Arktinen alue politisoitui uudelleen

Energian uusi maantiede

Justiina Dahl

Jäämeren viisi rantavaltiota pyrkivät johtavaan asemaan pohjoisten napa-alueiden hallinnoinnissa.

Pohjoiset napa-alueet ovat olleet viime vuosina kasvavan kansainvälisen mielenkiinnon kohteena. Taustalla on suurelta osin ilmaston lämpeneminen, joka avaa uusia taloudellisia mahdollisuuksia, kun jää väistyy.

Yhdysvallat, Venäjä, Tanska, Kanada ja Norja ovat ainoat valtiot, joilla on talousvyöhykkeet Jäämerellä. Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen mukaan vain nämä maat voivat esittää aluevaatimuksia alueella. Viisikko on tiivistänyt keskinäistä yhteistyötään vuoden 2007 ennätysalhaisten merijäämittausten jälkeen ja pyrkii johtavaan asemaan Jäämeren hallinnoinnissa.

Valtiot ovat pitäneet keskenään kaksi suljettua Jäämeren hallinnointia käsittelevää kokousta. Ensimmäisen toukokuussa 2008 Ilulissatissa, Grönlannissa ja toisen maaliskuussa 2010 Chelseassa, Kanadassa.

Ensimmäinen politisoituminen

Kaikki viisi rantavaltiota ovat julkaisseet uuden pohjoisten alueiden politiikan tai virallisen strategiaehdotuksen vuoden 2008 jälkeen. Edellisen kerran Arktiksen hallinnointi nousi vastaavalla tavalla kansainvälisen politiikan keskiöön 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa.

Yhteistyö lähti tuolloin liikkeelle ruohonjuuritasolta, kun alkuperäiskansat, arktisen alueen tutkijat, ympäristöaktiivit ja kansalaisjärjestöt tekivät Arktista tunnetuksi. Arktista aluetta oli pidetty siihen saakka lähinnä autiona periferiana, joka nousi esiin löytöretkien ja kylmän sodan ydinasekilpailun ansiosta.

Valtiot tulivat tähän kansainväliseen yhteistyöhön mukaan vasta järjestäytymisen loppuvaiheessa. Yhteistyön tuloksena syntyivät esimerkiksi Barentsin euroarktinen neuvosto 1993 ja Arktinen neuvosto 1996. Tämän järjestäytymisen ansioista Arktis on ollut rauhanomaisen, rajat ylittävän yhteistyön alue jo parin vuosikymmenen ajan.

Jäämeren rantavaltioiden viime vuosina julkaisemien poliittisten asiakirjojen perusteella kansainvälinen kilpailu ei uhkaa arktista aluetta aiempaa enempää. Jäämeren rantavaltioiden viime vuosina julkaisemien poliittisten asiakirjojen perusteella kansainvälinen kilpailu ei uhkaa arktista aluetta aiempaa enempää. Uutta on sen sijaan asiakirjojen sisältämä valtiokeskeisyys itsessään.

Strategiat korostavat valtioiden merkitystä alueen hallinnoinnissa, eli sen luonnonvarojen hyödyntämisessä, ympäristönsuojelussa, infrastruktuurin kehittämisessä ja asukkaiden sopeutumisessa uuteen epävarmaan tilanteeseen. Asiakirjoissa korostetaan perinteisen läntisen kansainvälisen järjestelmän kulmakiviä, kuten suvereniteettia, valtion alueellisen koskemattomuuden ylläpitoa, ja valtioiden välisen diplomatian merkitystä Arktiksella.

Valtiot lupaavat panostaa tieteeseen, pohjoisten alueiden ylläpitämiseen asuttuina, terveydenhuoltoon sekä infrastruktuuriin. Alkuperäiskansat huomioidaan, mutta niiden elinolot ja oikeudet eivät ole enää politiikan keskiössä, kuten aiempina vuosikymmeninä.

Poikkeuksena tästä on Tanskan yhdessä Grönlannin kanssa vuonna 2008 kirjoittama strategiaehdotus, jossa alkuperäiskansojen asema korostuu erityisesti Grönlannin uuden hallintorakenteen vuoksi. Jäämeren rantavaltiot vahvistavat uusilla strategioillaan valtioiden perinteistä roolia korkeimpina kansainvälisoikeudellisina toimijoina ja moraalisen järjestyksen vaalijoina. Samalla tällainen painotus vähentää paikallistason toimijoiden, kuten erilaisten kansalaisjärjestöjen ja paikallisten asukkaiden, toiminta- ja vaikutusvaltaa.

Voidaan siis sanoa, että pohjoisilla napa-alueilla on käynnissä kilpajuoksu luonnonvarojen hallinnan järjestämiseksi. Mutta kilpajuoksua ei käydä valtioiden välillä, vaan sen osapuolia ovat valtiot ja toisaalta alueen muut toimijat, kuten alkuperäiskansat ja eri kansalaisjärjestöt.

Kirjoittaja on kansainvälisten suhteiden maisteriopiskelija Lapin yliopistossa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää