Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kiina rakentaa ympäristöutopiaa

Kiinaan nousee vielä tällä vuosikymmenellä useita kestävän kehityksen periaatteiden mukaan rakennettuja ekokaupunkeja – autoritaarisessa järjestelmässä myös utopiat syntyvät nopeasti. Onko jättivaltio vihertymässä? Onko Kiinasta ympäristönsuojelun esikuvaksi?

kuva Arup

Kiinan kolmanneksi suurin saari, Chongming, sijaitsee Shanghain kaupungin kainalossa, Jangtse-joen suiston murtovesissä. Shanghain läheisyydestä huolimatta saari on pitkään ollut maanviljelysvaltainen ja paikoin luonnontilassa.

Suunnitelmat Chongmingin urbanisoimiseksi ovat kuitenkin jo valmiina. Raivokkaaseen tahtiin kaupungistuvassa Kiinassa agraarimaiseman häviäminen ja uusien kaupunkienkin nousu on väistämätöntä – 300 miljoonan kiinalaisen arvioidaan siirtyvän kaupunkeihin seuraavan 20 vuoden aikana. Chongmingin tulevaisuus on kuitenkin erityinen: saarelle ollaan rakentamassa kansainvälisin voimin ja varoin Kiinan ensimmäistä alusta loppuun ekologista, kestävän kehityksen periaatteiden mukaan rakennettua kaupunkia.

Alkuun noin 50 000 asukkaan ekokaupunki, nimeltään Dongtan, valmistuu vuoteen 2010 mennessä, parahiksi Shanghain maailmannäyttelyyn. Kaupunki pyritään suunnittelemaan täysin omavaraiseksi veden ja energiantuotannon suhteen tuuli- ja aurinkovoiman sekä biopolttoaineen avulla. Kaupunkilaisten ruoka kasvatetaan orgaanisesti, ja julkinen liikenne kulkee puhtaamman vetypolttoaineen turvin. Kaupungin on tarkoitus olla vihreä prototyyppi Kiinan kaupungistumiselle ja mahdollinen esikuva myös maailmanlaajuista kestävää kehitystä ajatellen.

Ekoutopiaan uskovat paitsi Dongtanin suunnittelijat, niin myös Ison-Britannian pääministeri Gordon Brown, joka vieraili tammikuussa kaupungin rakennustyömaalla. Hanke on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä: ekokaupunki on nähty Potemkinin kulisseina, merkityksettömänä julkisuustemppuna fossiilisiin polttoaineisiin yhä vahvemmin tukeutuvassa Kiinassa.

Ekokaupunki on kaikessa utopistisuudessaan kuitenkin varsin kiinalainen ilmiö. On vaikea kuvitella, että Dongtanin kaltaista suuren mittakaavan ympäristökokeilua voitaisiin toteuttaa muualla kuin autoritaarisessa Kiinassa, missä yhteiskuntarakenteet ovat muutoksen tilassa, ja erilaiset eturyhmät sekä byrokratian tasot helposti ohitettavissa.

Onko ekokaupunki siis ratkaisu -- tai edes osa ratkaisua -- Kiinan pahenevaan ympäristökriisiin? Ajatuksen voi viedä vielä pidemmälle. Voisiko Kiinan epädemokraattinen komentojärjestelmä epäsuorasti mahdollistaa maalle globaalin suunnannäyttäjänroolin ympäristönsuojelussa? Länsimaissa hallitukset, kansalaisyhteiskunta ja lukuisat sidosryhmät ovat vasta pääsemässä yksimielisyyteen nopean ja radikaalinkin toiminnan tarpeellisuudesta ilmastonmuutoksen suitsimiseksi. Samaan aikaan Jangtsen suistossa jo muurataan mahtikäskystä päästöttömän kaupungin kivijalkaa.

Jos kohta mahtikäskyillä toteutetaan Kiinassa ekoutopioita, on maan ympäristönkin tilanne tunnetusti katastrofin partaalla. Hiilivoima pitää Kiinan vientiin perustuvan talouden pyörät liikkeessä: noin 70 prosenttia maan energiasta tuotetaan hiilivoimaloissa. Hiilenpolton haitallisuutta lisää Kiinan tapauksessa sen tehottomuus: saman energiamäärän tuottamiseksi maa käyttää kuusinkertaisen määrän hiiltä Yhdysvaltoihin verrattuna. Lisääntyvä liikenne huonontaa ilmanlaatua entisestään. Vesistöjen, erityisesti suurten jokien, pilaantuminen teollisuuden ja maatalouden jätteistä on niin ikään valtava ongelma, erityisesti juomaveden vähenemisen vuoksi. Ilmastonmuutos, metsien hakkuu ja liikaviljely puolestaan aiheuttavat aavikoitumista erityisesti Pohjois-Kiinassa.

Kommunistisen puolueen johto on aktivoitunut ympäristöongelman edessä, eikä vähiten ympäristön tilaa kritisoivien mielenosoitusten lisääntymisen vuoksi. Kiinan sosiaalista ja taloudellista kehitystä koskeva viisivuotissuunnitelma vuosille 2006–2010 on kunnianhimoinen juuri ympäristötavoitteissaan. Kuluvan viisivuotiskauden aikana maa tähtää kymmenen prosentin laskuun kokonaispäästöissä ja energiatehokkuuden nostamiseen 20 prosentilla. Ekokaupunkihankkeet toimivat varsin näyttävänä osana tätä tavoitetta. Näyttävyys ja julkisuusarvo ovatkin juuri nyt tärkeitä Beijingin olympialaisiin valmistautuvalle Kiinalle: tapahtuma on maalle valtava imagoinvestointi.

Dongtan ei ole suinkaan ainoa kehitteillä oleva ekokaupunki Kiinassa, vaikka se onkin hankkeista kuuluisin ja kunnianhimoisin. Dongtanille ollaan kehittelemässä kolmea sisarkaupunkia, ja pienempiä ekokyliä ja -kaupunkeja on rakenteilla eri puolilla maata. Suomi on myös astunut Kiinan valtaville ekorakentamisen markkinoille: suomalaiset ympäristöteknologian yritykset ovat parhaillaan laatimassa Tianjiniin professori Eero Paloheimon ajatuksiin pohjautuvaa ekokaupunkia.

Ekokaupunkihankkeita on meneillään olevassa alkuvaiheessa melko helppo arvostella. On tosiasia, että Kiina nojaa energiantuotannossaan yhä enemmän hiileen – maassa avataan yksi uusi hiilivoimala joka neljäs päivä. Saasteita ilmaan työntävien voimalapiippujen varjossa pienet ekoyhteisöt näyttävätkin merkityksettömiltä. Nyky-Kiinasta ei sen autoritaarisesta luonteesta huolimatta liene realistista odottaa tulevan tehokasta ympäristötoimijaa. Vaikka maa on hierarkkinen, sen paikallistason virkamiehillä on suhteellisen paljon valtaa ympäristöasioissa. Puolueen sanelemien ympäristöstrategioiden toteutumiselle ruohonjuuritasolla ei ole juurikaan takeita.

Elizabeth C. Economy kirjoittaa Foreign Affairs -lehdessä (5/2007), että vain noin kymmenen prosenttia Kiinan ympäristölainsäädännöstä pannaan täytäntöön. Paikallisasioissa virkamiehet ja jopa elinkeinoelämän toimijat, kuten tehtaanjohtajat, käyttävät suurta ja suhteellisen valvomatonta toimeenpanovaltaa ympäristöasioissa. Virkamiehet priorisoivat usein lyhyen aikavälin taloudellisen kasvun pidemmän aikavälin ympäristötavoitteiden kustannuksella – samat pormestarit ja valtuutetut ovat saattaneet itsekin investoida oman alueensa teollisuuteen. Korruptio on myös syvään juurtunut ongelma valtionhallinnon lisäksi paikallistasolla.

On esitetty, että tehostaakseen aidosti luonnonsuojelua Kiinan johdon tulisi uudistaa hallintorakennettaan avoimuuden, tulosvastuullisuuden ja laillisuuden hengessä sekä syventää yhteistyötään maan lukuisten ympäristöjärjestöjen kanssa. Järjestöt ovat Kiinassa merkittäviä ympäristönsuojelun toimijoita, joilla on huomattavaa paikallistason asiantuntemusta. Näin radikaalit uudistukset ovat kommunistiselle puolueelle kuitenkin poliittisesti epäedullisia.

Autoritaarisen hallinnon yhteensopivuus ympäristönsuojelun kanssa ei siis Kiinan tapauksessa näytä kestävän lähempää tarkastelua. Kiinan hallintojärjestelmä on näennäisestä yhtenäisyydestään huolimatta todellisuudessa kovin hajanainen, ja ruohonjuuritason toimijoilla näyttäisi olevan merkittävä rooli Kiinan ympäristöongelmien lievittämisessä. Ekokaupunkien luonnonsuojelullinen merkitys niin ikään kutistuu jättivaltion ympäristön synkkää kokonaiskuvaa tarkasteltaessa. Profiloituminen nimenomaan uusien ekologisten teknologioiden kautta on Kiinalle turvallisempaa kuin hallinnolliset uudistukset, koska se on epäpolitisoituneempi vaihtoehto. Tämä suunta on kuitenkin myös tärkeä.

Parhaassa tapauksessa Kiina voi toimia eräänlaisena teknologisena ”ympäristölaboratoriona”, ympäristökokeilujen kenttänä. Ekokaupungit voi nähdä ensimmäisinä merkkeinä tällaisesta kehityksestä. Maan ekoutopioista kirjoitetut lukuisat palstametrit kielivät myös niiden inspiroivasta puolesta. Onnistuessaan Dongtan ja sen sisarprojektit voisivat toimia varsin hyödyllisinä teknologisen tiedon ja osaamisen esikuvina kaupunkisuunnittelulle. Panokset ovat korkeat, sillä myös vastuu Dongtanin kaltaisen suurprojektin onnistumisesta ja ennen kaikkea sen tulevien asukkaiden hyvinvoinnista on valtava.