Kirjatutka: Pelko on kuin halla

Jussi Förbom: Hallan vaara. Merkintöjä maahanmuuton puhetavoista. Like 2010, 200 s.

Niina Sarkonen

Muualta maailmasta Suomeen tulleet ihmiset ovat herättäneet monet tavallisesti viileän virkamiesmäisesti kes­kustelevat suomalaispoliitikot ennennä­kemättömiin intohimon liekkeihin. Tä­mä loppupäätelmä syntyy Jussi Förbo­min tuoreesta pamfletista Hallan vaara, jossa käydään läpi maahanmuuttoa kos­keneita eduskuntakeskusteluja vuodesta 1998 vuoteen 2010.

Sosiaalidemokraattien maahanmuut­topolitiikan tunnuslauseeksi tullut pu­heenjohtaja Jutta Urpilaisen tokaisu ”maassa maan tavalla” tiivistää surulli­sella tavalla suomalaisen maahanmuutto­keskustelun: vaikka asian ytimessä ovat näennäisesti maahanmuuttajat, todelli­suudessa puhutaan vain suomalaisista.

Olennaista on, mitä ”me” voitamme tai häviämme maahanmuuton tuloksena. Tässä suhteessa kaikki kolme pääpuolu­etta sdp, keskusta ja kokoomus ovat kirjaan poimittujen kansanedustajien puheenvuorojen perusteella liikuttavan yksimielisiä. Maahanmuutto ei ole suo­tavaa, ellei siitä ole jotakin tilastoin ja laskelmin osoitettavaa hyötyä Suomelle. Keskustelu tuntuu kääntyvän nollasum­mapeliksi, jossa voi olla vain yksi voitta­ja, ja tuon voittajan on luonnollisesti oltava ”me suomalaiset”.

Keskustelua hallitsevat myös lukui­sat kehäpäätelmät, joista suosituin on varmasti seuraava: Jos joku tulee Suo­meen tekemään töitä, hän vie työpaikan suomalaiselta. Ja jos hän ei tee töitä, hän elää loisena suomalaisen yhteiskunnan siivellä. Turvapaikanhakijat ovat terve­tulleita, jos he tulevat ”aidoista ja todel­lisista” syistä, vaan missä on se poliitik­ko, joka kertoo vedenpitävän keinon erottaa ”aito” ihminen ”epäaidosta”?

Förbomin mukaan, toisin kuin medi­assa nykyään toistellaan, maahanmuuttokeskustelussa ei ole vaikenemisen kult­tuuria, jos kyse on maahanmuuton on­gelmista. ”Suomessa ei tarvitse kuulua ääriliikkeeseen inhotakseen maahan­muuttajia, riittää että kuuluu hallitus­puolueeseen”, hän lataa.

Tästä kertoo muun muassa se, että turvapaikanhakijoista käytävissä keskus­teluissa Suomen eduskunnassa on tullut aivan arkipäiväiseksi käyttää ennalta tuomitsevia ilmauksia, kuten ”turvapaik­katurismi”, ”ankkurilapset” ja ”elintaso­pakolainen”. Förbom mainitsee lukuisia esimerkkejä pääpuolueiden edustajien puheenvuoroista, joissa oletetaan, että yksi turvapaikkajärjestelmän suurimmis­ta ongelmista on se, että suomalaisten sinisilmäisyyttä käytetään hyväksi. Muun muassa kokoomuksen edustaja Ben Zys­kowicz antaa ymmärtää, ettei turvapaik­koja pitäisi siksi myöntää perheenyhdis­tämisen perusteella.

Kirjoittajan käyttämä kieli on myös ilahduttavan intohimoista, mutta hän osittain toistaa keskustelussa hallitsevak­si käynyttä erottelua ”rasistien” ja ”su­vaitsevaisten” välillä puhumalla esimer­kiksi ”konnista” ja ”hyvän puolella ole­vista”. Tämä on hieman ristiriidassa kir­jan yhden perusviestin kanssa. Förbum pyrkii nähdäkseni viestimään, että pote­roitumisen sijaan tulisi keskittyä puhu­maan vallitsevasta todellisuudesta, sillä Suomi on jo monikulttuurinen maa.

Muukalaispelkoa on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta tärkeää on, millaisen kannan eduskunnassa istuvat mielipidevaikuttajat siihen ottavat. An­netaanko ihmisille ”lupa pelätä” ja tehdä karkeita yksinkertaistuksia maahanmuu­ton syy-seuraussuhteista, kuten Förbo­min mukaan nyt tehdään. Vai ottavatko poliitikot vastuun sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentamisesta?

Sillä, kuten Förbom tehokkaasti tiivis­tää: ”Pelko tappaa kuin halla – se nousee yöllä hämärästä ja tappaa hiljaa ja sala­myhkäisesti kaiken sen hyvän ja arvok­kaan mitä maahan on kylvetty pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen.”

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää