Liuskekaasu sekoitti energiapelin

Energian uusi maantiede

Antti Kivimäki

Yhdysvallat ponnisteli liuskekaasun turvin kaasuomavaraiseksi. Puola yrittää nyt samaa. Monet analyytikot näkevät uusien, epätavanomaisten kaasuvarojen heikentävän perinteisen kaasujätin Venäjän kuristusotetta Euroopasta.

Maailman maakaasumarkkinoilla on tapahtunut vallankumous, ja kiitos siitä kuuluu Pohjois-Amerikan uusille, epätavanomaisille kaasuvaroille, julisti energiayhtiö Shellin pääjohtaja Peter Voser syksyllä Montrealin World Energy Congressissa, energia-alan johtajien vuotuisessa kokoontumisessa.

Yhdysvaltain maaperässä on valtavat määrät liuskekaasua, se on tiedetty pitkään. Mutta vasta viitisen vuotta sitten poraustekniikka kehittyi sellaiseksi, että liuskekaasusta tuli taloudellisesti kannattavaa. Nyt Yhdysvallat on yllättäen maakaasun suhteen omavarainen. Voser arvioi, että perinteiset ja epätavanomaiset kaasuvarat yhteen laskien Yhdysvalloille riittää nykykulutuksella omaa kaasua reilusti yli sadaksi vuodeksi. Entinen nesteytetyn maakaasun (liquefied natural gas, LNG) suurtuoja vie nyt itse nesteytettyä maakaasua Japaniin.

Vielä kymmenen vuotta sitten kaikki energiapelin toimijat veikkasivat aivan muuta. Persianlahden pikkuvaltio Qatar rakensi 2000- luvun alussa valtavin kustannuksin laitoksia, joissa maakaasu paineutetaan nesteeksi. Kaasun hinnat olivat pilvissä, ja siksi tuntui hyvältä liikeidealta rahdata säiliöaluksilla nesteytettyä maakaasua Yhdysvaltain markkinoille.

Nesteytetyn maakaasun kysyntä ja hinta laskivat, mutta Qatarilla oli sitä valtava määrä vailla suunniteltua markkinaa.
Samaa vauhtia kun Qatarin nesteyttämishanke eteni, Yhdysvallat ponnisteli kaasuomavaraiseksi. Nesteytetyn maakaasun kysyntä ja hinta laskivat, mutta Qatarilla oli sitä valtava määrä vailla suunniteltua markkinaa. Minne sen saisi myytyä? Ratkaisu : Länsi-Eurooppaan.

Useimmat Länsi-Euroopan maat eivät ole kaasuomavaraisia vaan Venäjän, Norjan ja Algerian kaasuputkien varassa. Tarjonnan monipuolistamiseksi monet Länsi-Euroopan maat ovat viime vuosina rakentaneet satamia, joissa ne voivat vastaanottaa nesteytetyn maakaasun, muuttaa sen kaasuksi ja syöttää kaasuputkistoonsa.

” Euroopassa on nyt erikoinen markkinatilanne. Tankkereilla tuleva nesteytetty maakaasu on huomattavasti halvempaa kuin pitkien sopimusten putkikaasu”, Suomen kaasuverkkoa hallinnoivan Gasumin toimitusjohtaja Antero Jännes sanoo.


Gazprom on joutunut laskemaan hintaa

Tilanne on uusi Venäjän valtiolliselle kaasuyhtiölle Gazpromille, joka on tottunut siihen, että se voi myydä kaasua Eurooppaan pitkillä toimitussopimuksilla, joissa hinta on kytketty öljyn maailmanmarkkinahintaan jollain kertoimella tai kaavalla.

” Talouskriisin, kysynnän supistumisen ja nesteytetyn maakaasun hintojen romahduksen takia Gazprom on joutunut neuvottelemaan useita sopimuksia uusiksi”, Suomen Pankin ekonomisti ja Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Laura Solanko kertoo. ” Kytköstä öljyn maailmanmarkkinahintaan on lievennetty ja hinnanmuodostukseen on otettu mukaan uusia komponentteja, kuten ’kaasupörssin’ hinta.” Solanko puhuu kaasupörssistä lainausmerkeissä, koska kaasu ei ole samaan tapaan markkinoilla helpohkosti liikuteltava aine kuten öljy tai kulta. Kaasua ei voi olomuotonsa vuoksi juuri varastoida.

Sähköverkossa lämpövoimaloita voi avata ja sulkea kysynnän mukaan, mutta kaasuverkossa ei tällaista mekanismia ole. Kaasuputket ovat pitkäkestoisia ja kalliita hankkeita, joten hinnasta on pakko sopia pitkälti etukäteen. ” Monesti keskustelussa unohdetaan, ettei kaasu siirry ilmaiseksi Venäjältä Berliiniin. Kaasun kuuluukin maksaa Berliinissä enemmän kuin Moskovassa ”, Solanko huomauttaa.

Siirtovaikeuksien vuoksi maakaasulla ei ole yhtenäistä maailmanmarkkinahintaa, vaan niin sanottuja spot-hintoja, eli kaasun hintoja yhdessä maantieteellisessä pisteessä. Mutta sekin on Gazpromille uutta, että yhtiö joutuu huomioimaan hinnoittelussaan Länsi-Euroopan kaasupörssien noteerauksia. Gazpromin katteet voivat ainakin väliaikaisesti pudota, mutta ei Venäjän kaasukauppa liuskekaasubuumiin katkea. Niin kauan kuin Venäjällä riittää maakaasua – ja sitä riittää kauan – Venäjän kannattaa myydä.

” Venäjä tuottaa jatkossakin sen määrän kaasua kuin Euroopassa halutaan ostaa. Hinta siinä joustaa, ei määrä.”
” Venäjä tuottaa jatkossakin sen määrän kaasua kuin Euroopassa halutaan ostaa. Hinta siinä joustaa, ei määrä”, Solanko sanoo.


Puola panostaa omaan kaasuun

Euroopan unionin suurimmat liuskekaasuvarat ovat nykyisen tiedon mukaan Puolassa. Oma liuskekaasu tyydyttäisi nykykulutuksella Puolan kaasuntarpeen ainakin sadaksi vuodeksi. Se on suuri lupaus Neuvostoliiton vaikutuspiiristä parikymmentä vuotta sitten irtautuneelle maalle, jonka kaasusta valtaosa tulee putkia pitkin Venäjältä.

Ulkomainen energiayhtiö toisensa perään kahmii liuskekaasuvaltauksia Puolassa, mutta kaikkien toiminta on vasta suunnittelu- tai koeporausasteella. Monet analyytikot ovat epäilleet, ettei Pohjois-Amerikan liuskekaasubuumi toistu Euroopassa, koska Eurooppa on
tiheämmin asuttu, tiukempien ympäristönormien maanosa.

Argumentti voi päteä tiheästi kansoitetuilla Brittein saarilla tai tiukkojen normien Ruotsissa, mutta tuskin Puolassa. ” Puolassa on jo valmiiksi voimakas hiiliteollisuus, ja maan liuskekaasuesiintymät ovat syrjäseudulla. Voi kuvitella, että siellä energiaomavaraisuus jyrää kaikki muut argumentit ”, Solanko arvelee.
 
Puolan liuskekaasun on väläytelty myllertävän myös Euroopan geopolitiikkaa. Brittilehti Timesin energiatoimittaja Robin Pagnamenta julistaa analyysissaan, että Puola voi päästä liuskekaasun turvin irti Venäjän kuristusotteesta. Natohenkisen Atlantic Council -ajatushautomon neuvonantaja Robert Manning spekuloi, että kaasutulojen vähentyessä Venäjän on vaikea rahoittaa pyrkimyksiään geopoliittisen vallan laajentamiseksi entisen Neuvostoliiton vaikutuspiirissä ja Iranin vastaavasti Lähi-idässä.


Markkinahinta = politiikka
”Geopolitiikka on vähän sivistyneemmän ihmisen salaliittoteoria.”
Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen ei niele väitteitä, että Puolan liuskekaasu myllertäisi geopoliittista tasapainoa Euroopassa. Hänen mukaansa Venäjän kaasukaupassa nähdään turhia mörköjä. ”Geopolitiikka on vähän sivistyneemmän ihmisen salaliittoteoria”, Kivinen sanoo.

Hän korostaa, että energiapolitiikassa on monia erilaisia toimijoita ja näillä erilaisia kehyksiä. Siksi mitään annettuja geopoliittisia intressejä ei ole, vaan intressien muodostumiseen vaikuttavat monimutkaiset syy-seuraus-ketjut
ja keskinäisriippuvuudet.

Puola samoin kuin muut Länsi- ja Keski-Euroopan maat maksavat Venäjälle kaasusta rahaa, eivät poliittisia sitoumuksia. Maat voisivat halutessaan korvata Venäjän kaasun muilla energiamuodoilla. Hiiltä ja öljyä voi ostaa maailmanmarkkinoilta heti, muutamassa vuodessa saa toimintakuntoon uusia ydinvoimaloita, vesivoimaloita tai tuulipuistoja.

Gazprom seuraa kaasunhinnoittelussaan energian maailmanmarkkinahintoja, joten se siitä geopolitiikasta. ” Kyllähän Venäjä hyppyyttää Puolaa ja Liettuaa, joilla on kaasun osalta infrastruktuuririippuvuus Venäjästä, mutta bisneselementti on ulkopolitiikan välineenä
kaksiteräinen miekka. Se voi purra kerran, mutta vahingoittaa sitten liikesuhdetta.”

Valko-Venäjään ja Ukrainaan Venäjällä on kaasun ansiosta paljon vaikutusvaltaa, mutta tämä ei Kivisen mukaan kelpaa vertailukohdaksi muuhun Eurooppaan.  Valko-Venäjä ja etenkin Ukraina ovat tärkeitä kaasuputkien kautta-kulkumaita. Venäjä sopii niiden kanssa kaasun hinnasta poliittisesti, valtionjohtajien neuvotteluissa, ja hinta on energian maailmanmarkkinahintoihin verrattuna huomattavan halpa. Sen vastineeksi  voikin vaatia poliittista suopeutta.

Laura Solanko kummastelee sitä, että Venäjän kaasukauppaa tutkaillaan yksinomaan poliittisten silmälasien läpi. Suuri kohu nousi esimerkiksi uudenvuodenaattona 2008, kun Venäjä pisti kiinni Ukrainan kaasuhanat, vaikka peruste oli selkeä : Ukraina ei suostunut maksamaan kaasuvelkojaan.

” Jos Suomi ei maksaisi Gazpromille laskuja ja yhtiö laittaisi hanat kiinni, ei siitä kukaan nostaisi Suomen ulkopuolella mekkalaa ”, Solanko huomauttaa. ” Suomessa kukaan ei ole huolissaan siitä, että Gazprom omistaa Suomen jakeluverkkoyhtiöstä Gasumista neljänneksen. Silti Suomessa murehditaan, että Gazprom omistaa jakeluverkkoyhtiöitä Saksassa.”


Venäjä pärjää ilman liuskekaasua

Ulkomaisissa arvioissa liuskekaasubuumin maalaillaan horjuttavan Venäjää, mutta lopulta vaikutukset ovat melko pieniä tai olemattomia. Tavallista venäläistä nesteytetyn maakaasun pörssihintojen heilahtelut eivät kosketa, koska Venäjällä kaasu on hintasäännöstelty hyödyke. Venäläistä sosiaalipolitiikkaa on se, että ihmisten koteihin tuleva kaasu on hyvin halpaa. Ulkomaille myytävää kaasua Venäjän valtio verottaa kevyesti, koska velvoite tuottaa kaasua kotimarkkinoille on jo eräänlainen vero. Siksi mahdollinen kaasutulojen romahdus ei horjuta Venäjän valtiontaloutta tai kykyä ylläpitää voimakasta armeijaa.

Venäläistä sosiaalipolitiikkaa on se, että ihmisten koteihin tuleva kaasu on hyvin halpaa.
Sen verran Yhdysvaltojen energiaomavaraisuus ja nesteytetyn maakaasun halpa markkinahinta ovat kuitenkin vaikuttaneet Venäjään, että suunnitelmat pohjoisten, vaikeiden luonnonolojen takana lymyävien kaasukenttien, hyödyntämisestä on pantu jäihin. Gazprom on todennut kumppaneidensa norjalaisen StatoilHydron ja ranskalaisen Totalin kanssa, että esimerkiksi Barentsinmeren jättimäisen Štokmanin kaasukentän hyödyntäminen ei ole tässä markkinatilanteessa kannattavaa.

Mutta helposti käyttöön saatavaa, perinteistä kaasua Venäjällä riittää. Eniten maailmassa. ” Tähän päivään mennessä en ole oppinut, mitä liuskekaasu mahtaa olla venäjäksi ”, Laura Solanko naurahtaa.



Painevesi murskaa liuskeen ja vapauttaa kaasun

Liuskekaasu on tavallista maakaasua, pääosin metaania, joka on varastoitunut liuskekivikerroksiin kivien rakoihin ja huokosiin. Liuskekaasun olemassaolosta on tiedetty pitkään, mutta kaasun lymyily syvällä maan sisässä kovan liuskekiven rakosissa on estänyt sen
kaupallisen hyödyntämisen.

Läpimurto louhintatekniikassa saavutettiin Yhdysvalloissa vasta 2000-luvulla. Menetelmänä on ” vesisärötys ” ( hydraulic fracturing tai fracking ). Porausreikään pumpataan kovalla paineella vettä, hiekkaa ja kemikaaleja – muun muassa kerosiinia, bentseeniä, tolueenia ja formaldehydia. Paine synnyttää liuskekiveen pieniä reikiä, ja kun vesi syöksyy niihin, halkeama jatkaa laajenemistaan. Halkeamat täyttyvät hiekalla, joka johtaa metaania, toisin kuin kova liuskekivi.

Kun liuskekivikerrostuma on näin särötetty, kaasu virtaa hiekkaisia halkeamia pitkin porausreikään pumpattavaksi. Vesisärötystä koskeva ympäristölainsäädäntö on Yhdysvalloissa vielä kesken. Ympäristönsuojelijat ovat huolissaan kemikaalien liukenemisesta vesiin. Teollisuus puolustautuu, että jos operoidaan kilometrien syvyydessä, vaikutukset jäävät sinne.


FAKTA: Liuskekaasu (shale gas) on hyödynnetyin niin sanotuista epätavanomaisista maakaasuista (unconventional gases). Muita epätavanomaisia kaasuja ovat kivihiilikerrostumasta saatava metaani (coal bed methane) ja hiekkakivi (tight gas sand).