Lähi-itä innostui ydinvoimasta

Janne Hopsu

Ydinvoimaloiden rakentaminen kiinnostaa useita Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maita. Alue tarvitsee kipeästi uusia energialähteitä, mutta poliittisesti räjähdysherkällä alueella ydinvoima on kaikkea muuta kuin ongelmaton vaihtoehto.

Ydinvoima on alkanut kiinnostaa Lähi-idän öljyntuottajamaita. Venäjä on vanha ydinvoimavaltio, mutta nyt monet muutkin fossiilisten polttoaineiden tuottajamaat himoavat ydinvoimaa energiantuotannon monipuolistamiseksi ja omavaraisuuden takaamiseksi. Ydinenergiahankkeet ovat nousseet puheenaiheeksi paitsi eri puolilla Lähi-itää myös sen lähialueilla Marokosta Turkkiin ja Israelista Saudi-Arabiaan sekä edelleen Iraniin ja Pakistaniin.

Poliittisesti epävakaan tilanteen vuoksi suunnitelmat herättävät pelkoa kiihtyvästä asevarustelukierteestä. Irakin kaaoksen ja Iranin takia Persianlahden arabimaat ovat tehneet viime aikoina kymmenien miljardien dollarien asekauppoja etupäässä Yhdysvaltojen kanssa.

Lähi-idän maiden välinen syvä keskinäinen epäluulo tarkoittaa lisäksi, että naapurin ydinvoimahankkeiden yllä nähdään ydinpommin varjo. Hallitukset vakuuttavat tarvitsevansa ydinvoimaa vain rauhanomaiseen käyttöön: energiaksi, lääketieteen avuksi ja meriveden suolanpoistoon.

Yhdysvaltojen lisäksi Ranska, Venäjä ja Kiina tarjoavat ydinenergiaosaamistaan alueen maille, mikä on lisännyt poliittisia jännitteitä. Vain harvalla Lähi-idän alueen valtiolla on riittävästi omaa tietämystä, teknologiasta puhumattakaan. Egyptillä, Syyrialla ja Sudanilla on pienet ydinreaktorit muun muassa lääketieteellistä tutkimusta varten. Ulkopuolinen apu ydinvoimaloiden rakentamisessa ja käyttämisessä merkitsee vastaanottajamaille monitahoista riippuvuussuhdetta asiantuntijavaltioihin strategisesti tärkeällä ja herkällä alalla.

Huoli ydinvoiman väärinkäytöstä ydinaseiden rakentamiseksi on perusteltua. Israel ja Pakistan ovat ydinasevaltoja, ja länsimaat epäilevät Iranin pyrkivän sellaiseksi Teheranin vastaväitteistä ja Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten joulukuisesta raportista huolimatta. Ainakin Egyptillä, Irakilla, Iranilla, Libyalla, Saudi-Arabialla ja Syyrialla väitetään tai tiedetään olleen ydinasehankkeita, mutta arviot niiden edistymisestä ennen todennettua tai arvioitua päättymistä vaihtelevat. Läntisten tiedustelupalvelujen mukaan Sudan on puolestaan toiminut pitkälle kehitetyn ydinaseteknologian välittäjänä.

Kaikilla mailla on oikeus käyttää ydinenergiaa. YK perusti vuonna 1957 Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n edistämään ja kehittämään ydinenergian rauhanomaista käyttöä, mutta myös valvomaan ydinlaitosten turvallisuutta ja järjestön jäsenmaiden pysymistä rauhanomaisen ydinvoiman polulla. Samana vuonna alkoi ydinenergian kaupallinen käyttö.

Ydinvoima kattaa maailman energiankulutuksesta nyt noin 15 prosenttia ja toimivia ydinvoimaloita on 435. Uusia voimaloita on rakenteilla, suunnitteilla tai ehdotusvaiheessa yli 200 eri puolilla maailmaa.

Ydinaseiden leviämistä on pyritty estämään vuosikymmenien ajan uhkailuista sopimuksiin. Eräät maantieteelliset alueet ovat julistautuneet ydinaseettomiksi vyöhykkeiksi tai pyrkivät sellaisiksi ainakin johtajiensa juhlapuheissa. Näin on tehty myös Lähi-idässä.

Vuonna 2005 YK:n yleiskokous hyväksyi ydinterrorismin vastaisen sopimuksen, joka velvoittaa hallituksia muun muassa jakamaan tietoa ja kriminalisoimaan ydinterrorismiin liittyvät toimet. Ydinalan vientivalvontajärjestössä NSG:ssä on mukana 45 valtiota, jotka ovat sitoutuneet pitämään silmällä, ettei jäsenmaiden rauhanomaiseen käyttöön kauppaamia ydinenergialaitteita ja -aineita käytetä väärin.

Merkittävin väline ydinaseiden leviämisen kontrolloinnissa on vuonna 1970 voimaan astunut ydinsulkusopimus NPT, Non-Proliferation Treaty lisäpöytäkirjoineen. Siinä tunnustetut ydinasevallat Iso-Britannia, Kiina, Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä, Ranska ja Yhdysvallat ovat luvanneet, ettei ydinaseita tai niiden kehittämiseen liittyviä tietoja luovuteta ydinaseettomille valtioille.

NPT:n ydinaseettomat maat sitoutuvat puolestaan siihen, että ne eivät hanki ydinaseita ja suostuvat valvontayhteistyöhön IAEA:n kanssa. Sopimukseen kuuluu myös globaali ydinaseriisunta.

 

Israel ensimmäinen Lähi-idässä

Yksikään viidestä tunnustetusta ydinasevallasta ei pitänyt aikanaan meteliä ydinasepyrkimyksistään. Myös muut ydinpommin hankkineet tai sellaista tavoitelleet valtiot ovat toimineet salassa tai myötämielisten suurvaltojen hiljaisella tuella.

Israel rakensi oman ydinaseensa neljä vuosikymmentä sitten. Tel Aviv sai siihen teknistä apua ja moraalista tukea aluksi Ranskalta. Yhdysvaltojen ja Israelin lähennyttyä toisiaan 1960-luvun alussa Valkoinen talo katsoi sormiensa läpi projektin etenemistä. Israel ei myönnä eikä kiellä ydinaseensa olemassaoloa. Yhdysvallat noudattaa tässä strategisen liittolaisensa politiikkaa. Yleisimpien arvioiden mukaan Israelilla on noin 200 ydinasetta.

Pakistan rakensi ensimmäisen ydinreaktorinsa Kanadan avulla 35 vuotta sitten. Intian tehtyä ensimmäisen ydinkokeen Pakistania johtanut Zulfikar Ali Bhutton vannoi vuonna 1974, että Islamabad kehittää oman ydinaseen. Länsimaat lopettivat ydinyhteistyön Pakistanin kanssa sen jälkeen, kun maan ydinpommiohjelmasta oli alkanut tihkua tietoja. Maa teki ensimmäisen ydinkokeensa vuonna 1998. Pakistanin ydinaseohjelman isä ja ydinteknologian salakuljettaja Abdul Qadeer Khan on kuvannut pommeja ”rauhan aseiksi”, ja niitä arvioidaan olevan muutamia kymmeniä. Sekä Israel että Pakistan ovat ydinsulkusopimuksen ulkopuolella.

Iran haluaa puolestaan jatkaa kiisteltyä uraanin rikastamisohjelmaa, joka on ajanut maan kahnauksiin länsimaiden ja IAEA:n kanssa.

Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa väestö kasvaa nopeasti, maat tarvitsevat lisää energiaa ja kärsivät vesipulasta. Monet ydinvoimaa tavoittelevat arabimaat, kuten Algeria, Egypti, Libya, Marokko, Saudi-Arabia ja Tunisia, perustelevat ydinvoimasuunnitelmiaan talouskasvun turvaamisella. Myös Turkki ja Israel ilmoittavat haluavansa mukaan rauhanomaiseen ydinenergiakerhoon.

Tuontienergiasta täysin riippuvainen Jordania kertoi viime vuonna kiinnostuksestaan rauhanomaiseen ydinvoimaan. Kuningas Abdullah on selittänyt äkisti herännyttä kiinnostusta Lähi-idän ja Persianlahden jännittyneellä tilanteella. Hänen mukaansa ydinvoimakysymyksen logiikka on muuttunut koko alueella. Jordania on kannattanut ydinvapaata Lähi-itää, mutta Israelin hyökkäys Libanoniin vuonna 2006 muutti Abdullahin mukaan tilanteen: nyt kaikki haluavat ydinvoimaohjelmia.

Abdullahin kommentti viittaa sekä Israeliin, jonka de facto -ydinase ärsyttää arabimaita, että Iraniin, jonka tukemaa Hizbollah-järjestöä vastaan Israel hyökkäsi. Arabimaat ovat vaatineet jo pitkään Israelia liittymään ydinsulkusopimukseen ja sallimaan IAEA:n tarkastukset, mutta Tel Aviv kieltäytyy jyrkästi. Arabimaat pitävät kaksinaismoralistisina länsimaita, jotka kovistelevat Syyriaa ja Irania epäillyistä ydinohjelmistaan, mutta hyväksyvät vaieten Israelin ydinpelotteen.

Länsimieliset sunnijohtajat toisaalta pelkäävät – Washingtonin ja Tel Avivin tavoin – shiialaisen Iranin poliittisen ja taloudellisen vaikutusvallan nousua Lähi-idässä. Nekin epäilevät, että Iran rakentaa salaa ydinasetta.

Kyse on hegemoniasta, kansallisesta turvallisuudesta ja kansallismielisyyden pönkittämisestä. Suuret arabimaat Egypti ja Saudi-Arabia kokevat vaikutusvaltansa Teheranin haastajaksi, kun Iran pyrkii horjuttamaan Yhdysvaltain ylivaltaa ja liittolaissuhteita. Arabimaat haluavat vihjata ydinohjelmillaan, että nekin miettivät kulissien takana mahdollisuutta ydinpelotteeseen.

Persianlahden maiden yhteistyöneuvosto GCC puolestaan pohtii yhteisen rauhanomaisen ydinvoimaohjelman käynnistämistä. Järjestö argumentoi, että on parempi myydä öljyä hyvään hintaan ja kehittää uusia energiavaihtoehtoja kuin polttaa sitä itse. GCC:n yksittäisistä jäsenmaista Yhdistyneet arabiemiraatit on kuitenkin jo lähdössä omille teilleen. Se solmi tammikuussa ydinenergia-alan yhteistyösopimuksen Ranskan kanssa ja on lähettämässä linjauksensa ydinenergiapolitiikasta kommentoitavaksi sekä YK:n turvallisuusneuvostoon että IAEA:han.

Teheranin pelosta huolimatta erityisesti GCC:n pienet jäsenmaat suhtautuvat Iraniin käytännönläheisesti. Esimerkiksi Qatar varoittaa yrityksistä ratkaista Iranin ydinkysymys asein. Persianlahden pohjoispuolinen jättiläinen on tärkeä kauppakumppani ja, Teheranin hallinnon ideologiasta huolimatta, alueellinen suurvalta.

Sunnijohtajien on myös varottava esiintymästä liikaa lännen asianajajina. Enemmistö tavallisista arabeista ei koe Irania uhkana, ja yhä ratkaisematon Israel–Palestiina-konflikti herättää vahvoja tunteita. Jopa Egypti on osoittanut kiinnostusta palauttaa vuonna 1979 katkenneet suhteet Iraniin.

 

USA hyväksyy ystävien ydinvoiman

Yhdysvallat ei ole huolestunut ystävällismielisten Lähi-idän maiden ydinvoimasuunnitelmista. Maan ulkoministeriön mukaan ”rauhanomaista ydinenergiaa haluavat valtiot eivät ole meille ongelma”. Arvostelijoiden mukaan huoleton lähestymistapa on kyseenalainen ja uhkaa kiihdyttää asevarustelua. Heidän mielestään Washingtonin myötämielinen suhtautuminen liittolaistensa ydinvoima- tai ydinasehankkeisiin on huolestuttavinta Pakistanissa.

Yhdysvallat laskee terrorisminvastaisessa kamppailussaan yhä diktaattoripresidentti Pervez Musharrafin, armeijan ja tiedustelupalvelu ISI:n varaan. Maan levottomuudet ovat kuitenkin saaneet Yhdysvalloissa jotkut pohtimaan Pakistanin ydinaseiden turvaamista amerikkalaisvoimin tai jopa niiden sieppaamista, mikäli aseet uhkaavat ajautua islamisteille. Musharraf vakuuttaa, ettei ydinpelote ajaudu vääriin käsiin, vaan aseet pysyvät presidentin ja armeijan hallinnassa.

Washington on ajautunut hankalaan tilanteeseen. Pakistanin armeijan ja ISI:n lonkeroiden sanotaan ulottuvan kaikkialle, myös Afganistanin talibaneihin. Nykyään kotiarestissa oleva A. Q. Khan tuskin välitti ydinasetietoa Iranille, Libyalle ja Pohjois-Korealle ilman kenraalien hyväksyntää tai tietoa asiasta. Yhdysvallat on joutunut painamaan tapaus Khanin villaisella, koska se ei halua horjuttaa Musharrafin asemaa.

Lähi-idän valtiot joutuvat nyt pohtimaan koko joukon ydinvoimaan liittyviä kysymyksiä suuria investointeja vaativista ydinvoimaloista on vaikea saada taloudellisesti kannattavia.

Ydinvoimaan liittyy myös potentiaalisia ympäristöongelmia. Useiden mannerlaattojen saumakohdassa sijaitseva Lähi-itä on maanjäristysaluetta, eikä tekniikka toimi aina normaalioloissakaan sataprosenttisesti.

Haluavatko maat kevytvesireaktoreita, joilla ei voi tuottaa plutoniumia aseisiin, vai pyrkivätkö ne itse rikastamaan uraania Iranin tavoin? Kuka toimittaa voimaloihin polttoaineen, ja mitä tehdään käytetyllä radioaktiivisella jätteellä? Haluavatko maat rakentaa mahdollisimman paljon itse kartuttaakseen samalla ydinosaamistaan vai tilaavatko ne voimalat avaimet käteen -periaatteella. Jos tilaavat, niin keneltä?

Millaisia IAEA:n tarkastuksia arabimaat lopulta sallisivat, etenkin jos Israel pysyttelee yhä tarkastusten ulkopuolella? Entä kuinka kattavasti varojen puutteesta kärsivä IAEA pystyy hoitamaan velvoitteensa?

Niin kauan kuin aluetta hallitsevat yleinen poliittinen epäluulo ja vastakkainasettelu sekä tunne epätasa-arvoisesta kohtelusta, ydinvoima ei ole ainoastaan energiakysymys.