Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Oikeistopopulismin yliote

Lena Sundström: Världens lyckligaste folk. En bok om Danmark. Pocketförlaget 2009, 342 s.

Kaisa Korhonen


Ruotsalainen kolumnisti ja toimittaja Lena Sundström matkusti keväällä 2009 naapurimaa Tanskaan elääkseen joitakin kuukausia mahdollisessa tulevaisuuden Ruotsissa. Tanskan oikeistopopulistinen ja maahanmuuttokriittinen eduskuntapuolue Dansk Folkeparti oli jo tuolloin maan kolmanneksi suurin. Vaa’ankieliasemassa puolue oli onnistunut radikalisoimaan ulkomaalaiskysymyksissä koko Tanskan poliittisen kentän.

Sundström halusi selvittää, mitä Ruotsi – tai muut oikeistopopulismin nosteessa painiskelevat (Pohjois)maat – voivat oppia naapurinsa lähimenneisyydestä? Kirjassa Världens lyckligaste folk Lena Sundström raportoi Tanskan maahanmuuttopolitiikan nykytilasta hyväksymättä helppoja vastauksia.

Hän antaa kansalaisille, puolueaktiiveille, journalisteille ja poliitikoille mahdollisuuden vastata avoimiin kysymyksiin pitkästi ja tarpeen vaatiessa monimutkaisesti. Samalla Sundström muistuttaa, että helpot vastaukset yhä moniulotteisempiin kysymyksiin esimerkiksi työvoiman liikkuvuudesta tai sosiaaliturvasta globalisoituvassa maailmassa ovat ensimmäinen oikeistopopulismin nousua selittävä tekijä.

Maahanmuuttokritiikin yliote juontuu kansanpuolueen kyvystä määrittää poliittiset keskustelunaiheet. Sen johtohahmot pelaavat mediapeliä taitavasti: maahanmuutto esitetään hyvinvointiyhteiskunnan uhkatekijänä. Syyllistävä sormi osoittaa samaan suuntaan puhuttiinpa järjestysongelmista peruskouluissa, kriminaalipolitiikan löyhyydestä tai monikansallisista avioliitoista.

Syntipukkiretoriikassa piilee paradoksi, johon myös kirjan nimi viittaa. Kansainvälisissä tutkimuksissa tanskalaiset luokitellaan maailman onnellisimpien kansojen joukkoon. Silti Tanskassa on viimeisten kymmenen vuoden aikana säädetty Euroopan tiukimpia maahanmuuttolakeja, ja pelko yhteiskunnan muuttumisesta on kaventanut solidaarisuutta.

Pelko tulevaisuudesta kasvoi Tanskassa pitkän aikaa samaa tahtia bruttokansantuotteen kanssa. Köyhyys tai puute ei muukalaisvihaa selitä. Sen sijaan Sundström esittää epäsuorasti, ettei talouskasvu ole lisännyt taloudellista tasa-arvoa, vaan tuloerot ovat kasvaneet pitkällä aikavälillä.

Tanskan kansanpuolue iski nähtävästi juuri tähän kolikon kääntöpuoleen yhdistämällä työnväenluokkaisen retoriikan muukalaisvihaan. Näkyvä tulos on työväenluokan yliedustus puolueessa: puolueen kannattajat kuuluvat maan alimpaan tuloluokkaan.

Myös Suomen yhteiskunnallisessa keskustelussa on tehty samanlaisia huomioita. Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo Kansaneläkelaitokselta on todennut, kuinka yhteiskunnan eriarvoistuminen, luokkajaon paluu ja syntyperäisten suomalaisten pelot syrjäytymisestä selittävät perussuomalaisten suosiota.

Sundströmin mukaan esimerkiksi talouskehityksen varsinaiset syyt jäävät varjoon, kun kaikki huomio kiinnitetään maahanmuuton ongelmiin. On ristiriitaista, että kaksi ryhmää, joilla olisi eniten yhteisiä intressejä – maahanmuuttajat ja työväenluokka – on nyt ajettu
toisiaan vastaan.

Sundströmin teos vihjaa, että tehokkain ase ulkomaalaisvastaisten puolueiden pelkoa lietsovia kannanottoja vastaan on poliittinen vuoropuhelu, jossa suvaitsevaisuutta kannattavat eduskuntapuolueet uskaltavat olla eri mieltä oikeistopopulististen puolueiden kanssa.

Suvaitsevaisen ulkomaalaispolitiikan mahdollisuuksista ikääntyvässä, korkean sosiaaliturvan pohjolassa on puhuttava yhtä konkreettisella tasolla kuin sen väitetyistä haitoista. Rohkea irtiotto äärioikeiston puheista on välttämätöntä, sillä edustuksellisessa demokratiassa puolueiden olemassaolon peruste on yhä edelleen erimielisyys.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija.

 
Ulkopolitiikka 4/2010

Pääministerin EU-politiikka

Teija Tiilikainen

"Suomi otti paikkansa EU:n ytimessä"

Matti Remes

Kirjatutka: Vastuun harmaalla vyöhykkeellä

Teija Tiilikainen

Rakkaudesta metsään

Joonas Pörsti

Pikatie Kiinaan

Martina Ahola

Kielipeliä Alpeilla

Martina Ahola

Tulkinnat ohjaavat arktista geopolitiikkaa

Sami Moisio

Arktinen alue politisoitui uudelleen

Justiina Dahl

Suomi tukeutuu Arktiseen neuvostoon

Martina Ahola

Venäjä tarvitsee merenalaista kaasua

Tiina Kirkas

Norja katsoo pohjoiseen

Joonas Pörsti

Liuskekaasu sekoitti energiapelin

Antti Kivimäki

Ilmastonmuutoksen torjuja vai kiihdyttäjä?

Antti Kivimäki

Afganistan on jaettu maa

Joonas Pörsti

Politiikan trendikäs Pohjola

Kaisa Korhonen

Valtionrakennusta tyhjän päällä

Salla Nazarenko

Lohikäärmeen kolme neulansilmää

Ralf Lillbacka

Kansalaistoimintaa vihrein tunnuksin

Ari Ihander

Ydinaseiden valvonta kaipaa isoa remonttia

Martina Ahola

Kohti Yhdysvaltain vai Ranskan mallia?

Teija Tiilikainen

EU: n ulkosuhde-uudistus voi jäädä hampaattomaksi

Anna-Karin Friis

Afrikan aika on edessä

Olai Voionmaa ja Lauri Tähtinen

Islamistirap aseena uskonsodassa

Ilmari Käihkö

Ratkaisu Niilillä

Timo Behr

Afganistanin sodan pojankasvot

Noora Kotilainen

Kirjavieras: Irrallaan yhteiskunnasta

Martina Ahola

Kirjatutka: Pelko on kuin halla

Niina Sarkonen

Kirjatutka: Oikeistopopulismin yliote

Kaisa Korhonen

Kirjatutka: Islamistien oppi-isä

Janne Hopsu

Kirjatutka: Niukkuuden ulkopolitiikkaa

Jyrki Ruohomäki

Kirjatutka: Huumesotaa ja uppoavia eskimokyliä

Jani Saxell

Kirjatutka: Valtionyhtiöt politiikan välineinä

Lauri Tähtinen

Kenraalien terassilla

Lauri Voionmaa

Kirjatutka: Salaliittoteoria muovaa historiaa

Vadim Kononenko

Wikileaks herätti nukkuvan leijonan

Vilho Harle

Kiinassa kymmeniä miljoonia ympäristöpakolaisia

Ralf Lillbacka