Kirjatutka: Köyhyyden arkkitehdit

Moeletsi Mbeki: Architects of Poverty. Why African Capitalism Needs Changing. Picador Africa 2009, 196 s.

Kirsti ja Raimo Lintonen

Köyhyys on iso ongelma Etelä-Afri­kassa, jonka mustan enemmistön vitsauksia ovat kasvava työttömyys ja eriarvoisuus sekä laskeva elinajanodote.

Eteläafrikkalainen Moeletsi Mbeki on toistuvasti arvostellut kärkevästi maansa hallitsevaa puoluetta ANC:tä ja maan hallitusta. Mbeki on kiinnostava poliittinen kommentaattori: hän on entisen presidentin Thabo Mbekin veli ja Johannesburgissa toimivan ulkopo­liittisen instituutin South African Insti­tute of International Affairsin varapu­heenjohtaja.

Etelä-Afrikka on alueellinen suurval­ta, jolla on runsaat luonnonvarat ja joka kuuluu poliittisesti johtaviin kehitysmai­hin. Mbekin kirjan ajankohtaisuutta li­sää se, että köyhyyden poistamista käsi­tellään YK:n huippukokouksessa syys­kuussa.

Keitä ovat ”köyhyyden arkkitehdit”, joista Moeletsi Mbeki puhuu? Heitä ovat Etelä-Afrikan mahtavan mineraali- ja energiasektorin johtajat ja suuromistajat, näiden valitsemat ”ottopojat” maan mustasta enemmistöstä sekä ANC:n eliitti. Yritykset ovat kyenneet säilyttä­mään valtansa nostamalla valikoidusti mustia yritysten omistajiksi ja puhemie­hiksi. Kolonialismin luomat rakenteet ovat olennaisilta osin säilyneet.

Maan varallisuutta on siirretty halli­tuksen käyttöön ja mustalle eliitille. Edunsaajina ovat olleet uusien kapitalis­tien lisäksi myös julkisten virkojen hal­tijat. On syntynyt lisäksi uusi yrittäjien ryhmä, tenderpreneurs, joka on rikastu­nut julkisyhteisöjen hankinnoista poliit­tisten suhteidensa avulla. Valtion varojen hyväksikäyttö on johtanut väärinkäy­töksiin ja korruptioon. Investointien si­jaan valtio on suosinut kulutusta valtaa­pitävän eliitin hyväksi.

Paljolti tämän eliittiä palvelevan stra­tegian seurauksena Etelä-Afrikan teolli­suussektori on supistunut, koska se on kärsinyt talousoligarkian ajamasta maan talouden avaamisesta ulkomaiselle kil­pailulle sekä mineraali- ja energiasekto­rin suosimisesta. Myös infrastruktuuri on jäänyt retuperälle, ja koulutusjärjes­telmän taso on kohtalaisen heikko.

Meistä näyttää siltä, että Etelä-Afrik­ka onkin ajautunut pahimpaan kriisiinsä sitten maan demokratisoitumisen vuon­na 1994. Tyytymättömyys ANC:ssä on johtanut populismin nousuun ja valtiol­le on vaadittu enemmän valtaa taloudesta.

ANC:n vasemmiston ja mustien ka­pitalistien liittoutuma syöksi Thabo Mbekin maan johdosta ja ANC hajosi osittain vuonna 2008. Väkivaltaisia le­vottomuuksia puhkesi 2009–2010 aina­kin kolmellakymmenellä mustien asuin­alueella ympäri maata vastalauseina paikallisjohtajien epäpätevyydelle ja pal­velujen puuttumiselle.

Jos liikehdintä laajenee ja organisoi­tuu kansallisesti, se luo vakavan uhkan ANC:lle. Puolue pyrkii varmasti kaikin keinoin säilyttämään valtansa, ja paineet radikaalimpaan varallisuuden uudelleen­jakoon kasvavat.

Kirjassaan Moeletsi Mbeki kärjistää ja yksinkertaistaa asioita. Etelä-Afrikan hallitus ei ole ollut täysin kovakorvainen eikä toimeton: esimerkiksi sosiaaliturvaa on laajennettu voimakkaasti. Mutta pit­källä aikavälillä tämä ei riitä. Hallituk­sen tulisi myös tehostaa koulutusta, lisä­tä säästämistä ja investointeja, edistää yrittäjyyttä sekä jouduttaa hallittua maa­reformia.

Vakavan kriisin riski on kasvanut Etelä-Afrikassa. Kriisi tarkoittaisi laaja-alaisia levottomuuksia, väkivaltaa, maanvaltauksia ja vallan keskittämistä autoritaariselle eliitille. Tämä olisi omi­aan vähentämään Etelä-Afrikan kansain­välistä arvovaltaa ja voisi johtaa valtion liittoutumiseen vasemmistopopulististen ja autokraattisten hallitusten kanssa.

Kirsti Lintonen työskenteli suurlähettiläänä Etelä-Afrikassa 2000–2005 ja YK-suurlähettiläänä 2005–2009. Raimo Lintonen on politiikan tutkija.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää