Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

ANC johti mustien vapaustaistelua Etelä-Afrikassa

Niina Sarkonen


Sosialistiseen aateperintöön nojaava Afrikan kansalliskongressi (African National Congress, ANC) perustettiin jo vuonna 1912, mutta sen toiminta oli varovaista toiseen maailmansotaan asti, jolloin myöhemmin Etelä-Afrikan ensimmäiseksi demokraattisilla vaaleilla valituksi presidentiksi noussut Nelson Mandela perusti puolueen nuorisosiiven muutaman muun aktiivin kanssa.

Soweton kylässä vuonna 1955 järjestetyssä mustien suuressa kansankongressissa hyväksyttiin Vapauden peruskirja. Tavoitteena oli tehdä Etelä-Afrikasta roduton yhteiskunta, jossa kaikki ovat tasavertaisia lain edessä.

Valkoinen apartheid-hallinto vainosi puoluetta sen alkuajoista asti, ja ANC:n toiminta muuttui täysin maanalaiseksi vuonna 1960, kun se julistettiin laittomaksi. Samana vuonna alkoi puolueen aseellisen siiven toiminta. Pääosin ulkomailta käsin toiminut ANC:n johto onnistui organisoimaan Etelä-Afrikassa kasvavia protesteja, jotka johtivat lopulta apartheid-hallinnon sortumiseen 1990-luvun alussa.

ANC on ollut Etelä-Afrikan hallitseva puolue maan ensimmäisistä, vuonna 1994 järjestetyistä vapaista vaaleista lähtien. Tämän vuoden huhtikuun parlamenttivaaleissa se sai 66 prosenttia äänistä, mutta jäi niukasti perustuslain muuttamiseen tarvittavasta kahden kolmasosan paikkamäärästä. Etelä-Afrikanpresidentiksi nousi ANC:n johdossa toiminut Jacob Zuma.

 

Lue lisää:

Etelä-Afrikan vaikuttajanainen Geraldine Fraser-Moleketi: "Epäoikeudenmukaisuuden kokemus ajoi politiikkaan"

 
Ulkopolitiikka 2/2009

Pääkirjoitus: Toiveiden tuulet kääntyvät

Tapani Vaahtoranta

Egon Bahr: Kylmän sodan pesänjako Euroopassa on kesken

Leena Liukkonen-Forsell

Maailmanhistorian tekijäksi Willy Brandtin rinnalla

Leena Liukkonen-Forsell

Sammakot vaarassa

Joonas Pörsti

Zhang Wei, oletan?

Kukka-Maaria Kuisma

Nigerian kaasua Eurooppaan

Joonas Pörsti

Suomalaiset vaikuttajat maailmalla

Joonas Pörsti ja Hannele Pulkkinen

Markku Niskala: Poliittista vaikuttamista ei voi unohtaa

Joonas Pörsti

Piia-Noora Kauppi: Vaikutusvalta syntyy luottamuksesta

Hannele Pulkkinen ja Joonas Pörsti

Pauliina Arola: Ajoitus ratkaisee usein kriisinhallinnassa

Joonas Pörsti

Kiristynyt kilpa korkeista nimityksistä vaatisi Suomelta asennemuutosta

Niina Sarkonen

”Tunsin pääsihteerin ennestään”

Niina Sarkonen

Silminnäkijä: Maa vailla kenraaleja

Juha Mäkinen

Ideologiset sotilaat eivät osaa ratkaista Iranin kriisiä

Liisa Liimatainen

Ranska etsii uutta tehtävää

Louis Clerc

Etelä-Afrikan vaikuttajanainen Geraldine Fraser-Moleketi: "Epäoikeudenmukaisuuden kokemus ajoi politiikkaan"

Niina Sarkonen

ANC johti mustien vapaustaistelua Etelä-Afrikassa

Niina Sarkonen

Huumetalous pitää yllä Afganistanin sotaa

Olli Ruohomäki

Presidentinvaalit sytyttäneet toiveen muutoksesta

Olli Ruohomäki

Sodat verottavat luonnon monimuotoisuutta

Susanna Myllylä

Venäjä hakee lohtua investoinneilla

Vadim Kononenko

Kriisinhallintaa tulisi perustella avoimemmin

Jarno Limnéll

EU pystyttää puskuria maahanmuuttoa vastaan

Marko Kananen

Mielipide: Ilmastonmuutosta ei voi ratkoa kuin saasteongelmaa

Atte ja Eija-Riitta Korhola

Yhdysvaltojen hegemonia pitää pintansa

Matti Keppo

Väijyykö meteori ihmiskuntaa?

Matti Keppo

Kirjatutka: Neuvostoimperialismin pitkät jäljet

Ville Ropponen

Kirjatutka: Iran iranilaisten silmin

Mari Luomi

Kirjatutka: Lännen hegemonia tuskin jatkuu

Paul-Erik Korvela

Kirjatutka: Venäjä on Kiinalle toisarvoinen

Teemu Naarajärvi

Kirjatutka: From the USSR with love

Hiski Haukkala

Kirjatutka: Länsi puhuu kauniisti ja toimii rumasti Lähi-idässä

Janne Hopsu

Kirjatutka: Velanmaksun aika

Hannele Pulkkinen

Kirjatutka: Turhaa rahtausta

Ville Hulkkonen

Järjestelmän viimeisellä rannalla?

Liisa Liimatainen

Silminnäkijä: Teheran 24.6.2009

Barroson piinaviikot

Aaretti Siitonen

Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit

Christian Jokinen

Seun Kuti: ”Nigerialaiset tarvitsevat nyt oikeutta”

Niina Sarkonen