Kirjatutka: Zhaon postuumi puolustuspuhe demokratialle
Bao Pu, Renee Chiang ja Adi Ignatius (toim.) Prisoner of the State The Secret Journal of Chinese Premier Zhao Ziyang. Simon & Schuster 2009, 305 s.
Kiinan entisen puoluesihteerin Zhao Ziyangin muistelmat avaavat kiehtovan ja dramaattisen ikkunan Kiinan ylimmän johdon sisäiseen valtataisteluun ja arvomaailmojen yhteentörmäykseen kesän 1989 alla. Tiananmenin aukion verilöylyn aikaan puoluejohtajana toimineen Ziyangin postuumit, editoidut muistelmat kuvaavat tragediaan johtanutta kehitystä Kiinan johdossa. Itse tapahtumista ja niiden taustasta teos antaa yllättävän vähän uutta tietoa.
Prisoner of the State asettaa lukijalle kolme kysymystä: Ensinnäkin, onko teos aito ja jos on, onko se kattava? Toiseksi, kertooko kirja jotain uutta Tiananmenin aukion tapahtumien taustasta ja Kiinan johdon sisäisistä erimielisyyksistä väkivallan käytöstä mielenosoitusliikettä vastaan? Kolmas ja tärkein on kysymys Zhaon perimmäisestä sanomasta. Se on myös todennäköinen syy kirjan kriittiseen vastaanottoon Kiinassa.
Keskustelu Zhaon sanelemien esseiden aitoudesta alkoi heti kirjan ilmestyttyä. Kirjan syntyhistoria eli Zhaon kotiarestissa Pekingissä sanelemien C-kasettien salakuljettaminen Kiinasta Zhaon kuoleman jälkeen ja teoksen kokoaminen ulkomailla selostetaan kirjan esipuheessa yksityiskohtaisesti. Tapahtumakulku on kuin toisinto Nikita Hrutševin omaelämäkerran vaiheista.
Itse pidän Zhaon puheenvuoroa todennäköisesti aitona. Varmuuden antaisi transkriptioaineiston ja nauhoitteiden julkaiseminen sellaisenaan, tai ainakin niiden saattaminen vakavasti otettavan tutkimuksen käyttöön.
Hrutševin muistelmien aineistoon tutkijoilla oli tiettävästi mahdollisuus perehtyä myöhemmin. Se antoi myös mahdollisuuden editoidun aineiston eheyden tarkasteluun. Zhaon kohdalla tutustumismahdollisuus on rajoittunut internetissä julkaistuihin valikoituihin otteisiin.
Sinologi Roderick MacFarquhar toteaa kirjan esipuheessa, että julkaistu kirja ei ole täydellinen, vaan valikoima Zhaon teksteistä. Kirja ei myöskään seuraa loogisesti Zhaon sanelemia nauhoja.
Muistelmia voi hyvin lukea pamflettina, jolla palautettiin mieleen Kiinan johdon sisäinen hajaannus, Zhaon rooli uudistusmielisenä puoluesihteerinä ja etenkin puoleen vanhimman eli Deng Xiaopingin ratkaiseva kanta väkivallan käytöstä mielenosoitusliikettä vastaan.
Zhao dokumentoi Kiinan kommunistisessa puolueessa KKP:ssa esitetyt syytökset, joihin hän pyrkii kohta kohdalta vastaamaan. Hän kuvaa yksityiskohtaisesti Kiinan ylimmän johdon sisäisen debatin luonnetta ja puolueen vanhojen kaadereiden vaikutusvaltaa. Ratkaisevana hän piti Kansan Päivälehden pääkirjoitusta, jossa demokratialiike luokiteltiin vastavallankumoukselliseksi. Kun Deng oli sitonut arvovaltansa kirjoitukseen, ratkaiseva askel kohti tragediaa oli Zhaon mukaan otettu.
Valitettavaa on teoksen erittäin formalistinen ote. Tekstistä saa sen vaikutelman, että sanellessaan esseitään Zhao on valmistautunut muistiinpanojensa paljastumiseen ennen aikojaan. Poliittinen puheenvuoro kiedotaan puolueen kurinpidollisiin proseduurisääntöihin ja menettelytapoihin.
Zhaon perimmäinen viesti on silti hyvin selkeä. Hän katsoo, ettei pitkän aikavälin taloudellinen kehitys ja menestys ole mahdollista ilman yhteiskunnan demokraattista reformia. Johtopäätös tosin syntyy pitkää tietä, kun Zhao puhuu talouden ja puolueen reformista, hintauudistusten epäonnistumisesta, Neuvostoliiton esimerkistä ja korruption voittamattomuudesta.
Kirjoittaja on ulkoasiainneuvos, joka toimi lähetystösihteerinä Pekingissä 1987–1990.
Sähköposti
Facebook
LinkedIn
Twitter
Lisää