Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Maolaisuus nupullaan Nepalissa

Maailma palasina

Kristian Kurki


Nepalin toukokuun eduskuntavaalien ylivoimainen voittaja oli maolainen kommunistipuolue CPN. Se puhuu nyt mahtipontisesti uuden Nepalin rakentamisesta ja köyhyyden kitkemisestä.

CPN:n ideologinen perusta oli aiemmin toissijainen seikka, mutta sen noustua hallituspuolueeksi herää kysymys Nepalin maolaisen politiikan tulevasta sisällöstä. Hallituksen onkin nyt pohdittava, miten soveltaa Kiinassa jo 1970-luvulla kuollutta aatetta 2000-luvun Nepaliin.

Maolaisuuden perustana pidetään jatkuvan vallankumouksen periaatetta. Se toimi Kiinassa vallankumousten virikkeenä ja Mao Zedong käytti sitä aseena poliittisia vihollisiaan vastaan. Nepalissakin se oli CPN:n ideologinen voimavara sissitaistelussa konservatiivihallituksen kaatamiseksi, mutta sen hyötyä uuden Nepalin rakentamisessa on vaikea arvioida. Maolaisen puolueen lämpimät suhteet Pekingiin viittaavat siihen, että Tiibetistä Nepalin rajalle rakennettavaa junarataa saapuvat ehkä alkuperäistä maolaisuutta maltillisemmat aatteet – ainakin talouden suhteen.

Nepalilainen maolaisuus saattaa jäädä elämään vain puolueen nimessä, jos CPN keskittyy talouskasvuun eikä tee yksinvallasta ensisijaista päämäärää.