 2007.

Kirjassa käsitellään seikkaperäisesti Hamasin aloittamaa itsemurhaiskujen taktiikkaa israelilaisia vastaan. Itsemur­haiskut lisäsivät Hamasin suosiota ja Fatahin piti vastata samalla makaaberil­la tavalla.

Kirjaan on haastateltu gazalaista psykiatria, joka sai hoidettavakseen itse­murhaiskukandidaatin. Tämän tehtävä oli peruttu viime hetkellä. ”Hän oli erit­täin masentunut koska menetti mahdol­lisuutensa.” Tällaisia anekdootteja olisi saanut olla kirjassa lisää. Muu jää tois­teluksi siitä, kuinka Hamasin johtajat tarjoilivat teetä ja appelsiinilimonadia.

Osio Hamasin osallistumisesta vuo­den 2006 vaaleihin on ehkä kirjan mie­lenkiintoisin. Siinä selviää, kuinka huo­nosti Fatah oli valmistautunut: ylimieli­sesti se luuli, ettei Hamasista ole vastus­tajaksi. Myös naisten osuus äänten kalastajina tulee vahvasti esiin.

Journalistisella otteella kirjoitettu kirja eroaa edukseen aiemmista Hamas-kirjoista, vaikka välillä vedetään mutkia suoraksi. Kirja kuljettaa Hamasin histo­riaa nykypäivään saakka – aina viimei­simmän Gazan sodan tuhoihin ja kasva­vaan kurjuuteen.

Hamasin hallinto Gazassa hakee muotoaan. Tällä hetkellä alueella vallit­see samantapainen pelon tasapaino kuin 1980- ja 90-luvun sekasorron vuosina: arvostelijat vaikenevat. Jos kirjaan on uskomista, Hamasin ideologia ja toimin­tatavat eivät juuri ole muuttuneet sen 23-vuotisen historian aikana.

Kirjoittaja on Jerusalemissa asuva vapaa toimittaja.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää