Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Diplomatia 2.0

Twitter-viesteillä terroristeja vastaan, demokratialiikkeille voimaa Facebookista? Teknologiauskovaiset odottavat sosiaalisen median mullistavan diplomatian. Arvostelijat varoittavat, että samat välineet vahvistavat myös itsevaltaisten hallitsijoiden asemaa.

Runsaan kahdenkymmenen vuoden ikään ehtinyt internet on vaikuttanut perustavanlaatuisella tavalla ihmisten tapaan kommunikoida, jakaa ja hakea tietoa. Muutos on heijastunut myös valtioiden väliseen viestintään. Pelkästään viestin välittämiseen kuluva aika on supistunut murto-osaan aiemmasta.

Internet on moninkertaistanut ja monipuolistanut kansainvälisten suhteiden toimijoiden joukon. Se on samaan aikaan luonut uusia liittosuhteita ja yhteistyömuotoja, mutta myös pirstaloinut. Sekä yksittäiset ihmiset että organisaatiot etsivät informaatiota ja liittolaisia samalla tavalla ajattelevien joukosta.

Sanapari "digitaalinen diplomatia" on viimeisten parin vuoden aikana vakiintunut yhä useamman maan ulkopoliittisiin strategiapapereihin, vaikka sen sisällöstä ei ole yksiselitteistä näkemystä. Yleisimmin sillä viitataan internetin ja etenkin sosiaalisen median käyttöön diplomatian apuvälineenä. Myös Suomen ulkoministeriön tuleva viestintäjohtaja Veera Heinonen määrittelee digitaalisen viestinnän olevan seuraava etappi ministeriön viestinnän kehittämisessä.

Amerikkalaisen The New York Times-lehden kesällä julkaisema henkilökuva Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon digitaalisen diplomatian tienraivaajista Jared Cohenista ja Alec Rossista synnytti erilaisilla sähköisillä foorumeilla vilkkaan keskustelun sosiaalisen median käytöstä diplomatiassa.

Ross ja Cohen hengenheimolaisineen näkevät digitaalisen diplomatian ainutlaatuisena keinona vaikuttaa ihmisten mieliin ja sydämiin kaikkialla maailmassa. Arvostelijoiden mukaan kyse on lähinnä muoti-ilmiöstä ja vanhan viestin pukemisesta uuteen asuun, jolla ei ole juurikaan merkitystä ellei myös diplomatian sisältö eli viime kädessä ulkopolitiikka muutu perustavanlaatuisella tavalla.

Cohen tuli Condoleezza Ricen johtaman ulkoministeriön Policy planning -yksikköön vuonna 2006 vastavalmistuneena 24-vuotiaana. Cohenista tuli pian yksikön avainkontakti Piilaaksoon. Hän tuntee henkilökohtaisesti merkittävimpien teknologiayhtiöiden johtajat.

Cohenista ja hänen työparistaan Alec Rossista, joka on ulkoministeri Hillary Clintonin neuvonantaja innovaatiokysymyksissä, on tullut eräänlaisia twitter-kuuluisuuksia. Valtionhallinnon edustajista vain presidentti Barack Obamalla ja John McCainilla on enemmän seuraajia. Cohenin ja Rossin viesteillä on yhteensä yli 600 000 lukijaa, kun ulkoministeriön viesteillä niitä on vain noin 180 000.

Artikkelin mukaan Cohenin ja Rossin Twitter-viesteistä onkin tullut keskeinen osa Yhdysvaltain ulkoministeriön pyrkimystä viedä diplomatia digitaaliseen aikakauteen hyödyntämällä laajasti saatavilla olevaa teknologiaa kansalaisten, yritysten ja muiden ei-valtiollisten toimijoiden tavoittamiseksi. Vastaavanlaista toimintaa on toki harjoitettu ennenkin. Tunnetuin esimerkki lienee kylmän sodan aikainen Radio Free Europe.

Clinton on nostanut teknologian strategisen käytön ulkopolitiikkansa yhdeksi kulmakiveksi. Päämäärä on 21st Century Statecraft eli 2000-luvun valtionhallinto. Käytännössä Yhdysvallat muun muassa tukee internetin poliittista sensuuria vastustavia järjestöjä ja rohkaisee aktivisteja ympäri maailman hyödyntämään modernia viestintäteknologiaa. Myös vientirajoituksia on helpotettu, jotta Facebookin, Twitterin ja Youtuben kaltaiset yhtiöt pääsevät muun muassa Iranin, Kuuban ja Sudanin markkinoille, jotka olivat täysin suljettuja.

Toimintamallin perustana on ajatus verkostoista, jotka kasvavat valtioiden rinnalla ja niiden sisällä. Tämän ajattelutavan mukaan lisääntynyt kommunikaatio ja yhteistyö tukevat ihmisoikeus- ja demokratialiikkeitä epäsuorasti ilman Yhdysvaltain virallista puuttumista.

Skandaaleja verkossa

Diplomatian ja internetin välistä yhteyttä voidaan tarkastella ainakin kolmella tasolla. Ensinnäkin kyse on diplomatian toimintaympäristön muutoksesta, joka ilmenee uusien toimijoiden, viestintätapojen ja myös uusien ajattelutapojen kautta.

Tätä kuvaa viestijöiden määrän kasvu. Sähköisten välineiden ja sosiaalisen median välityksellä entistä suurempi joukko ihmisiä näyttäytyy maansa edustajina. Samalla viestin kontrollointi vaikeutuu, mistä seuraa myös tarve verkossa liikkuvan virheellisen informaation oikaisemiseen.

Selkeiden asiavirheiden korjaamisen ohella digitaalisen diplomatian keinoin pyritään muokkaamaan mielikuvia. Verkkoon kerran päässyttä viestiä on lähes mahdoton pysäyttää. Hyvässä muistissa olevat Wikileaks ja Abu Ghraib-skandaalit osoittavat, että uudet teknologiat voivat aiheuttaa myös diplomaattisia katastrofeja.

Twitter-vallankumoukset

Toisaalta internetistä itsessään on tullut diplomaattinen kysymys. Monet viime vuosien tapahtumat osoittavat, että kommunikaatioteknologia on kiinteä osa ulkopolitiikkaa. Moldovan huhtikuun 2009 parlamenttivaalien jälkeinen mielenosoitus ristittiin Twitter-vallankumoukseksi, koska sosiaalista mediaa ja erityisesti internetin kautta kulkevia lyhyitä tweet-viestejä hyödynnettiin aktiivisesti mielenosoittajien koolle kutsumisessa.

Tunnetuin esimerkki on Iranin presidentinvaalien jälkeinen kansannousu kesäkuussa 2009, josta saatiin tietoa lähinnä Twitterin tai Youtuben kautta. Mielenosoitusten kestettyä kolme päivää opposition presidenttiehdokas Mir Hussein Moussavi ilmaisi lähettämässään tweetissä huolensa Twitter-palvelun sulkeutumisesta huollon vuoksi.

Moussavin viesti kiinnitti Cohenin huomion. Estääkseen Twitterin sulkeutumisen Cohen lähetti sähköpostia yhtiön hallituksen puheenjohtajalle, joka etsi välittömästi keinon pitää palvelu toiminnassa. Uutiskanava CNN nosti Cohenin viestin vuosikymmenen kymmenen tärkeimmän internet-hetken listalleen Facebookin perustamisen ja iPhonen keksimisen rinnalle.

Episodi aiheutti keskustelupalstoilla runsaasti spekulointia siitä, rikkoiko puuttuminen Twitterin ylläpitoon presidentti Obaman politiikkalinjausta olla sekaantumatta Iranin vaaleihin. Myös Iranin hallinto protestoi. Ulkoministeriön mukaan menettely oli kuitenkin linjassa Yhdysvaltain sananvapautta tukevan politiikan kanssa.

Laajaa julkisuutta sai myös hakukoneyhtiö Googlen kiista Kiinan viranomaisten kanssa maaliskuussa. Google oli sitoutunut noudattamaan Kiinan sensuurimääräyksiä, mutta pyörsi päätöksensä sen jälkeen, kun hakkerit yrittivät murtautua kiinalaisten toisinajattelijoiden sähköposteihin. Kiistasta kehittyi korkean tason diplomaattinen konflikti, mutta se myös tuki osaltaan ulkoministeri Clintonin viestiä oikeudesta internetin vapaaseen käyttöön.

Vajaata viikkoa myöhemmin Clinton asetti puheessaan "oikeuden verkkoyhteyteen" (freedom to connect) tukevasti Yhdysvaltain ihmisoikeus- ja ulkopolitiikka-agendalle.

Hallituksen äänitorveksi

Yksi uudentyylisen diplomatian tunnetuimmista arvostelijoista on Jevgeni Morozov, valkovenäläissyntyinen tutkija ja aktiivinen blogikirjoittaja, joka tutkii internetin poliittisia vaikutuksia.

Morozov suhtautuu hyvin epäilevästi internetin mahdollisuuksiin saada aikaan muutosta itsevaltaisesti hallituissa maissa ja muistuttaa, että internet on tehokas myös autoritääristen ja nationalististen ajatusten levityskanavana.

Hän varoittaa hallituksen ja teknologiayhtiöiden läheisen yhteystyön riskeistä: "Kaikki tunnetut internetin tienraivaajat – Google, Twitter, Facebook – ovat amerikkalaisyhtiöitä, joita muut hallitukset pitävät yhä enemmän poliittisina toimijoina. Kiinalaiset, kuubalaiset, iranilaiset ja jopa turkkilaiset poliitikot liputtavat nykyisin 'informaatio-itsenäisyyden' puolesta."

"Kiertoilmaus merkitsee länsimaisten internet-yhtiöiden tarjoamien palveluiden korvaamista omilla, suppeammilla, mutta helpommin valvottavilla. Tämä kehitys pirstoo internetiä edelleen kohti lukemattomia kansallisia nettejä", Morozov kirjoittaa Foreign Policy -lehden sivuilla julkaistavassa blogissaan.

Samasta aiheesta on varoittanut myös Yhdysvaltain Meksikon suurlähettiläs Carlos Pasqual. Hänen mukaansa on olemassa todellinen riski, että esimerkiksi Iranin tai Pohjois-Korean kaltaisessa maassa Twitter tai Facebook nähdään Yhdysvaltain hallinnon työkaluna.

Myös terroristijärjestöt käyttävät internetiä ja matkapuhelimia rekrytoimiseen ja toiminnan organisoimiseen. Esimerkiksi Mumbain vuoden 2008 iskujen koordinointi tapahtui sähköpostien ja tekstiviestien avulla.

Cohenin mukaan tämä tiedostetaan myös ministeriössä, mutta digitaalisen diplomatian hyödyt ovat paljon sen mahdollisia haittoja merkittävämpiä. "Al-Qaida voi käyttää chat-palstoja rekrytoinnissaan, mutta se ei ole onnistunut käyttämään sosiaalista mediaa todellisten massaliikkeiden luomiseen, kuten väkivallan vastustajat", Cohen huomautti Huffington Postin pari vuotta sitten julkaisemassa artikkelissa.

Cohen viittasi kommentillaan Kolumbian FARC-sissiliikettä vastaan helmikuussa 2008 järjestettyyn mielenilmaukseen. Facebook-kampanja sai kaduille lähes kaksi miljoonaa ihmistä yli 200 kaupungissa. Menestys jäi tosin kertaluonteiseksi, kampanjan uusintayritykset ovat olleet vaisuja.

-----------------------------------

Suomi korvaa lähetystöjä nettiläsnäololla

"Digitaalisen diplomatian käyttöönotto on erittäin tärkeää kriisi- ja kansalaisviestinnän näkökulmasta. Tuhkakriisin aikana huomasimme, että meidän on oltava läsnä niillä alustoilla, missä ihmiset ovet, muun muassa Facebookissa ja muissa sosiaalisen median yhteisöissä", ulkoministeriön viestintäjohtajana lokakuun alussa aloittava Veera Heinonen sanoo.

Tuhkakriisin aikaan hän toimi lehdistöneuvoksena Suomen Lontoonsuurlähetystössä, joka välitti tietoa esimerkiksi Suomen kirkon järjestämistä kuljetuksista sekä lähetystön omista avustusoperaatioista verkossa useilla eri foorumeilla.

"Se oli käytännössä digitaalista diplomatiaa, koska käytimme ulkopuolisia alustoja informaation levittämiseen."

Tarkempaa määrittelyä ulkoministeriössä aletaan vasta työstää syksyn mittaan. Käytännön sovelluksista Heinosella on silti jo joitain ideoita. Alkuvaiheessa kyse on lähinnä erilaisista kansalaispalveluista. Suomen pyrkimys YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi vuosina 2013–2014 on Heinosen arvion mukaan ensimmäinen isompi viestintäkampanja, jonka yhteydessä digitaalisen diplomatian keinoja voisi kokeilla.

Verkkoläsnäolon tarvetta kasvattavat myös lähetystöverkoston aukot. "Meillä ei voi olla samanlaista läsnäoloa joka paikassa kuin suurilla mailla. Siitä huolimatta suomalaiset matkustavat paljon. Korvaamme fyysisen läsnäolon puutetta digitaalisten informaatiokanavien tehokkaalla käytöllä."

Myös vaatimus viranomaistoiminnan avoimuudesta motivoi uudenlaiseen viestintään. "On tärkeää avata sitä, mitä verorahoilla käytännössä tehdään. Esimerkiksi suurlähettiläät voisivat kertoa työstään blogin tai Facebookissa olevan kysymys-vastaus palstan kautta."

Hyvä esimerkki tästä on suurlähettiläs Markku Keinäsen aloittama Madridin suurlähettilään palsta. Myös ulkoministeri Alexander Stubb on ollut edelläkävijä blogillaan, jolla on vakiintunut lukijakunta.

"Ministeriön sisälläkin useimmat virkamiehet seuraavat sitä. Tietävät he toki muidenkin kanavien kautta, missä ulkoministeri on, mutta se on myös sisäisesti erittäin hyvä tietokanava."

Digitaalinen diplomatia asettuu osaksi laajempaa julkisuusdiplomatian kenttää. Sen taustalla on jatkuvasti kiristynyt kansainvälinen kilpailu huomiosta ja vaikutusvallasta. Yhä useammat pitkälle teollistuneet maat hakevat itselleen kilpailuetua maabrändinsä avulla. Suomen kaltaisen, ulkomaista monin tavoin riippuvan maan, on entistäkin tärkeämpää saada muut omien tavoitteidensa taakse.

Julkisuusdiplomatia on sekä päivittäistä uutisviestintää että strategista viestintää, pitkäjänteistä vaikuttamista ja pysyvien yhteistyöverkostojen punomista, jota tehdään ennen kaikkea median ja kulttuurin keinoin.