Kirjatutka: Huumesotaa ja uppoavia eskimokyliä

Mika Mäkeläinen: Villi Länsi. Kirjapaja 2010, 216 s.

Jani Saxell

Mika Mäkeläinen työskenteli Washingtonissa Yleisradion pääkirjeenvaih­tajana dramaattisena aikana vuosina 2006–2009. Irakin ja Afganistanin sodat rapautuivat päämäärättömiksi raharei’iksi. Epäonnistunut huumesota teki Meksi­kon Juárezista ”maailman vaarallisim­man kaupungin”.

Vauhdikas matka- ja reportaasikirja Villi Länsi näyttää, millaista vuoristora­ta-ajelua 2000-luvun ensi vuosikymmen oli amerikkalaisille. Rajattomaan kas­vuoptimismiin perustunut asuntokupla puhkesi, talouselämä joutui tihrusta­maan Kiinan perävaloja. Vuosikymme­nen lopulla työttömyys jämähti kymme­neen prosenttiin.

Ensimmäisen afroamerikkalaisen presidentin Barack Obaman virkaanas­tuminen herätti monissa suuria toiveita. Mäkeläinen huomauttaa, että vaaliju­listukset ovat törmänneet hallitsemisen realiteetteihin – koskivat ne sitten Guan­tánamoa, kahden rintaman sotaa, ilmas­topolitiikkaa tai taloudellista elvytystä. Demokraatit pumppasivat rahaa pikku­kaupunkien perheyritysten reaalitalou­den eli Main Streetin sijasta Wall Streetin virtuaaliseen loistalouteen.

Onko Amerikka todella astumassa uuteen aikaan? Vastausta voi etsiä vaik­kapa Guantánamon ”vankileirien saaris­tosta”. Leirillä voi kehittää arabian tai paštun taitoa. Vankien perusvarustuk­seen kuuluvat Koraani, rukousnauha ja -matto. Maahan maalatut nuolet osoit­tavat rukoussuunnan Mekkaan. Kirjas­tonhoitaja kertoo Harry Potterien ja autolehtien suosiosta. Kiinan uiguurit ovat paremmassa turvassa Guantána­mossa kuin kotimaassaan.

Vankien olojen kohentaminen alkoi George W. Bushin loppukaudella. Lien­nytyslinjaa ajava Obama ei ole saanut kampanjalupaustaan ”Gitmon” sulkemi­sesta vielä toteutettua. Uusi presidentti on ollut haluton tutkimaan edeltäjänsä aikaisia väärinkäytöksiä.

Mäkeläinen tutkii kirjeenvaihtajana kovaotteisesti tukahdutettua vankikapi­naa ja kolmen vangin kuolemaa kesä­kuussa 2006. Virallisesti kyse oli itse­murhista. Tunnonvaivoja saaneet sotilaat ovat puhuneet raa’asta kidutuksesta.

Mäkeläisen sympatiat ovat arjessaan sinnittelevien tavallisten amerikkalais­ten, paikoilleen jämähtäneen keskiluo­kan ja kurjistuvan köyhälistön puolella. Toisaalta Mäkeläinen kertoo kirjassaan myös amerikkalaisesta tekemisen mei­ningistä, kekseliäisyydestä ja optimismis­ta, toisin kuin mustanpuhuvan kaikkitie­tävät USA-kriitikot, jotka näkevät maas­sa pelkkää korruptiota ja suuryritysten valtaa.

Atlantin takaisen kansalaisaktivis­min kahdet kasvot tulevat esiin, kun Mäkeläinen kartoittaa Yhdysvaltain Meksikon-vastaista rajaseutua, uutta ”villiä länttä”. Aavikolla partioi 20 000 rajavartiolaitoksen miestä sekä puoli­sotilaallisia vapaaehtoisia, jotka pyrkivät pysäyttämään köyhät meksikolaiset. Toi­saalta lukuisat ihmisoikeusjärjestöt toi­mittavat aavikoiden ja kanjonien kautta tuleville maahan pyrkijöille vettä, huopia ja lakiapua.

Mäkeläinen tuo suomalaiseen Ame­rikka-keskusteluun myös ympäristön ja alkuperäiskansat. Alaskassa eskimokyliä on suistumassa mereen eroosion, tulvien ja ilmastonmuutoksen vuoksi. Kanadan Albertassa eletään uutta mustan kullan ryntäystä: Kanadan ja Venezuelan öljy­hiekkaesiintymissä on enemmän jalostet­tavaa polttoainetta kuin muun maailman perinteisissä öljykentissä. Kääntöpuole­na on intiaanien perinnemaisemien muuttuminen avolouhosten ja jätevesial­taiden kuunmaisemaksi.

Kun kirjeenvaihtaja lähtee juttukei­kalle Kanadaan kriisisyksynä 2008, ko­tiin on varastoitu ruokaa ja autoon bensaa. Pitkän lentomatkan jälkeen ei tiedä, mitä pankkimaailmasta on enää jäljellä. Talokin menee alta: konkurssiin ajautuva vuokraisäntä haluaa suomalais­perheestä eroon. Yleisradioyhtiön kir­jeenvaihtajan työ on melkoista sankari­matkailua.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kirjailija.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää