Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Venäjä tarvitsee merenalaista kaasua

Energian uusi maantiede

Tiina Kirkas

Venäjän tärkeimmät kumppanit Barentsinmerellä ovat Norja ja Suomi, sanoo Pietarin valtionyliopiston professori Nikita Lomagin.

Vielä 2000-luvun alussa Venäjä korosti arktisen merialueensa strategista merkitystä ja luonnonvarojen hyödyntäminen jäi vähemmälle huomiolle.

Vuosikymmenen lopussa painotukset muuttuivat. Venäjän mantereen öljylähteet alkoivat huveta, mutta talouskasvu vaati energiaa. Katseet siirtyivät merelle, jossa sijaitsee 80 prosenttia arktisen alueen luonnonvaroista.

”Nyt Venäjän energiastrategia korostaa arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämistä. Varsinkin Barentsinmeren kaasu on tärkeässä asemassa”, Pietarin valtionyliopiston professori Nikita Lomagin viittaa Murmanskin edustalla sijaitsevaan Štokmanin kaasukenttään.

Venäjä onkin viime vuosina paaluttanut näyttävästi omistusoikeutensa arktisiin merialueisiinsa. Vuonna 2001 Venäjä esitti aluevaatimuksen, jonka mukaan lähes puolet pohjoisesta napa-alueesta kuuluu Venäjälle. Vuonna 2007 venäläinen sukellusvene laski lipun kiistellylle Lomonosovin harjanteelle lähellä pohjoisnapaa.

Vuotta myöhemmin presidentti Dmitri Medvedev nimesi arktisen alueen mannerjalustan Venäjän kansalliseksi perinnöksi. Samalla hän totesi, että Venäjä käyttää kaiken taloudellisen vaikutusvaltansa ja resurssinsa puolustaakseen kansallista etuaan.

Lomagin muistuttaa, että Venäjä on vuodesta 1997 sitoutunut YK : n merioikeusyleissopimukseen ja noudattaa sen määräyksiä. Syksyllä 2010 Venäjä ja Norja sopivat aluerajoista Barentsinmerellä ja Jäämerellä sekä luonnonvarojen hyödyntämisestä.

”Norjalla oli halua sopimukseen ja presidentti Medvedevilla valmiutta esiintyä valtiomiehenä”, Lomagin selittää yhteisymmärrystä.

Lomaginin mielestä Venäjän nykyjohdon kiinnostus arktiseen alueeseen on yksinomaan taloudellista. Hän ei usko, että esimerkiksi Kaukasuksen turvattomuus vaikuttaisi ilmansuunnan valintaan. ”Kaspianmerellä Venäjän öljyputkijärjestelmä toimii, samoin suhteet alueen valtioihin.”

Yhteistyö välttämätöntä

Toistaiseksi Venäjän öljy- ja maakaasuvarantoja ovat saaneet hyödyntää ainoastaan valtion omat yhtiöt. Štokmanissa kaasuyhtiö Gazprom huoli kuitenkin vuonna 2007 vähemmistöosakkaikseen ranskalaisen Totalin ja norjalaisen Statoilin. Venäjän luonnonvaraministeriö laajentaisi entisestään ulkomaalaisten mahdollisuuksia toimia pohjoisen öljy-ja kaasukentillä.

”Pohjoisten luonnonvarojen hyödyntäminen on kallista, eikä Venäjällä ole mitään mahdollisuuksia selviytyä urakasta yksin. Siksi kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä”, Lomagin sanoo.

Esimerkiksi Štokmanin kaasukentät makaavat merenpohjassa 330 metrin syvyydessä, satojen kilometrien päässä rannikosta. Niiden hyödyntäminen kysyy pääomia, teknologiaa sekä kehittynyttä kuljetus- ja viestintäverkostoa.

Norjan lisäksi Lomagin listaa tärkeimmäksi yhteistyökumppaniksi Suomen, jonka asiantuntemusta Venäjä tarvitsee laivanrakennuksessa ja infrastruktuurin kehittämisessä. Kiinasta hän toivoo pääomaa.

Silti kuluu vuosia ennen kuin arktisen merialueen kaasusta on Venäjän talouden tukirangaksi. Nykyisellä halvalla markkinahinnalla tuotanto ei kannata, eikä se innosta uusia sijoittajia.

Ankarat elinolot eivät houkuttele myöskään ihmisiä. Nyt pohjoisessa on puolitoista prosenttia Venäjän väestöstä, vaikka se tuo 11 prosenttia viennistä ja 22 prosenttia bruttokansantuotteesta. Pohjoisen pitäminen asuttuna on jo turvallisuuskysymys, Lomagin toteaa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

 
Ulkopolitiikka 4/2010

Pääministerin EU-politiikka

Teija Tiilikainen

"Suomi otti paikkansa EU:n ytimessä"

Matti Remes

Kirjatutka: Vastuun harmaalla vyöhykkeellä

Teija Tiilikainen

Rakkaudesta metsään

Joonas Pörsti

Pikatie Kiinaan

Martina Ahola

Kielipeliä Alpeilla

Martina Ahola

Tulkinnat ohjaavat arktista geopolitiikkaa

Sami Moisio

Arktinen alue politisoitui uudelleen

Justiina Dahl

Suomi tukeutuu Arktiseen neuvostoon

Martina Ahola

Venäjä tarvitsee merenalaista kaasua

Tiina Kirkas

Norja katsoo pohjoiseen

Joonas Pörsti

Liuskekaasu sekoitti energiapelin

Antti Kivimäki

Ilmastonmuutoksen torjuja vai kiihdyttäjä?

Antti Kivimäki

Afganistan on jaettu maa

Joonas Pörsti

Politiikan trendikäs Pohjola

Kaisa Korhonen

Valtionrakennusta tyhjän päällä

Salla Nazarenko

Lohikäärmeen kolme neulansilmää

Ralf Lillbacka

Kansalaistoimintaa vihrein tunnuksin

Ari Ihander

Ydinaseiden valvonta kaipaa isoa remonttia

Martina Ahola

Kohti Yhdysvaltain vai Ranskan mallia?

Teija Tiilikainen

EU: n ulkosuhde-uudistus voi jäädä hampaattomaksi

Anna-Karin Friis

Afrikan aika on edessä

Olai Voionmaa ja Lauri Tähtinen

Islamistirap aseena uskonsodassa

Ilmari Käihkö

Ratkaisu Niilillä

Timo Behr

Afganistanin sodan pojankasvot

Noora Kotilainen

Kirjavieras: Irrallaan yhteiskunnasta

Martina Ahola

Kirjatutka: Pelko on kuin halla

Niina Sarkonen

Kirjatutka: Oikeistopopulismin yliote

Kaisa Korhonen

Kirjatutka: Islamistien oppi-isä

Janne Hopsu

Kirjatutka: Niukkuuden ulkopolitiikkaa

Jyrki Ruohomäki

Kirjatutka: Huumesotaa ja uppoavia eskimokyliä

Jani Saxell

Kirjatutka: Valtionyhtiöt politiikan välineinä

Lauri Tähtinen

Kenraalien terassilla

Lauri Voionmaa

Kirjatutka: Salaliittoteoria muovaa historiaa

Vadim Kononenko

Wikileaks herätti nukkuvan leijonan

Vilho Harle

Kiinassa kymmeniä miljoonia ympäristöpakolaisia

Ralf Lillbacka