Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Miten Japanista tuli lännen liittolainen

Kristian Kurki


Antauduttuaan Yhdysvalloille elokuussa 1945 Japani miehitettiin ja sen koko sotakoneisto ajettiin alas. Amerikkalaisten aloitteesta sille laadittiin syksyllä 1946 perustuslaki, joka kielsi oikeuden sotimiseen ja sotavoimien ylläpitoon. Se oli vailla puolustusvoimia vuoteen 1950 asti, jolloin Korean sodan takia perustettiin armeijan tehtävää täyttävä kansallispoliisireservi.

Japani sai sodan jälkeen Washingtonilta vähemmän huomiota kuin Kiina, sillä Yhdysvallat toivoivat Kiinan kommunistisen puolueen kukistumista. Kiinasta oli tarkoitus tehdä lännen suurin demokraattinen liittolainen Aasiassa ja puskuri itään työntyvää neuvostovaltaa vastaan.

Toiveet eivät toteutuneet. Mao Zedong ajoi Kiinan konservatiivihallituksen joukot Taiwanin saarelle ja julisti kommunistisen kansantasavallan syntyneeksi. 1950 syttynyt Korean sota teki Kiinasta ja Yhdysvalloista lopullisesti vihamiehiä.

Yhteenotto oli Japanin kannalta merkittävä: se sinetöi Japanin liittymisen länsivaltoihin. Kylmän sodan päättymisen jälkeenkin maa on jatkanut Amerikka-keskeistä ulkopoliittista linjaa, mutta arviot suhteiden vakaudesta pitkällä aikavälillä vaihtelevat.

 

Lue lisää:

Japani tavoittelee nationalismilla yhtenäisyyttä

 
Ulkopolitiikka 4/2008

Pääkirjoitus: Mihin Obama pystyy?

Tapani Vaahtoranta

Eva Biaudet: "Ihmiskauppa on Euroopan häpeäpilkku"

Niina Sarkonen

Merirosvot kukkarollasi

Kristian Kurki

Iskeekö Keniaan Obama-krapula?

Kristian Kurki

Jääkö valtioiden välinen sodankäynti historiaan?

Raimo Väyrynen

Obaman ulkopoliittinen työlista

Jussi Hanhimäki

Ulkopolitiikan Dream Team

Jussi Hanhimäki

Värisokea presidentti

Jussi Hanhimäki

Venäjä asetti rajat Ukrainan länsimielisyydelle

Joonas Pörsti

Ukrainan juuret keskiajalla

Joonas Pörsti

Energia virtasi Georgian sodan aikana

Mikko Palonkorpi

Kolumni: Kiinan globaali strategia seuraa vanhoja oppeja

Matti Nojonen

Alexander Stubb: "EU tarvitsee kaksi idänpolitiikkaa"

Niina Sarkonen

Suomettuminen uusiokäytössä

Niina Sarkonen

Maallistunut maailmanpolitiikka saa uskonnot kukoistamaan

Lauri Tähtinen

Kirjatutka: Kulttuurien kamppailu ennen ja jälkeen uskonnon

Lauri Tähtinen

Japani tavoittelee nationalismilla yhtenäisyyttä

Kristian Kurki

Miten Japanista tuli lännen liittolainen

Kristian Kurki

Kirjatutka: Kankeasti uudistuva YK

Pekka Vahvanen

Kirjatutka: Murhatun sovintoesitys

Vesa-Matti Lahti

Bhuttojen suvun kirous

Vesa-Matti Lahti

Kirjatutka: Järki ja mielikuvitus eetikkojen aseina

Lauri Paavola

Kirjatutka: Ihmisten turvallisuus valtioiden edelle

Ulla Anttila

Kirjatutka: Siirtokunnat uhkaavat Israelin demokratiaa

Olli Ruohomäki

Kirjatutka: Egypti aallonpohjassa

Janne Hopsu

Kirjatutka: Jäähyväiset idealismille

Olai Voionmaa

Kirjatutka: Bushin ulkopolitiikan vakuuttava puolustus

Markku Ruotsila

Kirjatutka: Lopunaikojen politiikkaa

Joonas Pörsti

Kirjatutka: Nationalismin monet kasvot

Pekka Wahlstedt

Kirjatutka: Energiaa helvetistä ja taivaasta

Tapani Vaahtoranta

Kirjatutka: Energiapolitiikan kartta

Lauri Muranen

Painajaisia Libanonin sodasta

Niina Sarkonen

Venäjällä valta jaetaan tuttaville

Mia Hemming

Miten Islanti ja Afrikka selviävät talouskriisistä?

Tuuli Mäkelä

Unohdettuja konflikteja

Tuuli Mäkelä