Ydinaseiden valvonta kaipaa isoa remonttia

Martina Ahola

Olli Heinonen valvoi ydinlaitoksia työkseen lähes 30 vuoden ajan. Nyt hän tutkii, miten valvontaa tulisi uudistaa. Ilman muutoksia IAEA häviää kamppailun ydinaseita havittelevia valtioita vastaan.

• Syyskuusta 2010 Harvardin yliopiston Belfer Centerin vanhempi tutkija (senior fellow)

• Työskenteli 27 vuotta IAEA:n palveluksessa Wienissä

• Nimitettiin IAEA:n tarkastusyksikön johtoon kesäkuussa 2005, toimi viimeiset viisi vuotta myös järjestön apulaispääjohtajana

• Pidetään yhtenä maailman johtavista Iranin ydinohjelman tuntijoista. Toiminut tarkastajana mm. Etelä-Afrikassa, Irakissa, Pohjois-Koreassa, Syyriassa ja Libyassa.

• Ennen IAEA-uraansa työskenteli Valtion teknillisessä tutkimuslaitoksessa

• Radiokemian tohtori Helsingin yliopistosta

Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n syyskuisen tilaston mukaan maailmassa on rakenteilla 60 uutta ydinreaktoria. Niistä yli puolet on Kaukoidässä ja neljännes Keski- ja etenkin Itä-Euroopassa. Toiminnassa olevia reaktoreita on yhteensä 441.

Ydinvoimabuumi vahvistaa pelkoa ydinmateriaalin joutumisesta vääriin käsiin ja kasvattaa IAEA:n työtaakkaa. Järjestön resurssit pysyvät silti niukkoina. Toimintaa vaikeuttavat jäsenmaiden väliset sisäiset ristiriidat, joita Iran hyödyntää omien tavoitteidensa ajamiseen.

Jatkossa IAEA:ta työllistävät yhä enemmän myös kehitysmaihin rakennettavat ydinvoimalat. Ydinvoimaa harkitsee nyt iso joukko maita, joilla on hyvin vähän kokemusta atomienergian käytöstä. Tästä syystä niiden henkilö- ja materiaaliresurssit ovat suppeat ja lainsäädäntö todennäköisesti laahaa jäljessä.

IAEA:n entinen apulaispääjohtaja Olli Heinonen ei usko ydinvoiman renessanssiin siinä mittakaavassa, josta nyt puhutaan. "Mielestäni ydinenergia ei sovi kaikkien voimaloita suunnittelevien maiden energiatalouden hoitamiseen, mutta kyse on kansallisesta päätöksestä", Heinonen sanoo. Hän myös muistuttaa ydinvoimahankkeiden kalleudesta. Ydinlaitokset ovat suuria energiantuottajia, ja usein koko sähkönjakeluverkko täytyy uusia niiden vuoksi.

"Muistan kuinka Pohjois-Koreassa laskettiin noin 20 vuotta sitten, että sähköverkon uudistaminen olisi maksanut suunnilleen 500 miljoonaa dollaria. Siihen aikaan ydinvoimalan rakentamisen hinta oli noin kaksi miljardia dollaria. Luulen, että juuri tämä on esteenä monissa kehittyvissä maissa."

Ydinvoiman käyttöönottoa suunnittelevat maat tarvitsevat niin IAEA:n, EU:n kuin yksittäisten maidenkin apua. Heinosen mukaan on tärkeää, että kansainvälinen yhteisö on alusta lähtien aktiivisesti mukana näissä hankkeissa, sillä kaikki maksavat kovan hinnan mahdollisten väärinkäytösten tai virheiden aiheuttamista onnettomuuksista. Kyseessä on iso neuvonanto-operaatio. Yhteistyö on tärkeää, sillä IAEA:n voimavarat ovat rajalliset.

Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan myös käytetyn ydinpolttoaineen hävittämisessä. "En usko, että jokaisen maan kannattaa ryhtyä käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen. Suomi on hyvä sijoituspaikka vakaan kallioperän ansiosta ja täällä on pantu paljon rahaa kehitystyöhön. Monien maiden kohdalla on paljon parempi, että ydinpolttoaine menee kansainväliseen loppusijoituspaikkaan", Heinonen huomauttaa.

Konsensus saa jäädä

Ydinasevalvonnan kysymykset työllistävät Heinosta nyt Belfer Centerin tutkijana. IAEA:n palveluksessa lähes kolmikymmenvuotisen uran tehnyt Heinonen selvittää Harvardin yliopiston Kennedy School of Governmentin alaisessa tutkimuslaitoksessa, miten järjestöä tulee uudistaa.

Heinonen katsoo, että IAEA:n toiminnan keskeinen ongelma on sen verkkaisuus. Päätöksenteko on monivaiheista, ja mukana on usein politiikkaa. Ongelmallisia ovat myös YK:n turvallisuusneuvoston toimintatavat. Asioiden läpivienti on siellä tunnetusti vaikeaa.

Toimintamallin ongelmat näkyvät hyvin Iranin tapauksessa. Elokuun 16. päivänä tuli täyteen kahdeksan vuotta siitä, kun Natanzin ydinlaitokset ja vihjeet Iranin valvontasopimuksen mahdollisista rikkeistä tulivat julkisuuteen. Näiden vuosien jälkeen tiedetään toki enemmän siitä, mitä Iran nyt tekee, mutta edelleenkään ei ole ratkaistu perusongelmia, kuten Iranin ydinohjelman todellista tarkoitusta tai sen mahdollisia sotilaallisia aspekteja, joita ei täysin ymmärretä.

"Jos tähän on kulunut kahdeksan vuotta, systeemissä on selvästikin jotain vikaa. Sitä ei kannata ottaa kevyesti. Nyt voi olla hyvä onni siinä mielessä, ettei Iran tällä hetkellä rakenna ainakaan suuressa mittakaavassa ydinasetta, joten meillä on aikaa. Mutta jos kyseessä on maa, joka todella haluaa ydinaseen, kamppailu hävitään, ellei systeemiä muuteta", Heinonen korostaa.

Toinen ikuisuustapaus Pohjois-Korea on puolestaan ollut pöydällä kohta kahdeksantoista vuotta. "Jossain vaiheessa ratkaisun ainekset olivat olemassa, mutta ne häipyivät ja IAEA:lla on ollut Pohjois-Korean ydinvoimaa koskevan puitesopimuksen jälkeen vain seuraajan rooli", Heinonen huomauttaa.

Hän kuitenkin uskoo, että näihin ikuisuuskysymyksiin on mahdollista etsiä ratkaisu nykyisten sääntöjen rajoissa esimerkiksi IAEA:n rakennetta tai toimintatapoja muuttamalla. "Ensinnäkin on katsottava, mitkä ovat järjestön valtuudet ja onko niitä kaikkia käytetty hyväksi? Todellisuudessa ei." Nyt on aika selvittää, mitä keinoja on käytettävissä.

Yksi järjestön järeimmistä työkaluista on erityistarkastus, jonka käytöstä on päätetty vain kahdesti koko NPT:n eli ydinsulkusopimuksen historian aikana: Romaniassa Nicolae Ceauşescun jälkeen ja Pohjois-Koreassa. "Todellisuudessa Pohjois-Korean erikoistarkastus jäi toteuttamatta, koska maa ei antanut sitä tehdä ja kansainvälinen yhteisö jäi odottamaan mainitun puitesopimuksen toteuttamista."

Monien vaikeuksien jälkeen Pohjois-Korea irtautui puitesopimuksesta vuonna 2002 ja lähti myös ydinsulkusopimuksesta. "Tällä hetkellä Pohjois-Korea on kaikkien sopimusten ulkopuolella, sillä on hallussaan 3–40 kiloa plutoniumia, ja sen väitetään osallistuneen ydintekniikan vientiin esimerkiksi Syyriaan. Tämä ei ole ollut mikään ruusuinen kehitys, jos pidetään mielessä, että NPT:n tehtävänä on ehkäistä ydinaseiden leviäminen", Heinonen huomauttaa.

Belfer Centerin tutkimushankkeessa käydään läpi vanhoja ydinsulkusopimuksia ja etsitään niihin mahdollisia uusia tulkintoja. "Monet nykyisin sovellettavat tulkinnat ovat 1960-luvulta, eikä niiden sopivuutta nykyolosuhteisiin ole koskaan kunnolla katsottu." Heinosen mukaan tulkinnanvaraa on melko paljon. Kyse on pitkälti painotuksista.

"IAEA:n toiminnan tutkiminen sujuu helpommin ulkopuolelta käsin kuin järjestön palveluksessa, missä piti aina hakea konsensusta, joka huomioi kaikki osapuolet. Tässä voi kirjoittaa huomattavasti vapaammin", Heinonen huomauttaa. Hän korostaa, ettei kyse ole yhden miehen show'sta, vaan työryhmän työstä.

Tutkimuksesta on määrä syntyä taustamateriaalia viiden vuoden päästä järjestettävään ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssiin (NPT Review Conference). "Tällaisilla kokouksilla on ylitarjontaa taustamateriaaleista, ja sen vuoksi pitää osallistua myös valmisteluihin briifaamalla jäsenmaiden päättäjiä koko tutkimustyön ajan", Heinonen sanoo.

Eripuraa tehtävistä

IAEA:n valtuuksien vahvistaminen olisi Heinosen mukaan hyvin vaikeaa kansainvälisen yhteisön hajanaisuuden vuoksi. Järjestö on myös sisäisesti jakautunut, mikä johtuu osittain sen monista rooleista.

Järjestön tehtävänä on lisätä ydinturvallisuutta ja ehkäistä ydinaseiden leviäminen. Lisäksi mandaattina on edistää ydinteknologian ja säteilyn turvallista käyttöä esimerkiksi sairaanhoidossa ja maataloudessa, mikä kiinnostaa lähinnä kehitysmaita. "Ei niitä kiinnosta ydinasevalvonta, koska se ei ole niille välitön uhka. Kehitysmailla on monia paljon isompia ongelmia, erityisesti puhtaan veden saanti ja ihmisten ruokkiminen."

IAEA:n keskenään kilpailevat tehtävät heijastuvat järjestön rahoitukseen, joka taas perustuu jäsenmaiden maksukykyyn. Lähinnä valvontatoiminnasta kiinnostuneet länsimaat eivät ole kovin halukkaita rahoittamaan toista puolta toiminnasta. Konflikti siitä, kuka maksaa ja kuinka paljon, on jatkunut 1970-luvulta lähtien.

Ydinenergian rauhanomaisen käytön lisääntyessä valvontatoiminnan tarve kasvaa väistämättä. IAEA on toki pyrkinyt muokkaamaan valvontatapojaan tehokkaammiksi, mutta sillä on rajansa. "Kasvu edellyttää väistämättä lisää resursseja ja suurempaa budjettia." Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana IAEA on pitkälti noudattanut nollakasvulinjaa.

Tämän seurauksena infrastruktuuri on uusimisen tarpeessa. Esimerkiksi valvontatoimintaan liittyvä tietojärjestelmä pitää kokonaan uusia, mikä maksaa 25 miljoonaa euroa. Vaikka kustannukset jakautuvat 4 – 5 vuodelle, ne syövät ison osuuden järjestön noin 120 miljoonan euron vuosibudjetista.

"Pelkkä raha ei kuitenkaan auta. Järjestön pitää samanaikaisesti kehittää valvontasysteemiään ja kyetä vastaamaan ennakoivasti ydinaseiden leviämiseen uusiin maihin", Heinonen korostaa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana IAEA:n jäsenmaiden lukumäärä on kasvanut lähes 30:llä, ja on nyt 151. Näistä vähän yli sata voidaan luokitella kehittyviksi maiksi. Jokaisella maalla on yksi ääni vuosikokouksessa, joten kehittyvillä mailla on enemmistö. Heinosen mukaan tästä on seurannut eräänlainen pohjoisen ja etelän välinen konflikti.

Ydinasevalvonnan murheenkryyni Iran käyttää tilannetta hyväkseen ja on onnistunut keräämään kehittyviltä mailta tukea tavoitteidensa ajamiseen, vaikka Iranin pyrkimykset eivät välttämättä ole niiden intresseissä.

_______________________________

Ydinaseista ei pidä palkita

Yhdysvaltojen ja Venäjän asema ydinaseneuvotteluissa on omalla tasollaan, mitä maiden tänä vuonna alustavasti solmima Start-sopimus hyvin ilmentää. Ydinasetutkija Olli Heinonen pitää tärkeänä, että Kiina saataisiin jollain tavoin mukaan ydinaseita rajoittaviin järjestelyihin.

Tähän asti ydinaseriisunta on ollut pitkälti kahdenvälistä puuhaa. Heinosen mukaan juuri Kiina on yksi tärkeä syy siihen, miksi Venäjä haluaa pitää ydinasevalmiuden. "Kyse ei ole enää pelkästään Yhdysvaltain uhasta, koko tilanne on muuttunut kylmän sodan jälkeen ja Kiinan voimistuessa."

Ydinaseiden vähentämisen kannalta olennaista olisi myös muokata niihin liittyviä mielikuvia. Ydinasekerhon jäsenyys tuo valtiolle yhä eräänlaisen suurvalta-ulottuvuuden. "Juuri tästä syystä on tärkeää, ettei Pakistania, Pohjois-Koreaa ja Intiaa tunnusteta ydinasevalloiksi ainakaan siinä mielessä, että ne palkittaisiin sen ansiosta esimerkiksi pysyvällä istuimella YK:n turvallisuusneuvostossa."

Heinosen mukaan Yhdysvallat on tällä hetkellä ainoa valtio, joka pystyisi voittamaan kaikki konfliktit ilman ydinasetta. "Yhdysvaltain sotilaallinen voima on niin mahtava, että se todellakin pystyisi luopumaan ydinaseista, mitä se ei kyllä tee." Yhdysvaltoja ei pysty enää voittamaan ydinasein, vaikka sillä ei olisi niitä ainuttakaan, koska maan muu puolustus on niin pitkälle kehittynyt.

"Tämä kehitys on ehkä ollut hyväksi aseistariisunnalle, sillä se tuo Yhdysvalloille uskallusta, mutta siitä on vielä pitkä matka ydinaseettomaan maailmaan", Heinonen sanoo.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää