Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjavieras: Irrallaan yhteiskunnasta

Monet eurooppalaiset muslimit tukeutuvat uskontoon, koska heitä ei hyväksytä tasavertaisiksi kansalaisiksi, väittää John Gest kirjassaan. Muxlim.com-verkkopalvelun perustajan Mohamed El-Fatatryn mielestä muslimit niputetaan liian helposti yhdeksi ryhmäksi.

Miksi monet lännessä asuvat muslimit ovat tyytymättömiä ja vieraantuneita kotimaastaan? Miksi toiset osallistuvat yhteiskunnan toimintaan ja toiset pyrkivät horjuttamaan koko poliittista järjestelmää? Tähän kysymykseen brittiläinen politiikan tutkimuksen professori Justin Gest etsii vastausta kirjassa Apart.

Harvardin yliopistossa ja London School of Economicsissa työskentelevä Gest tutki Euroopassa asuvien toisen polven muslimisiirtolaisten sopeutumista ja sitoutumista yhteiskuntaan. Tarkastelun kohteena on kaksi rajattua ryhmää: Itä-Lontoon bangladeshilaisyhteisö ja Madridin Lavapiesin alueella asuvat marokkolaiset. Haastattelututkimus rajattiin työväenluokkaisiin 15 – 25 vuotiaisiin miehiin.

Gest kyseenalaistaa tavanomaiset eriarvoisuuteen, syrjintään ja uskontoon viittaavat selitykset ja argumentoi, että vieraantumisen tai osallistumisen erottaa lähinnä se, millaisena yksilö itse kokee yhteiskunnallisen asemansa. Gest myös korostaa, kuinka pieni on ero demokraattisen osallistumisen ja radikaalin, järjestelmän vastaisen toiminnan välillä. Tästä syystä yhteiskunnallista osallistumista ei voi hänen mukaansa pitää pelkästään myönteisenä asiana. Halu sitoutua voimistaa mahdollisia pettymyksiä, esimerkiksi silloin jos maahanmuuttaja kokee, ettei hänen mielipiteillään ole väliä. Tämä voi kanavoitua yhteiskuntaa hajottavaan toimintaan.

Haastatteluissa käy selväksi, että yhdistävästä tekijästä eli islamilaisuudesta huolimatta Lontoon ja Madridin siirtolaisilla on hyvin erilaiset identiteetit. Myös samassa kaupungissa asuvien siirtolaisten kesken on selviä eroja. Gest kuvaa näiden nuorten miesten identiteetin useiden päällekkäisten tai rinnakkaisten identiteettien muodostamana kokonaisuutena. Se rakentuu suvun kotimaan etnisen identiteetin, uuden kotimaan yhteiskunnallisen identiteetin sekä muslimi-identiteetin erilaisista yhdistelmistä.

Kansainvälisen Muxlim-verkkoyhteisön perustaja, Suomessa asuva egyptiläinen Mohamed El-Fatatry piti kirjaa ajatuksia herättävänä. El-Fatatry antaa kirjalle tunnustusta ongelmien tunnistamisesta ja esiin tuomisesta vaikkei olekaan yhtä mieltä kaikista Gestin kirjassa esittämistä tulkinnoista.

UP: Millaisia ajatuksia Apart herätti?

El-Fatatry: Kaksi asiaa nousi selvästi esiin. Kirja kuvasi hyvin yksityiskohtaisesti, miten erilaisia muslimiyhteisöt voivat olla. Tämä näkyi jopa kolmen esimerkkiryhmän ( Lontoon bangladeshilaiset, Madridin marokkolaiset ja Yhdysvaltain muslimit ) sisäisinä eroina, vaikka muslimit nähdään helposti yhtenä yhtenäisenä ryhmänä.

Toinen keskeinen teema oli vieraantuminen. Ovatko muslimit irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta vai puuttuko muulta yhteiskunnalta yhteys muslimiyhteisöön? Kyse on monimutkaisesta asiasta, johon vaikuttavat monet toimijat, kuten media ja hallitukset.

Mitä ajattelet kirjan väitteestä, että yhteiskunnallisella aktiivisuudella voi olla kielteisiä seurauksia?

Muslimienemmistöisestä valtiosta tulevilla ei useinkaan ole kokemusta poliittisesta järjestelmästä, jonka osaksi he joutuvat uudessa kotimaassaan. Ilman sopeutumisprosessia ensimmäisen sukupolven siirtolaisten voi olla vaikea muodostaa omia mielipiteitä, koska heidän kotimaassaan kriittinen ajattelu oli usein hallituksen tai eliitin monopoli. He saattavat ajatella, etteivät poliittiset mielipiteet ole hyvä asia ja ovat tietämättömiä osallistumisen hyvistä puolista. Tämä voi mielestäni altistaa heitä myös yhteiskunnan vastaiselle toiminnalle.

Gest kirjoitti myös "jäätyneestä kellosta". Olen kuullut tästä yhteisömme jäseniltä kerta toisensa jälkeen. Osa muuttajista uskoo, että maailma toimii yhä samalla tavalla kuin kotimaasta lähdettäessä.

Jäätynyt kellohan liittyy lähinnä ensimmäisen polven maahanmuuttajiin, joillaon suora yhteys synnyinmaahansa. Koskeeko tämä myös muita sukupolvia?

Uskon, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat tässä suhteessa erilaisia. Se tarkoittaa myös sitä, ettei heillä ole yhteyttä samoihin juuriin kuin vanhemmillaan.

Kirja keskittyi pitkälti kahteen tekijään muslimien osallistumisessa: moskeijoihin ja yhteisöjohtajiin. Ongelma on kuitenkin siinä, että musliminuoret eivät enää muodosta mielipiteitään yhteisön johtohahmojen tai moskeijasta saatujen oppien mukaan. He seuraavat sen sijaan ehkä julkkisten ja blogikirjoittajien ajatuksia. Hallitusten perinteinen moskeijakeskeinen lähestyminen ei enää tavoita nuoria.

Mikä on mielestäsi tehokkain lähestymistapa? Internetin kautta?

Ei epäilystäkään, ratkaisu muslimien sopeutumiseen sisältää mielestäni digitaalisen osatekijän. Pelkkä yhteys ei kuitenkaan riitä. Täytyy myös varmistaa, että muslimitkin kokevat kuuluvansa osaksi yhteiskuntaa. Tällä en tarkoita mitään erityiskohtelua, pikemminkin tasapuolisuutta. Ei niin suuri yhteisö voi olla maailmanlaajuisesti täysin väärin ymmärretty.

Sensaationhaluinen media leimaa muslimiyhteisön aina tilaisuuden tullen. Washingtonissa toimiva Gallup Center for Muslim Studies havaitsi selvityksessään, että 57 prosenttia valtavirran uutisista, jotka käsittelevät muslimeja, kertoi todellisuudessa vain alle yhdestä prosentista muslimeja. Alle prosentti muslimeista siis luo kuvan, joka valtavirralla on. Kyse on väärän tiedon levittämisestä.

Itä-Lontoon bangladeshilaisten identiteetti kuvataan brittiläisyyden, bangladeshilaisyyden ja islamilaisuuden summana. Gest näkee islamilaisuuden rakennettuna identiteettinä, joka auttaa kahden muun ristipaineissa. Onko näin?

Toisen polven siirtolaisille brittiläisen yhteiskunnan arvot heijastavat usein islamin arvoja. Mitä enemmän he kokevat itsensä briteiksi, sitä vahvempi heidän muslimi-identiteettinsä on.

Bangladeshilaisyyden ongelma on lähinnä se, ettei nuorilla ole enää yhteyttä Bangladeshiin ja sikäläiseen elämäntapaan. He eivät välttämättä osaa edes kieltä. On helpompi omaksua muslimi-identiteetti kuin olla bangladeshilainen.

Madridin esimerkki oli hyvin erilainen. Marokkolaisista suurimmalla osalla on vahva marokkolainen identiteetti, mutta vain harva koki olevansa espanjalainen – tai edes piti sitä tavoiteltavana. Tähän vaikuttaa varmasti Marokon maantieteellinen läheisyys, myös espanjalaisuus on tiukkarajaisempi identiteetti kuin brittiläisyys.

Kirjasta saa sen kuvan, että Itä-Lontoon bangladeshilaiset tukeutuvat islamiin, koska eivät saa hyväksyntää.

Uskon, että kyse on tästä. Heillä ei ole siteitä brittiyhteiskunnan valtavirtaan, eivätkä he koe kuuluvansa siihen. Joustava muslimi-identiteetti on silloin luontevampi valinta kuin suppea bangladeshilainen identiteetti. Ehkä se on myös eräänlainen silta. Siihen sisältyy uusi eurooppalainen identiteetti, mutta vanhasta identiteetistä ei tarvitse täysin luopua.

Olen itse ollut ajattelultani aina hyvin kansainvälinen. Kävin brittiläisen koulun, amerikkalaisen yliopiston, asun Euroopassa, teen bisnestä Yhdysvalloissa. Vaikka vanhempani ovat egyptiläisiä, en ole koskaan tuntenut olevani egyptiläinen. Koen, että muslimi-identiteetti on joustavampi ja kokonaisvaltaisempi kuin egyptiläisyys ja siksi olen sen omaksunut.

Kuten Gest kirjassa toteaa, identiteetin rakentuminen on normaali nuoruuden vaihe, mutta julkisuus tekee siitä ongelmallista monille musliminuorille. Mitä hän tällä mielestäsi tarkoittaa?

Oman identiteetin löytämiseen liittyy monenlaista itsetutkiskelua. On tavallista, että nuoret käyvät läpi erilaisia vaiheita, tulee esimerkiksi Elvis-vaihe ja vegaanivaihe. Eri vaiheiden jälkeen he löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa. Miksi musliminuoret leimataan niin äkkiä, vaikka heidänkin identiteettinsä saattaa vielä muuttua?

Silmätikuksi joutuminen, esimerkiksi terrorismipelkojen vuoksi tehdyt turvatarkastukset, voivat häiritä identiteetin kehittymistä. Uskon, että tässä on taustalla mielikuva muslimeista uhkana. Jos pelkäämme jotain, haluamme koko ajan tietää, mitä on tekeillä.

Sama ilmiö näkyy Muxlim.comin kehityksessä. Jos olisin perustanut Muxlimin Yhdysvalloissa tai Britanniassa, se olisi todennäköisesti saanut jo varhaisessa vaiheessa niin paljon huomiota, että emme olisi välttämättä löytäneet toimintamallia, joka houkuttelee muslimeja mutta ymmärtää myös muuta yhteiskuntaa. Suomi oli erinomainen hautomo, koska saimme kehittyä piilossa kunnes olimme valmiita.

Muuttuivatko asenteet syyskuun 2001 terrori-iskujen vuoksi?

Olen varma, että terrori-isku muutti asioita, mutta emme vielä edes tiedä kuinka suuri muutoksesta tulee. Tapahtumista on vasta kymmenen vuotta. Voi jopa olla, että pidemmällä aikavälillä seuraukset ovat myönteisiä – itse tragediaa lukuun ottamatta.

Yhteiskunnallisessa kehityksessä on yleensä kolme vaihetta: kieltäminen, suuttumus ja hyväksyminen. Ehkä olemme nyt matkalla kohti hyväksymistä. Olen seurannut New Yorkin moskeijasta käytyä keskustelua. Hanketta johtavat ihmiset yrittävät kertoa amerikkalaisille, että heidän vihansa kohteena ovat rakennuksia pommittavat talibanit, eivät amerikkalaiset muslimit, jotka maksavat veroja ja olivat yhtä lailla iskujen kohteena.

Uskotko, että tämä keskustelu voisi monipuolistaa vallitsevaa kuvaa muslimeista?

Uskon niin, nykyinen mielikuva on maalattu todella karkealla pensselillä. Ei ole niinkään tärkeää, saako New Yorkin muslimiyhteisö luvan rakentaa keskuksensa kaksoistornien paikalle, mutta on tärkeää että asiasta käydään keskustelua. Silloin ihmiset eivät ole välinpitämättömiä vaan he muodostavat mielipiteen asiasta.

Yksi kirjan isoista kysymyksistä on: ovatko muslimit erilainen siirtolaisten ryhmä kuin muut, aiempina vuosisatoina esimerkiksi Lontooseen muuttaneet ryhmät. Vastaus on pääosin kielteinen. Gest kuitenkin näkee, että internet on mullistanut kommunikoinnin, mikä helpottaa virallisen assimilaatiopolitiikan vastustamista. Onko netillä vaikutusta identiteettien muodostumiseen?

Omalla kohdallani oli. Kun saavuin Suomeen, huomasin täkäläisen muslimiyhteisön olevan liian pieni ainoaksi viiteryhmäksi. Siksi liityin osaksi globaalia muslimiyhteisöä ja perustin yhtiöni.

Lähiympäristössäni ei ollut esimerkkejä menestyneistä muslimeista, mutta verkon kautta löysin heitä esimerkiksi Yhdysvalloista. Jos olisin tukeutunut pelkästään lähipiiriini, en olisi varmaankaan koskaan ryhtynyt tällaiseen hankkeeseen.

Kirjan yhteenvedossa Gest sanoo, että eurooppalainen islam on irtautunut alkuperäisistä yhteisöistään, eikä sillä ole yhtenäistä poliittista, sosiaalista tai kulttuurista koodistoa. Oletko samaa mieltä?

Se pitää paikkansa tietyllä tasolla. Olen kuitenkin Gestin kanssa eri mieltä syistä, miksi amerikkalaiset muslimit ovat niin hyvin integroituneet yhteiskuntaan. Mielestäni muslimiyhteisö ansaitsee enemmän tunnustusta joustavuudestaan, kuin mitä kirjoittaja tuo esiin.

Muslimien sopeutuminen, taloudellinen menestys ja poliittinen aktiivisuus eivät ole seurausta vain Yhdysvaltain hallinnon toimista, vaan ne johtuvat myös muslimien omasta menestymisen halusta. Mielestäni se heijastaa siitä tosiseikkaa, että Yhdysvaltain muslimit ovat erilaisia kuin esimerkiksi Itä-Lontoon tai Madridin muslimit.

Itsekin haluan tulla tunnistetuksi yhteiskunnassa yksilönä, jolla on oma arvo, en jonkin ryhmän jäsenenä. Haluan osallistua omana itsenäni, Mohamed El-Fatatryna, niin että minulla on oikeus omiin mielipiteisiin sen sijaan, että jokin yhteisöjohtaja sanelisi miten minun tulee äänestää. Nuoret eivät hyväksy sellaista, vanhempi sukupolvi saattaisi, koska he ovat usein tottuneita holhoaviin hallituksiin.