Maailma palasina
Charles Darwinin syntymästä tuli helmikuussa kuluneeksi 200 vuotta ja hänen pääteoksensa Lajien synnyn ilmestymisestä ensi marraskuussa 150 vuotta, mutta evoluutioteoria ei ole vielä lyönyt läpi kaikissa maissa. Amerikkalaisen Gallupin tekemän kyselytutkimuksen mukaan neljä kymmenestä yhdysvaltalaisesta pitää evoluutioteoriaa totena.
Hieman suurempi osuus, 43 prosenttia, uskoo että ihminen luotiin nykyisen kaltaisena alle kymmenentuhatta vuotta
sitten. Evoluutioteorian kannatus jäi vain 14 prosenttiin, kun vastaajilta kysyttiin, onko ihminen kehittynyt ”miljoonien vuosien kuluessa ilman Jumalan vaikutusta”.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan evoluutioteorian kannatus on yhteydessä väestön uskonnollisuuteen. Yhdysvaltoja alhaisempia kannatuslukuja evoluutioteoria on saanut vertailuissa mukana olleista maista vain Turkissa. Euroopassa Darwiniin luotetaan erityisen vakaasti Pohjoismaissa. Kärkisijalla olevassa Islannissa yli 80 prosenttia väestöstä uskoo evoluutioteoriaan. Myös Britanniassa, Ranskassa ja Espanjassa evoluutioteoriaa kannattaa yli 70 prosenttia väestöstä.
Kiinnostavaa sinänsä, evoluutiotutkija Gregory Paul puolestaan argumentoi The Economist -lehden mukaan, että väestön uskonnollisuus on sidoksissa siihen, kuinka paljon se joutuu kamppailemaan eloonjäämisestään. Jumalaan uskotaan maissa, joissa ruokaa, terveydenhoitoa ja asuntoja ei ole tarjolla riittävästi. Kun luonnonvalinta jyllää, Darwin halutaan pitää poissa mielestä.