Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Oikeistopopulismin yliote

Lena Sundström: Världens lyckligaste folk. En bok om Danmark. Pocketförlaget 2009, 342 s.

Ruotsalainen kolumnisti ja toimittaja Lena Sundström matkusti keväällä 2009 naapurimaa Tanskaan elääkseen joitakin kuukausia mahdollisessa tulevaisuuden Ruotsissa. Tanskan oikeistopopulistinen ja maahanmuuttokriittinen eduskuntapuolue Dansk Folkeparti oli jo tuolloin maan kolmanneksi suurin. Vaa’ankieliasemassa puolue oli onnistunut radikalisoimaan ulkomaalaiskysymyksissä koko Tanskan poliittisen kentän.

Sundström halusi selvittää, mitä Ruotsi – tai muut oikeistopopulismin nosteessa painiskelevat (Pohjois)maat – voivat oppia naapurinsa lähimenneisyydestä? Kirjassa Världens lyckligaste folk Lena Sundström raportoi Tanskan maahanmuuttopolitiikan nykytilasta hyväksymättä helppoja vastauksia.

Hän antaa kansalaisille, puolueaktiiveille, journalisteille ja poliitikoille mahdollisuuden vastata avoimiin kysymyksiin pitkästi ja tarpeen vaatiessa monimutkaisesti. Samalla Sundström muistuttaa, että helpot vastaukset yhä moniulotteisempiin kysymyksiin esimerkiksi työvoiman liikkuvuudesta tai sosiaaliturvasta globalisoituvassa maailmassa ovat ensimmäinen oikeistopopulismin nousua selittävä tekijä.

Maahanmuuttokritiikin yliote juontuu kansanpuolueen kyvystä määrittää poliittiset keskustelunaiheet. Sen johtohahmot pelaavat mediapeliä taitavasti: maahanmuutto esitetään hyvinvointiyhteiskunnan uhkatekijänä. Syyllistävä sormi osoittaa samaan suuntaan puhuttiinpa järjestysongelmista peruskouluissa, kriminaalipolitiikan löyhyydestä tai monikansallisista avioliitoista.

Syntipukkiretoriikassa piilee paradoksi, johon myös kirjan nimi viittaa. Kansainvälisissä tutkimuksissa tanskalaiset luokitellaan maailman onnellisimpien kansojen joukkoon. Silti Tanskassa on viimeisten kymmenen vuoden aikana säädetty Euroopan tiukimpia maahanmuuttolakeja, ja pelko yhteiskunnan muuttumisesta on kaventanut solidaarisuutta.

Pelko tulevaisuudesta kasvoi Tanskassa pitkän aikaa samaa tahtia bruttokansantuotteen kanssa. Köyhyys tai puute ei muukalaisvihaa selitä. Sen sijaan Sundström esittää epäsuorasti, ettei talouskasvu ole lisännyt taloudellista tasa-arvoa, vaan tuloerot ovat kasvaneet pitkällä aikavälillä.

Tanskan kansanpuolue iski nähtävästi juuri tähän kolikon kääntöpuoleen yhdistämällä työnväenluokkaisen retoriikan muukalaisvihaan. Näkyvä tulos on työväenluokan yliedustus puolueessa: puolueen kannattajat kuuluvat maan alimpaan tuloluokkaan.

Myös Suomen yhteiskunnallisessa keskustelussa on tehty samanlaisia huomioita. Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo Kansaneläkelaitokselta on todennut, kuinka yhteiskunnan eriarvoistuminen, luokkajaon paluu ja syntyperäisten suomalaisten pelot syrjäytymisestä selittävät perussuomalaisten suosiota.

Sundströmin mukaan esimerkiksi talouskehityksen varsinaiset syyt jäävät varjoon, kun kaikki huomio kiinnitetään maahanmuuton ongelmiin. On ristiriitaista, että kaksi ryhmää, joilla olisi eniten yhteisiä intressejä – maahanmuuttajat ja työväenluokka – on nyt ajettu
toisiaan vastaan.

Sundströmin teos vihjaa, että tehokkain ase ulkomaalaisvastaisten puolueiden pelkoa lietsovia kannanottoja vastaan on poliittinen vuoropuhelu, jossa suvaitsevaisuutta kannattavat eduskuntapuolueet uskaltavat olla eri mieltä oikeistopopulististen puolueiden kanssa.

Suvaitsevaisen ulkomaalaispolitiikan mahdollisuuksista ikääntyvässä, korkean sosiaaliturvan pohjolassa on puhuttava yhtä konkreettisella tasolla kuin sen väitetyistä haitoista. Rohkea irtiotto äärioikeiston puheista on välttämätöntä, sillä edustuksellisessa demokratiassa puolueiden olemassaolon peruste on yhä edelleen erimielisyys.