Pietarin uudet kulissit
Yli kolmasosa venäjän kuvernööreistä on joutunut vaihtoon presidentti Medvedevin kaudella.
Alueellisten kuvernöörien virat olivat Venäjällä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen usein pitkäaikaisia. Sen jälkeen kun Vladimir Putin lakkautti kuvernöörien vaalit vuonna 2004 ja keskitti nimitysvallan presidentille, kuvernöörien ei tarvinnut pelätä edes kansansuosion menettämistä.
Dmitri Medvedevin hieman yli kaksi vuotta kestäneellä presidenttikaudella tahti on muuttunut. Kuvernöörejä on joutunut lähtemään enemmän kuin edellisen kymmenen vuoden aikana yhteensä.
Esimerkiksi Murmanskin kuvernööri sai lähteä maaliskuussa 2009 ajauduttuaan erimielisyyksiin Yhtenäinen Venäjä -puolueen johdon kanssa. Tämän vuoden heinäkuussa vaihtui Karjalan tasavallan kuvernööri. Kaliningradin kuvernööri Georgi Boos joutui eroamaan elokuussa Venäjän oloissa poikkeuksellisesti laajojen mielenosoitusten jälkeen. Elokuussa vaihtui myös kaasuvaroiltaan tärkeän Jamalin Nenetsian piirikunnan kuvernööri.
Moskovalaisen eturivin poliittisen kommentaattorin Leonid Radzihovskin mukaan osa uusista kuvernööreistä on edeltäjiensä kaltaisia byrokraatteja. Mutta joukossa on mukana uudenlaisia, vahvoja vaikuttajia.
Radzihovski korostaa, että Medvedev on nimittänyt kuvernööreiksi energisiä ja aiempaa nuorempia talouden ammattilaisia. Yleisen käsityksen ja opposition mielipiteiden vastaisesti kuvernöörin vaaleista luopuminen ei ole tuonut tehtäviin yksistään ”turvallisuuspalvelun miehiä, leningradilaisia tai Putinin ja Medvedevin lähipiiriä”, hän kirjoitti elokuussa Venäjän valtion omistamassa Rossiskaja Gazetassa.
Monet uusista kuvernööreistä ovat perustaneet aiemmin menestyviä liikeyrityksiä.
Radzihovski päättelee, että varakkaina henkilöinä heillä ei olisi niin suurta houkutusta tarttua lahjuksiin kuin muilla ehdokkailla. Sen sijaan he voisivat puuttua korruptioon ja modernisoida maata.