Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Valtionrakennusta tyhjän päällä

Venäjä on tunnustanut Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden, mutta valtaosalla niiden asukkaista on Venäjän passi. Georgiasta irtautuneet minivaltiot rakentavat maataan heikoin eväin maailmanpolitiikan katvealueella.

Keskenään aivan samanlaiset beigenharmaat talorivistöt nököttävät tienvierustan peltomaisemassa muodostaen luonnottoman oloisen kylän. Kauempaa katsoen talot muistuttavat tulitikkulaatikoita, ja jos ne olisivat Suomessa, veikkaisin ohittavani harvinaisen rumaa siirtolapuutarha-aluetta. Mutta koska olemme Georgiassa, lähellä Etelä-Ossetian hallinnollista rajaa, tiedämme heti, mistä on kyse: Etelä-Ossetiasta muuttaneiden pakolaisten uusista kodeista.

Nuo uudet, mutta rumat ja hätäisesti kyhätyt talot symboloivat Georgian politiikkaa maan sisäisiä pakolaisia kohtaan. Elokuussa 2008 käydyn sodan jälkeen tarvittiin näyttöä siitä, että Georgia on länsimaalaistuva demokratia. Siksi osa Etelä-Ossetiasta paenneesta georgialaisväestöstä sai pikavauhtia valtiolta talon.

Kaikki eivät saaneet uutta kotia. Loput pakolaiset viskottiin hylättyihin lastentarhoihin, kouluihin ja muihin tilapäisasuntoihin ympäri Pohjois-Georgiaa. Vaille taloa on jäänyt myös suuri osa niistä lähes 200 000 ihmisestä, jotka jättivät Abhasian ja Etelä-Ossetian 1990-luvun alun sotien jälkeen. Heitä asuu pitkin Georgiaa entisissä hotelleissa, sanatorioissa ja opiskelija-asuntoloissa. Jopa pääkaupunki Tbilisin kalleimmilla alueilla, suurlähetystöjen, pilvenpiirtäjien ja design-liikkeiden välissä seisoo rähjäisiä asuntolarakennuksia rutiköyhine asukkaineen. Virallisesti he odottavat paluuta Abhasiaan, mutta kaikki tietävät, miten kaukana tuo unelma on.

Juhlapuheissa Georgia suunnittelee parantavansa sisäisten pakolaisten tilannetta, mutta näkyviä tuloksia on vähän: pakolaiset ovat jo 17 vuoden ajan olleet politiikan pelinappuloita. Satojentuhansien kurjasti elävien pakolaisten keskittymä on mätäpaise lännen ystävän Georgian imagossa.

Samaan aikaan Abhasia ja Etelä-Ossetia, kaksi Georgiasta irronnutta minivaltiota, jatkavat itsenäisten valtioidensa rakentamista. Näiden maiden agendalle ei kuulu georgialaisten paluu.

Raunioista valtioksi

Abhasian pääkaupunki Suhumi on unelias. Luodinreikien täplittämät talot nuokkuvat sulassa sovussa asuttujen uudisrakennusten ja georgialaisväestön hylkäämien talonraunioiden kanssa. Sotaveteraani Esmeralda Arzhba asuu kauniissa talossa mandariinipuiden keskellä. Hän muistuttaa heti, että taloa ei ole viety georgialaisilta sotasaaliina, vaan Arzhban vanhemmat rakensivat sen itse.

"Vai että palaamaan? YK:lla ei riitä sinikypäriä estämään konfliktia, jos georgialaiset tänne palaavat", Arzhba toteaa.

Arzhba on oikeassa. Vaikka Georgian kärsimät monet sodat eivät enää näy kansalaisten arjessa, abhaasit ovat traumatisoitunutta väkeä. Lähes jokainen perhe menetti sodassa jonkun jäsenistään, ja lähes jokainen yli 40-vuotias mies on sotaveteraani. Sota on puheissa jatkuvasti, ja sen jäljet näkyvät kaikkialla. Suhumin maamerkki, Neuvostoliiton aikaan rakennettu ministerineuvoston talo, törröttää keskustassa julkisivua vaille täysin tuhoutuneena.

Lukemattomista raunioista huolimatta Abhasiaa kunnostetaan pikkuhiljaa.

"Venäjän antaman tunnustuksen ansiosta nukumme yömme nyt rauhallisina. Ennen elokuuta 2008 vain odotimme sotaa. Nyt tiedämme, että sitä ei enää tule", abhasialainen toimittaja Anaid Gogorjan sanoo.

Niinpä minivaltio kaunistuu vähitellen. Venäläiset ovat kunnostaneet Venäjän puoleiselle rajalle vievän valtatien, ja muutamat Suhumin keskustan historiallisista rakennuksista ovat kokeneet täysremontin. Ongelma on kuitenkin siinä, että paikallisilla ei ole rahaa investointeihin, kun taas ulkomaalaisille Abhasia on vielä riskaabeli sijoituskohde. Lisäksi korruptio ja venäläisten vaikutuksen lisääntyminen huolestuttavat abhaaseja.

"On se kumma, että sotaveteraanit, jotka halusivat maata, jotta voisivat rakentaa sinne hotellin, eivät sitä saa. Venäläiset sen sijaan saavat", eversti Arzhba nurisee.

Venäläisten vaikutus Abhasiassa – ja vielä suuremmassa määrin Etelä-Ossetiassa – on alueiden tulevaisuuden kannalta polttavin kysymys. Venäjä itse tunnusti molempien alueiden itsenäisyyden, ja virallinen yhteydenpito tapahtuu itsenäisten valtioiden välillä.

Samaan aikaan leijonanosalla abhasialaisista ja eteläossetialaisista on kuitenkin Venäjän passi. Valuutta on rupla, eläkkeet ja sosiaalituet maksaa Venäjä, ja alueille nousee Venäjän sotilastukikohtia. Molempien alueiden johtajat valitaan virallisesti vapailla vaaleilla, mutta Abhasian presidentti Sergei Bahapsh sen enempää kuin Etelä-Ossetiaa johtava Eduard Kokoity eivät koskaan arvostele yhä lisääntyvää Venäjän vaikutusvaltaa. Ystävyys, yhteistyö ja avunanto ovat varsin kirjaimellista valuuttaa.

Molemmat de facto -valtiot selittävät tilanteen maantieteellis-poliittisella pakolla: ikkunat kaikkiin muihin suuntiin kuin Venäjälle ovat kiinni. Tilanne näkyy konkreettisesti vaikkapa elintarvikkeiden hinnoissa. Kaikki tulee Venäjältä, ja kaikki on kallista.

Georgian näkökulmasta tilanne on päivänselvä. Elokuun 2008 sodan jälkeen maan johto lakkasi kutsumasta Abhasian ja Etelä-Ossetian tilannetta sisäiseksi konfliktiksi.

"On turha puhua siitä, että Georgian pitää tulla houkuttelevaksi Abhasialle ja Etelä-Ossetialle. Tuollaiset puheet liittyvät vanhaan paradigmaan, jossa alueista puhuttiin Georgian sisäisinä konflikteina. Nyt kyse on Venäjän valtaamista alueista", toteaa Georgian yhdentymisministeri Temuri Jakobašvili.

Jakobašvilin, kuten Georgian koko johdon, näkemys on se, että Venäjä on valloittanut Etelä-Ossetian ja Abhasian, eikä alueiden asukkailla ole sanomista omaan tilanteeseensa. Georgian näkökulmasta tilannetta kärjistää se, että varsinkin Abhasiassa ennen vuotta 1992 asuneista georgialaisista valtaosa on joutunut pakenemaan alueelta.

"Venäjä ei silti saanut sitä, mitä sodalla halusi", Jakobašvili korostaa. Georgia on yhä itsenäinen, ja Saakašvili on yhä maan presidentti.

Poliittiset irtopisteet vähissä

Temuri Jakobašvili, kuten muutkin georgialaispoliitikot, esittää sodan Venäjän hyökkäyksenä pieneen Georgiaan. Tätä Daavid ja Goljat -asetelmaa on vaikeampi todistaa ulkomaailmalle sen jälkeen, kun EU:n tilaama virallinen raportti sodan syistä tuli julki. Sveitsiläisdiplomaatti Heidi Tagliavinin johtaman tutkijaryhmän raportti kertoi, että Georgia ampui ensimmäiset laukaukset. Vikaa toki oli molemmissa osapuolissa, ja tilanne oli jo kiristynyt äärimmilleen.

"Raportti oli erittäin kriittinen kaikkia osapuolia kohtaan, ja siitä on keskusteltu vain vähän niin Venäjällä kuin Georgiassakin", sanoo International Crisis Group -järjestön Kaukasian ohjelmajohtaja Lawrence Sheets.

Mikään osapuoli ei saanut itselleen poliittisia irtopisteitä raportista. Sota ei ollut Georgialle pelkästään tuhoisa tapahtuma, Sheets muistuttaa. Presidentti Saakašvili itse sanoi pian sodan jälkeen, että sodalla oli myös hyvä puoli: maailma näki, ettei kyse ollut vain Georgian sisäisestä ongelmasta, vaan Venäjällä oli huomattava osa Etelä-Ossetian niin kutsutussa itsenäistymisessä.

Abhasialle ja Etelä-Ossetialle Saakašvili, ja Georgian presidentti ylipäätään, symboloi ikävyyksiä. Itsenäisen Georgian ensimmäisen presidentin Zviad Gamsahurdian "Georgia georgialaisille" -politiikka johti Abhasian ja Etelä-Ossetian sotiin 1990-luvun alussa. Toisen presidentin Eduard Ševardnadzen aikaan maa oli rutiköyhä ja korruptoitunut, mutta vakaa. Saakašvilille Georgian alueellisen yhtenäisyyden palauttaminen on ollut prioriteetti numero yksi, josta ei luovuta.

"Abhasia on Georgian sydän. Sydäntä ei voi repiä rinnasta", hän runoili kansalaisjärjestötapaamisessa alkuvuodesta 2008. Abhaasien mielestä georgialaisväestö ei edes kuulu Abhasiaan, vaan siirrettiin sinne Stalinin aikana.

"Eivät he ole pakolaisia. He palasivat koteihinsa, isovanhempiensa luo", Esmeralda Arzhba sanoo.

Kaksoisstandardien politiikkaa

Sekä Abhasia että Etelä-Ossetia ovat seuranneet suurennuslasilla Kosovon tilannetta. Venäjän tunnustusta odotettiin jo Kosovon itsenäistyessä. Erityisesti abhasialaisten mielestä heillä on jopa Kosovoa paremmat edellytykset itsenäisyydelle. Maailman tapa tukea Kosovoa, mutta kääntää selkänsä Abhasialle ja Etelä-Ossetialle, on niin venäläisten, abhaasien kuin eteläossetialaisten mielestä "kaksoisstandardien politiikkaa".

"Toisin kuin Kosovossa, me olemme rakentaneet instituutiomme ilman ulkopuolista tukea", muistuttaa Abhasian de facto -ulkoministeri Maksim Gunjia.

Etelä-Ossetian osalta tilanne on vaikeampi. Alue on keskellä ei-mitään Venäjän Pohjois-Ossetian ja Georgian välissä, sen johto on erittäin korruptoitunutta ja Venäjän talutusnuorassa. Minkäänlaista talouskehitystä ei ole näkyvissä, ja väestöstä suuri osa on kauan sitten häipynyt Venäjälle. Etelä-Ossetian itsenäisyyshankkeen epäilläänkin olevan vain tekosyy liittyä Venäjään.

Ongelma on siinä, että Venäjää ei kiinnosta Etelä-Ossetian liittäminen. Ja miksi kiinnostaisikaan, vastahan Venäjä tunnusti alueen itsenäiseksi valtioksi. Venäjän toiminta Georgiasta irronneilla alueilla näyttää jo nyt turhan raadolliselta, ja Etelä-Ossetian nieleminen voisi olla viimeinen naula Venäjän imagon arkkuun.

Venäjän lisäksi Venezuela, Nicaragua ja Nauru ovat tunnustaneet Abhasian ja Etelä-Ossetian. Maksim Gunjian mukaan lisää tunnustuksia on tiedossa Etelä-Amerikan suunnalta.

EU sen sijaan noudattaa tiukasti tunnustamattomuuden politiikkaa. "Tunnustamattomuus on vahva instrumentti", sanoo EU:n tarkkailijamission johtaja, suurlähettiläs Hansjörg Haber.

Abhaasit ja eteläossetialaiset yrittävät vaikeuttaa instrumentin käyttöä vaatimalla EU:n edustajia allekirjoittamaan sopimuksia, joissa itsenäisyys tunnustetaan ehtona hankeyhteistyölle. International Crisis Groupin Lawrence Sheetsin mukaan nihkeys EU:ta kohtaan on ymmärrettävää.

"Etelä-Ossetialla ei ole mitään suhdetta EU:hun – edes puhelimeen ei vastata Etelä-Ossetiassa. Abhasia haluaisi parantaa suhdettaan, mutta EU:n projektirahat ovat kovin pieniä verrattuna Venäjältä tuleviin summiin. Abhaasien on oltava varovaisia Moskovan suhteen", muistuttaa Sheets.

Pinnan alla silti kuohuu. Huolimatta virallisesta ystävyyden ja yhteistyön liturgiasta abhaasit ovat yhä tyytymättömämpiä Venäjän ylivaltaan alueella. Asuntojen hinnat ovat nousseet tavallisten abhaasien ulottumattomiin siitäkin huolimatta, että venäläiset eivät virallisesti saa omistaa maata Abhasiassa. Lakia kierretään jopa satavuotisin vuokrasopimuksin. Lisäksi venäläisten asenne ärsyttää.

"Ystävyyden pitäisi olla vilpitöntä", sanoo Esmeralda Arzhba. "Mutta täällä se menee niin, että ensin tehdään palveluksia ja sitten heti vaaditaan vastapalveluksia. Saapa nähdä, miten tässä käy."

Toistaiseksi Abhasian ja Etelä-Ossetian vaihtoehdot ovat vähissä. Suunta on avoin ainoastaan Venäjälle; kaukaisista Etelä-Amerikan maista tuskin on luonteviksi kauppakumppaneiksi vielä. Vaikka siitä ei ääneen puhuta, kansa odottaa muutosta.

"Jonain päivänä Georgialla on Venäjä-myönteinen presidentti ja kaikki tämä pelleily loppuu", sanoo suhumilainen taksikuski Roman.

Viisikymppinen Roman tuskin näkee tuota muutosta eläessään. Ja vaikka kukaan ei toivo suursotaa Kaukasukselle, aivan EU:n itäreunalle, Abhasian ja Etelä-Ossetian tilanne jatkuu mitä todennäköisimmin räjähdysherkkänä ainakin niin kauan, kunnes Etelä-Kaukasuksen jäätyneistä konflikteista tulee maailmalle nykyistä suurempi prioriteetti.

Salla Nazarenko

Kirjoittaja on Etelä-Kaukasukseen ja Keski-Aasiaan erikoistunut vapaa toimittaja

_________________________________

Ottaako Georgia mallia Putinista?

Georgian presidentin Mihail Saakašvilin persoona ja hänen keskinäinen vihanpitonsa Venäjän pääministerin Vladimir Putinin kanssa kylmentävät tuntuvasti maiden välejä. Ironista on, että Saakašvilia yhä useammin verrataan Putiniin. Lokakuun puolivälissä Georgianparlamentti hyväksyi perustuslain muutokset, joissa presidentti luovuttaa huomattavan osan vallastaan pääministerille.

Muutoksen on veikattu liittyvän siihen, että Saakašvili petaa itselleen vahvan pääministerin paikkaa joutuessaan luopumaan president-tiydestä vuonna 2013.

"Ei pidä paikkaansa, täysin toimittajien keksintöä", vastaa tähän Saakašvilin tiedottaja

Alana Gagloeva. Mutta spekulaatiot "Putinin mallista" laukkaavat jo villeinä.

Asiantuntijoiden mukaan toinen mahdollisuus on, että Saakašvili petaa itselleen paikkaa Adzarian autonomisen alueen kuvernöörinä. Viime vuosina Mustanmeren ranta-alueelle on pumpattu paljon rahaa.

_______________________________

Vallankumouksen perilliset

1918

Georgia itsenäistyy, Abhasian ja Etelä-Ossetian alueet kuuluvat Georgiaan

1921

Bolshevikit valtaavat Georgian ja liittävät sen Neuvostoliittoon. Abhasiasta tulee sosialistinen neuvostotasavalta ja Etelä-Ossetiasta autonominen alue osana Georgian sosialistista neuvostotasavaltaa.

1931

Stalin alentaa Abhasian statuksenneuvostotasavallasta autonomiseksi tasavallaksi

1989

Kansallismielinen liikehdintä Georgiassa johtaa ensimmäisen kerran georgialaisten ja abhasialaisten väliseen verenvuodatukseen Abhasiassa

1990

Etelä-Ossetia vaatii statuksensamuuttamista neuvostotasavallaksi erilleen Georgiasta

1991

Tilanne liukuu siviilien vainon ja ryöstelyn sävyttämäksi sodaksi Etelä-Ossetiassa

Georgia itsenäistyy

1992 Sotilasvallankaappaus, presidentiksi valitaan entinen Neuvostoliiton ulkoministeri Eduard Ševardnadze

Etelä-Ossetian sota loppuu ja venäläismieliset rauhanturvajoukot aloittavat toimintansa alueella

Elokuussa Georgia lähettää joukkonsa Abhasiaan. Abhaasit saavat tukea Pohjois-Kaukasukselta

1993

Syyskuussa molemminpuolisten sotarikosten ja etnisten puhdistustenvärittämä sota päättyy abhaasien voittoon. Sadattuhannet georgialaiset pakenevat Abhasiasta.

2004

Tbilisi kiristää otettaan Etelä-Ossetiasta presidentti Saakašvilin syrjäytettyä Ševardnadzen Ruusujen vallankumouksessa. Kymmeniä kuolee välikohtauksissa Georgian ja Etelä-Ossetian hallinnollisella rajalla.

2008

Etelä-Ossetian tilanne liukuu täysimittaiseksisodaksi, johon Venäjä osallistuu. Abhaasit käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja valtaavat ainoan Georgian hallitseman alueen Abhasiassa, Kodorin solan.