Pääministerin EU-politiikka

Teija Tiilikainen

Suomen pääministerin asema EU-politiikan johtajana on vahva. Hänen sormiensa läpi käyvät kaikki tärkeimmät ja monet vähemmän tärkeät unioniasiat. Pääministerin valta on kasvanut presidentinvallan kaventuessa.

Pääministerin valtaa ovat toisaalta vahvistaneet myös EU-tason vallanjaossa tapahtuneet muutokset. Huippukokoukset ovat päättyneet, ja niiden tilalle on asettunut varsinaisen toimielimen roolin saavuttanut Eurooppa-neuvosto pysyvine puheenjohtajineen. Pääministeri on Eurooppa-neuvoston jäsen.

Talouskriisi on puskenut uutta toimielintä suoraan unionivallan keskiöön. Aiemman, joka kolmannen kuukauden tahdin sijasta kokouksia on pidetty joka kuukausi. Muutoksesta aiempaan kertoo myös se, ettei Eurooppa-neuvosto enää ole tyytynyt jakamaan tehtäviä muille toimielimille, vaan valmisteli esimerkiksi talouspolitiikan muutoksia suoraan pysyvän puheenjohtajan alaisuudessa.

Nykyisissä oloissa uuden pääministerin ei enää ole mahdollista varata itselleen perehdyttämiskautta kansainväliseen politiikkaan. Pääministerin on melko lailla suoraan kyettävä ottamaan paikkansa EU:n päätöksenteon ytimessä. Unionin kiertävään puheenjohtajuuteen tehdyt muutokset veivät pääministereiltä mahdollisuuden saada unionin johtamisen kannalta keskeiset verkostot hetkeksi käsiinsä. Nyt nämä verkostot ja vaikuttamisen välineet on hankittava oma-aloitteisesti.

Pääministeri Mari Kiviniemen astuessa tehtäväänsä viime kesänä toimenpiteet talouskriisin hallitsemiseksi ja jäsenmaiden kurinalaisen taloudenpidon tukemiseksi herättivät vahvoja tunteita jäsenmaissa. Unionijohdon piti vakuuttaa sekä kansalaiset että markkinat toimien tehokkuudesta ja tarpeellisuudesta.

Kiviniemen tarttumista vallan kahvaan helpotti EU-politiikan osalta hänen pitkäaikainen ministerikokemuksensa sekä eduskunnan kautta hankittu vahva ote EU-asioihin. Pääministeri Kiviniemen ura kansanedustajana alkoi samana vuonna, kun Suomi liittyi EU:hun.

Ulkopolitiikka-lehdelle antamassaan haastattelussa Kiviniemi tähdentää ajan hengen mukaisesti sisämarkkinoiden kuntoon saattamisen sekä EU : n globaalin tehtävän tärkeyttä. Omaa valtaansakin uhaten Kiviniemi korostaa komission merkitystä, eikä halua Eurooppa-neuvostosta sille kilpailijaa.

Mari Kiviniemen takataskussa ei kaikesta päätellen ole suurta visiota EU : n kehittämiseksi. Ongelmia ratkaistaan sitä mukaa, kuin niitä ilmaantuu. Suomen ei tule blokkiutua unionissa, vaan etsiä sopivia yhteistyökumppaneita asiakohtaisesti. Suomen linjan peruspilarit ovat kunniassa: pragmaattisuus, tunnollisuus ja yhteisöllinen päätöksentekojärjestys.

Tässä Ulkopolitiikka-lehdessä tarkastellaan myös arktisten alueiden merkitystä kansainvälisessä politiikassa. Ilmastonmuutos on lisännyt voimakkaasti kiinnostusta Arktista kohtaan, ja monilla valtioilla on ollut kiire määritellä arktisia intressejään. Suomen Arktinen strategia valmistui viime kesänä. Venäjän ja Norjan tuore sopimus rajalinjasta Barentsinmerellä vahvistaa käsitystä, että erimielisyydet alueella pystytään ratkaisemaan neuvotteluteitse.

Tärkein syy pohjoisiin alueisiin kohdistuvan mielenkiinnon taustalla on energia, jota Arktiksella on eri arvioiden mukaan runsaasti. Teknisen kehityksen avulla voidaan ottaa käyttöön energianlähteitä, jotka olivat aikaisemmin saavuttamattomia. Tästä on osoituksena maakaasun tuotannossa käynnistynyt vallankumous, joka saattaa ajan mittaan muuttaa energiapolitiikan asetelmia.