Lohikäärmeen kolme neulansilmää

Ralf Lillbacka

Kiinasta povataan seuraavaa johtavaa maailmanvaltaa, mutta matkan voivat vielä katkaista maan taloudellinen tai ekologinen romahdus. Lisäksi vahvat naapurimaat rajoittavat Kiinan valtapyrkimyksiä.

Nouseeko Kiina maailman johtavaksi supervallaksi Yhdysvaltojen paikalle? Realismin eli reaalipoliittisen teorian mukaan tähän tarvitaan kaksi sisäistä voimavaraa, vahva väestö ja talous. Kiina on väkiluvultaan jo maailman suurin valtio, jossa on 1,3 miljardia asukasta. Maan talous on kasvanut nopeasti myös maailmanlaajuisen talouskriisin aikana. Siksi monet olettavat, että Kiina kasvavine voimaresursseineen syrjäyttää Yhdysvallat johtavana maailmanvaltana.

Chicagon yliopiston valtiotieteiden professori ja tunnettu reaalipoliittisen teorian edustaja John Mearsheimer väittää kirjassaan The Tragedy of Great Power Politics: ”Kiinan uhka tulevaisuudessa… voi olla paljon suurempi ja maa vaarallisempi kuin mikään niistä johtavista valloista, joita Yhdysvallat kohtasi 1900-luvulla.” Yhdysvaltain kansallinen tiedusteluneuvosto (National Intelligence Council) on ennusteissaan maltillisempi, se nimeää raportissaan Global Trends 2025 Kiinan mahdolliseksi kilpailijaksi.

Brittiläinen journalisti ja kolumnisti William Rees-Mogg kirjoitti The Times -lehdessä, että alkanut vuosisata on Kiinan vuosisata. Kiinalainen eversti Liu Mingfu, kansallisen puolustusyliopiston professori, ennustaa puolestaan kirjassaan Kiinan haave, että Kiinasta tulee maailman johtava valta, koska se yksinkertaisesti kasvaa suuremmaksi kuin Yhdysvallat. Sotilaallinen kilpailu syttyy vain, jos Yhdysvallat yrittää estää väistämätöntä kehitystä, eversti väittää.

Onko Kiinan nousulle ylitsepääsemättömiä esteitä? Usein ennusteissa unohdetaan, että Kiinan lohikäärmeellä, aivan kuin vertauksen kamelilla, on edessään monta neulansilmää, joiden läpi sen on päästävä. Hypoteeseille löytyy aina tukea, ja ajan henki nostaa yleensä jonkun tulkinnan totuuden asemaan. Siksi on tarkoituksenmukaista kiinnittää huomiota seikkoihin, jotka puhuvat yhtä skenaariota vastaan ennen kuin päätetään sen oikeellisuudesta.

Kolme tekijää voi mitätöidä Kiinan nousun supervalta-asemaan: mahdollinen taloudellinen tai ekologinen romahdus sekä Kiinan geostrateginen tilanne.

Talouskasvu epävakaalla pohjalla

Kiinan talous on kasvanut erittäin nopeasti kaksi vuosikymmentä. Tämä on luonut väärän yleiskuvan maan tilantees
ta. Alueelliset erot ovat suuret. Vajaa kolmasosa väestöstä on saavuttanut lähes länsimaisen elintason, mutta puoli miljardia on edelleen huonopalkkaisia työntekijöitä. Monet ovat vailla sosiaalista turvaverkkoa, koska he ovat muuttaneet pois kotiseudultaan. Runsaslukuisen maanviljelijäväestön elintaso on edelleen hyvin vaatimaton.

Talouskasvu on lieventänyt näitä piileviä konflikteja. Siten kasvu on muodostunut Kiinan kommunistipuolueen vallan tärkeimmäksi takeeksi.

1990-luvulta lähtien pieni mutta yhä kovaäänisempi ryhmä pessimistisesti Kiinan nousuun suhtautuvia tutkijoita on väittänyt, että Kiinan talous ei ole lainkaan niin vankka kuin uskotaan ja että sen romahdus on ajan mittaan väistämätön. Ehkä tunnetuin arvostelijoista on James Chanos, vipurahaston johtaja, joka ennusti energiayhtiö Enronin romahduksen.

Talouskasvun edistämisen strategia on monella alalla johtanut ylituotantoon, joka ennemmin tai myöhemmin tulee ylittämään kysynnän. Nopea kasvu on lietsonut varomatonta luotonantoa ja spekulaatiota kiinteistöalalla. Kiinteistöjen hintojen rajun nousun (viime vuonna 25 prosenttia) vuoksi niihin sijoitetaan yhä enemmän rahaa huolimatta siitä, että monet uudisrakennukset seisovat edelleen tyhjinä. Tunnetuimpia tapauksia on Ordoksen kaupungissa sijaitseva, vielä asumaton uudisrakennusalue Kangbashi, joka oli tarkoitettu miljoonalle asukkaalle.

Kiinteistökuplan ohella vakavaa huolta aiheuttaa suureksi paisunut lainakanta ja sitä rasittava riskiluottojen määrä.
Talouskupla ja deflaatio jarruttaisivat Kiinan talouden kasvua jyrkästi. Näin kävi Japanissa 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin nopeasti kasvava talous herätti samankaltaisia odotuksia kuin Kiinassa nyt. Kun nousukiidossa olleet kiinteistöhinnat lopulta romahtivat, alkoi pitkään jatkunut marginaalisen kasvun aikakausi.

Tärkeitä eroja tietenkin on. Kiinan hallituksen elvytystoimenpiteet ovat laajempia kuin Japanissa, mutta Kiina-pessimistit näkevät nämä toimet nimenomaan ongelman alkuna. Kasvun ylläpitäminen samaan aikaan, kun maailmanlaajuinen lama supisti vientiä, aiheutti suuren määrän luottotappioita sekä ylituotantoa.

Toistaiseksi ennusteet romahduksesta eivät ole toteutuneet, mutta pääministeri Wen Jiabaon varovainen lausunto maaliskuussa talouden viilentämisen tarpeellisuudesta osoittaa, että Kiinan hallitus on tietoinen riskistä. Samaan suuntaan viittaa Kiinan keskuspankin koronnosto tänä syksynä.

Viranomaiset ovat tähän asti olleet hyvin haluttomia myöntämään, että nopea kasvu aiheuttaisi ongelmia. Julkiset tilastot ovat tunnetusti epäluotettavia, mikä vaikeuttaa Kiinan talouden kehityksen ennustamista. On esimerkiksi huomattu, että jos alueiden raportoimat kasvuluvut yhdistetään, summa ylittää maan kokonaiskasvun arvon. Muita viime vuosina havaittuja poikkeuksia on esimerkiksi autojen myynti, joka on julkisten tilastojen mukaan noussut rajusti, vaikka bensiininkulutus on pysynyt ennallaan.

Julkisia tilastotietoja kaunistellaan Kiinassa erityisesti silloin, kun alueet yrittävät yltää keskushallinnon määräämiin kasvun tavoitteisiin. Viranomaisten haluttomuus kyseenalaistaa tilastoja voi yksinkertaisesti johtua siitä, että kommunistipuolueen ote vallasta perustuu talouskasvuun. Tilanne saattaa muistuttaa 1970-luvun Neuvostoliitoa, missä talouskasvu oli todellisuudessa pienempi kuin mitä julkisesti väitettiin.

Ympäristön tila vakava

Syvä talouskriisi voisi huojuttaa yhteiskuntaa ja poliittista järjestelmää vakavasti. Vaikka tältä vältyttäisiin, Kiina saattaa juuttua ekologisten ongelmien suohon, mikä voi yhtä lailla uhata maan poliittista järjestelmää.

Kiinan ympäristöviraston varaministeri Pan Yue totesi vuonna 2005, että ympäristöongelmat uhkaavat pian talousihmettä. Vaikka esimerkiksi olympiakisoissa pyrittiin luomaan mielikuvaa ympäristötietoisesta Kiinasta, viranomaisten kunnianhimoiset tavoitteet näyttävät Potemkinin kulisseilta, joilla yritetään peittää riittämättömiä toimenpiteitä.
Kiinan teollisuus tarvitsee raaka-aineita seitsemän kertaa enemmän kuin Japanin teollisuus ja kolme kertaa enemmän kuin Intian.
Kun ympäristöongelmat ja talouskasvu on asetettu vastakkain, viranomaiset ovat yleensä suosineet kasvua. Nopea kaupungistuminen ja tehottoman teollisuuden kasvava raaka-aineiden kulutus ovat pahentaneet jo entisestään laajoja ympäristöongelmia. Kiinan teollisuus tarvitsee raaka-aineita seitsemän kertaa enemmän kuin Japanin teollisuus ja kolme kertaa enemmän kuin Intian.

Laajamittainen hiilen käyttö on johtamassa vakavaan ilmansaastumiseen. Maailman 20 saastuneimmasta kaupungista 16 sijaitsee Kiinassa, ja noin 300 000–1 000 000 ihmistä kuolee vuosittain ilmansaasteiden aiheuttamiin sairauksiin.

Naapurit rajoittavat Kiinan valtaa

Kiinan matkalla kohti supervalta-asemaaon vielä kolmas este, strategiset suhteet naapurimaihin.
Ennusteet Kiinan noususta perustuvat reaalipoliittisiin havaintoihin maan voimavaroista. Oletuksen mukaan Kiina syrjäyttää Yhdysvallat johtavana supervaltana, kun Kiinan talous ohittaa Yhdysvallat, ja taloudesta tulee yhtä tärkeä tekijä kuin maan väestömäärästä. Vastaavalla tavalla Yhdysvallat ohitti Ison-Britannian 1900-luvulla. Ainakaan lähitulevaisuudessa Kiina ei voi tukeutua pehmeään kulttuuriseen vallankäyttöön, sillä Kiinan kieltä ei osata maailmalla eikä maan yhteiskunnallisia arvoja nähdä tavoiteltavina repressiivisen poliittisen järjestelmän vuoksi.

Vaikka yhtymäkohtia löytyy, on ilmeistä että Kiinan tilanteen vertaaminen 1800- ja 1900-luvun Yhdysvaltoihin olisi harhaanjohtavaa. John Mearsheimer toteaa, että Yhdysvaltojen nousu maailmanlaajuiseksi supervallaksi ei ollut sattumaa. Maa oli 1800-luvulla ainutlaatuisessa tilanteessa, kun sen omalla mantereella ei enää ollut sotilaallista uhkaa. Meri takasi Yhdysvaltojen turval­lisuuden, kun taas eurooppalaiset suur­vallat ajautuivat keskinäisiin sotiin yllä­pitäessään turvallisuuttaan.

Nyky-Kiinan geopoliittinen tilanne muistuttaakin enemmän 1700-luvun ja Napoleonin sotien aikaista Ranskaa kuin Yhdysvaltoja 1800- tai 1900-luvuil­la. Kiinan on aina huomioitava lähialu­een suurvallat, mikä rajoittaa sen mah­dollisuuksia käyttää poliittista tai soti­laallista valtaa muualla maailmassa.

Lähinaapureista Venäjä on edelleen maailman suurimpia ydinasevaltoja. In­tian väestö on lähes samansuuruinen kuin Kiinan. Vaikka sen talouden koko on vasta neljäsosa Kiinan taloudesta, Intia on hyvin mahdollinen tulevaisuu­den suurvalta. Japanin väestö on huo­mattavasti pienempi, mutta talous kuu­luu edelleen maailman suurimpiin.

Jopa Etelä-Korea ja Vietnam pystyvät pitä­mään puoliaan, erityisesti jos ne liittou­tuvat keskenään tasapainottaakseen Kiinan voimaa.

Olennainen ero 1800-luvun Yhdys­valtojen tilanteeseen nähden on siis naapurimaiden mahdollisuus tasapainot­taa Kiinan valtaa. Kiina voi tavoitella supervalta-asemaa vain siltä osin, kun se vastaa sotilaallisesti tai poliittisesti vä­hintään naapureidensa voimaa.

Tällaisessa skenaariossa Intian rooli on ratkaiseva ja vastaa Preussin tasapai­nottavaa roolia suhteessa 1800-luvun RanskaTällaisessa skenaariossa Intian rooli on ratkaiseva ja vastaa Preussin tasapai­nottavaa roolia suhteessa 1800-luvun Ranskaan. Vaikka Kiina pystyisi diplo­matialla ja liitoilla saamaan globaalia liikkumavaraa, lähihistoria muistuttaa, että suhde jopa ideologisesti läheisten maitten kesken voi yllättäen horjua.

Neuvostoliitto ja Kiina olivat alun perin marxilaisia liittolaisia, mutta olivat silti vähällä joutua sotaan keskenään.

Sisäiset ongelmat suurin uhka

Nykyisessä taloudellisesti integroitunees­sa maailmanjärjestelmässä voidaan olet­taa, että maat pyrkivät välttämään kon­flikteja.

Erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen taloudet ovat riippuvaisia toisistaan. Vienti Yhdysvaltoihin on tärkeää Kiinal­le, ja Kiina on merkittävä lainanantaja Yhdysvalloille. Nykytilanteessa molem­pien etu on tulla toimeen keskenään, ja sama pätenee Aasian muihin kasvaviin talouksiin. Keskinäisriippuvuus siis edis­tää rauhanomaista kehitystä. Tämä on keskeinen ajatus monissa nykyisissä kan­sainvälisten suhteiden teorioissa, kuten liberalismissa ja niin kutsutussa demo­kraattisessa rauhanteoriassa.

Realistisen koulun näkökulmasta keskinäisriippuvuus ei ole riittävä rau­han takuu. Hyvin integroitunut euroop­palainen talous ei edellisen vuosisadan vaihteessa estänyt ensimmäistä maail­mansotaa. On myös muistettava, että kilpailu ei välttämättä ole sotilaallista. Realismin teoreetikot huomauttavat, et­tä taloussuhteet eivät aina ole tasapuoli­sia, ja riippuvuussuhteita voidaan käyt­tää myös pakkokeinona.

Supervalta-asemaan pyrkivän Kiinan olisi aina varauduttava tilanteeseen, joka vaatisi merkittävän osan maan sotilaalli­sista, poliittisista ja taloudellisista resurs­seista. Alueellisessa kilpailussa Kiinan ei kokonsa vuoksi tarvitse pelätä naapuri­maita. Tilanne olisi kuitenkin hyvin erilai­nen, jos Kiina pyrkisi globaaliksi vallaksi. Geostrategiset olosuhteet eivät ole suotui­sat supervalta-asemaan pyrkimiselle.

Ei ole itsestään selvää, että Kiina edes pyrkii sellaiseen asemaan. Jos asiaa tar­kastellaan perinteisestä ja hieman kyyni­sestä reaalipoliittisesta näkökulmasta, mahdollisuudet kuitenkin usein luovat tahtoa. Kyse ei siis ole niinkään siitä, mitä Kiina haluaa juuri nyt, vaan mitä se voisi tavoitella tulevaisuudessa.

Jo väestömääränsä vuoksi Kiina säi­lyttää asemansa suurvaltana ja tärkeänä talousalueena. Maailmanlaajuiset turval­lisuuspolitiikan uhat eivät synny Kiinan kasvusta, vaan sen sisäisistä vaikeuksis­ta. Jos taloudelliset ja ekologiset ongel­mat aiheuttavat Kiinan romahduksen, äkillisellä turvallisuuspoliittisen tilanteen muutoksella voi olla tuhoisia seurauksia muulle maailmalle.

Siksi olisi kaikkien eduksi, että Kiina pystyisi ratkaisemaan ongelmansa, ja että sen poliittinen järjestelmä kehittyisi vapaammaksi.

Ralf Lillbacka

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori

Kiinassa kymmeniä miljoonia ympäristöpakolaisia