Kirjatutka: Kapina Meksikossa
Diana Denham ja C. A. S. A. Collective (toim.): Tavallisten ihmisten kapina. Like 2010, 174 s.
Tavallisten ihmisten kapina kertoo meksikolaisen Oaxacan kaupungin kansannoususta, joka sai alkunsa opettajien lakosta. Teos ilmestyi jo neljä vuotta sitten, mutta kuin kohtalon sanelemana se suomennettiin vähän ennen kuin ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkola surmattiin viime keväänä samassa kaupungissa. Teos tarjoaa siten laajemman taustan äskettäisille tapahtumille.
Kirja vie lukijansa keskelle tavallisten ihmisten ja korruptoituneen hallituksen välistä veristä yhteenottoa. Kokemuksistaan kertovat kapinaan osallistuneet ihmiset eri yhteiskuntaluokista. Ääneen pääsevät muun muassa opettaja, isoisoäiti, kotiapulainen, toimittaja ja jopa pieni poika.
Meksiko on jakautunut jyrkästi kahtia siitä lähtien, kun eurooppalaiset löytöretkeilijät valtasivat maan ja alistivat intiaanit orjikseen. Valtaa pitää eliitti, joka koostuu valkoihoisista ja heille myötämielisistä alkuperäisasukkaiden jälkeläisistä, mutta suurin osa kansasta elää köyhyydessä ja kurjuudessa. Koulutus on kehnoa ja iso osa ihmisistä on lukutaidotonta. Epäkohdista vaikeneva media on vallanpitäjien talutusnuorassa, ja turistiteollisuus kiillotettuine kulisseineen kukoistaa. Suurin osa luonnonrikkauksista on ulkomaalaisten sijoittajien hallinnassa.
Tavallisten ihmisten kapina alkoi kesällä 2006 koulutuksen surkeaan tilaan kyllästyneiden opettajien perinteisestä istumalakosta. Koulurakennukset ovat ränsistyneitä, tervedenhuolto olematonta, oppilaat aliravittuja, alkuperäiskielisiä kirjoja ei ole, opettajia on vähän ja palkat pieniä. Kyynelkaasulla, pampuilla ja kivääreillä varustetut poliisit yrittivät vaientaa vastarinnan. Väkivalta sai järkyttyneet kaupunkilaiset liikkeelle. Muutamassa tunnissa opettajien lakko laajeni kansanliikkeeksi, joka otti kaupungin hallintaansa.
Yhteiseen rintamaan liittyneet naiset onnistuivat paistokasaria rummuttavan 77-vuotiaan johdolla valtaamaan jopa tv-studion. Suorassa lähetyksessä puhunut isoisoäiti tuomitsi hallituksen ja sen väärinkäytökset. Poliisit ja sotilaat iskivät odotetusti takaisin ja moni sai surmansa, myös yhdysvaltalainen toimittaja Brad Will. Paikallista leipuria syytettiin toimittajan murhasta, vaikka 70 silminnäkijää oli toista mieltä. Monet kapinalliset saivat vankilatuomion, joista pisin oli 112 vuotta ja lyhyimmät 31 vuotta.
Tavallisten ihmisten oma hallinto Oaxacassa kesti viisi kuukautta. Lyhytkin periodi ehti valaa uskoa ja toivoa tulevaisuuteen, ja kylissä ihmiset aktivoituivat ja tulivat tietoisiksi suoran toiminnan mahdollisuuksista.
Tavallisten ihmisten kapina antaa varsin synkän kuvan Meksikosta, toisesta näkökulmasta asiat voisivat näyttää toisenlaisilta. Kirja kuvaa, mihin kyltymätön ahneus ja omanvoitonpyynti voivat yltää, kun olosuhteet ovat otolliset. Kehitysmaissa ihmisten oikeuksia on helpompi polkea kuin Euroopassa, kun sekä tiedollinen sivistys että aineelliset resurssit ovat retuperällä. On kuitenkin huomionarvoista, että paikalliset ihmiset puhuvat kirjassa omalla äänellään sen sijaan että puheenvuoro olisi eurooppalaisilla tutkijoilla, virkamiehillä tai poliitikoilla. Juuri tästä syystä kirja on tarpeellista luettavaa.
Tavallisten ihmisten esittämät vaatimukset ovat varsin kohtuullisia ja kuuntelemisen arvoisia. He eivät halua isoja autoja ja komeita asuntoja ja muita ylellisyyksiä, vaan tyytyvät kohtuulliseen ympäristöä kunnioittavaan elämäntapaan. Tavalliset meksikolaiset haluavat kuitenkin määritellä itse hyvän elämän edellytykset: Talouden tulisi palvella ihmisiä ja ihmisten vaalia yhteisöllisyyttä. Ihmisyhteisöjen on elettävä sopusoinnussa äiti Maan kanssa.
Tämän pitäisi olla myös sivistyneisyydellään ja edistyneisyydellään ylpeilevien läntisten demokratioiden korkein päämäärä.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Sähköposti
Facebook
LinkedIn
Twitter
Lisää