Kolonialistiset rajat murtuvat Sudanissa

Pasi Nokelainen

Siirtomaa-ajalta periytyvät rajat saattavat muuttua Afrikassa rauhanomaisesti, kun eteläsudanilaiset äänestävät tammikuussa itsenäistymisestä. Lopputuloksena voi olla myös konflikti, joka aiheuttaa Afrikan sarven alueella entistä suurempaa sekasortoa.

Viime vuosina Sudan-uutisia ovat hallinneet Darfurin konflikti ja sen seurauksena Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n nos­tama sotarikossyyte Sudanin presidenttiä Omar al-Bashiria vastaan. Kansainväli­sen politiikan ja median huomio kääntyy kuitenkin viimeistään tammikuun alussa maan eteläosaan, joka äänestää itsenäis­tymisestään.

Kansanäänestys on osa vuoden 2005 laajaa rauhansopimusta, joka päätti lä­hes kahden miljoonan ihmisen hengen vaatineen sisällissodan. Pohjoisen isla­minuskoisia arabeja vastaan taistelleet etelän kristityt ja luonnonuskontoja har­joittavat mustat afrikkalaiset sopivat tuolloin ”Kansallisen yhtenäisyyden hal­lituksen” muodostamisesta. Hallitus on saatu aikaan, yhtenäisyyttä ei.

Rauhansopimukseen myös kirjattiin, että jäämisestä osaksi Sudania tulisi tehdä houkutteleva vaihtoehto eteläsu­danilaisille. Tarkkailijat kuitenkin arvioivat eteläsudanilaisten äänestävän selväl­lä enemmistöllä itsenäistymisen puolesta, jos äänestys vain pystytään viemään läpi ja vaadittava 60 prosentin äänestysaktii­visuus saavutetaan.

Öljyn vuoksi pohjoinen ja etelä ovat vielä pitkään sidoksissa toisiinsa äänestyksen tuloksesta riippumatta.

Sudanissa valta ja lähinnä öljytulois­ta peräisin oleva varallisuus ovat keskit­tyneet pohjoiseen ja etenkin pääkaupun­ki Khartumiin, vaikka suuri osa öljyesiintymistä on etelässä. Etelän vapau­tusarmeijan SPLMA:n karismaattisen johtajan John Garangin visiona oli yh­distää marginalisoidut alueet eli Etelä- ja Itä-Sudan sekä Darfur vastavoimaksi Khartumille, mikä uudistaisi koko maan tasa-arvoiseksi.

Rauhansopimuksen keskeinen arkki­tehti Garang kuoli helikopterionnetto­muudessa pian sopimuksen solmimisen jälkeen. Hänen seuraajakseen Etelä-Su­danin presidentiksi ja koko Sudanin varapresidentiksi nousi Salva Kiir, joka on Haaviston mukaan aina ajanut etelän eroa pohjoisesta.

”Visio kuoli Garangin mukana”, sanoo kansanedustaja ja ulkoministerin Afrikan alueen kriisien erityisedustaja Pekka Haavisto.

”Huhtikuiset vaalit olisivat olleet Garangin näytönpaikka”, sanoo Haavis­to viitaten keväällä Sudanissa pidettyihin maakunta-, parlamentti- ja presidentin­vaaleihin.

Öljylähteitä raja-alueella

Sudanin pohjoisosiin tukeutuva hallitus ei ole juuri ponnistellut maan yhtenäi­syyden lisäämiseksi. International Crisis Groupin arvion mukaan Sudanin raja­naapuri Egypti on tehnyt enemmän yh­tenäisyyden eteen kuin Khartumin halli­tus. Niilin alajuoksulla sijaitseva Egypti pelkää itsenäisen Etelä-Sudanin liittyvän niiden jokivarren valtioiden joukkoon, jotka vaativat vesivaroja koskevan siir­tomaa-aikaisen sopimuksen uudistamis­ta. Niilin vesivarat, joista kaksi kolmas­osaa on Sudanissa, ovat väestöongelman kanssa painivalle Egyptille kohtalonky­symys.

Haavisto selittää Khartumin pense­yttä rasismilla. Pohjoisen arabit pitävät etelän mustia rodullisesti vähempiarvoi­sina. Presidentti al-Bashir ei Haaviston mukaan ole poliittisista syistä voinut myöskään edistää etelän vaatimaa maal­lista lainsäädäntöä, sillä maan islamisti­nen oppositio ei sitä hyväksy.

Vaikka äänestyksen ajankohta on tiedetty jo rauhansopimuksen solmimi­sesta lähtien, lähes kaikki keskeiset yksi­tyiskohdat ovat avoimia vain muutamaa kuukausi ennen vaaleja: kysymykset passeista, valuutasta ja pohjoisessa asu­vien kahden miljoonan eteläsudanilaisen siirtotyöläisen kohtalosta, jos etelä itse­näistyy. Edes maiden välinen raja ei ole selvä.

”Pohjoisen kanta on, että niistä so­piminen vaikuttaisi kansanäänestyksen tulokseen. Kansainvälisen yhteisön ja etelän mielestä sopimattomuus aiheuttaa levottomuutta”, Haavisto sanoo.

Kaikkein tärkein kysymys on öljytu­lojen jakaminen. Sudanin öljylähteet si­jaitsevat pääosin raja-alueella ja 98 prosenttia etelän hallituksen tuloista on peräisin öljystä. Varsinaisen kansanää­nestyksen yhteydessä yhdessä rajaosaval­tioista, Abyei'ssa järjestetäänkin äänes­tys siitä, haluavatko asukkaat kuulua pohjoiseen vai etelään.

Juuri öljyn vuoksi pohjoinen ja etelä ovat sidoksissa toisiinsa vielä pitkään äänestyksen tuloksista riippumatta. Ete­län öljyn reitti maailmanmarkkinoille on 1600 kilometrin pituinen öljyputki poh­joisosien läpi Port Sudanin satamaan Punaisellemerelle.

”Pohjoinen putki on vuosikausien ajan ainoa vaihtoehto. Sillä voidaan ki­ristää ja pelata”, Haavisto toteaa.

Etelä-Sudan ja Kenia ovat suunnitel­leet yhdessä aasialaisten öljy- ja raken­nusyhtiöiden kanssa vaihtoehtoista put­kea Lamun satamakaupunkiin Intian valtamerelle.

Väkivalta yltyy äänestyksen alla

Etelä-Sudanin itsenäistymishanke on edennyt niin pitkälle, ettei pohjoisella ole paljon keinoja sen estämiseksi. Suora voimankäyttö ei ole moniongelmaisen Sudanin etujen mukaista. Se ei olisi myöskään poliittisesti mahdollista, kos­ka presidentti al-Bashirin NCP-puolue oli osapuolena rauhansopimuksen sol­mimisessa. Sopimuksen takaajina ovat useimmat Sudanin naapurimaista, Yh­dysvallat, EU ja Afrikan unioni.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää