Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kasvavat päästöt vaikeuttavat Venäjän sitoutumista Kioton jatkoon

Venäjä ei pidä ilmastonmuutoksen torjumista poliittisesti tärkeänä asiana, mutta kansainvälinen painostus tuotti lopulta tulosta Kioton ilmastosopimuksen ratifioinnissa. Tulevaisuuden ilmastopolitiikka on kuitenkin vaarassa jäädä talouskasvun jalkoihin.

kuva David Barrie

Venäjän politiikassa ovat juuri nyt etusijalla taloudellisen muutosprosessin aiheuttamat ongelmat. Ilmastonmuutoksen poliittinen painoarvo on sen sijaan pieni. Akuutit paikalliset ympäristöongelmat ajavat ilmastonmuutoksen edelle, sillä sen uhkaa pidetään epävarmana ja joka tapauksessa vasta tulevaisuuden ongelmana.

Venäjällä elää vahvana skeptisismi ilmastonmuutoksen tieteellisiä perusteluja kohtaan. Tämä on osaltaan vaikuttanut myös päätöksentekijöiden näkemyksiin. Muutamat jo Neuvostoliiton aikaan maassa vaikuttaneet ilmastotieteilijät, mukaan lukien Venäjän tiedeakatemian Juri Izrael, esittävät venäläisissä tiedotusvälineissä usein lausuntoja, joissa ilmastotieteen varmuutta ja ilmastonmuutoksen vaikutusten haitallisuutta vähätellään. Izrael edustaa Venäjää myös kansainvälisessä ilmastopaneelissa, jossa hän on niin ikään vastustanut valtaosan maailman tiedemiehistä hyväksymää ilmastonmuutosteoriaa.

Venäjän kasvihuonekaasupäästöt vähenivät rajusti taloudellisen muutoksen alettua 1990-luvun alussa. Pääasialliset syyt päästöjen vähenemiseen olivat taloudellisen aktiviteetin vähenemisestä johtunut fossiilisten polttoaineiden kulutuksen pieneneminen sekä vanhimman teollisen tuotantokapasiteetin sulkeminen. Venäjän (ja muiden maiden) ylimääräisiä päästökiintiöitä, jotka jaettiin vuoden 1990 päästömääriin perustuen, kutsutaan ”kuumaksi ilmaksi”.

Kansainvälinen painostus taivutti Venäjän Kiotoon

Tärkeimpänä porkkanana Venäjän liittymiselle Kioton sopimukseen pidettiin juuri mahdollisuutta myydä näitä yli jääneitä päästöoikeuksia Kioton joustomekanismien, erityisesti kansainvälisen päästökaupan, kautta.

Presidentti George W. Bushin vedettyä Yhdysvallat pois Kioton sopimuksesta vuonna 2001 pöytäkirjan voimaansaattamiseen vaadittiin Venäjän ratifiointi, joten maa oli poliittisessa avainasemassa. Kioton pöytäkirjan ratifiointia edeltäneessä maan sisäisessä keskustelussa käytetyt tärkeimmät argumentit perustuivat poliittisiin ja taloudellisiin etuihin, joita sopimukseen liittyminen voisi Venäjälle tarjota.

Kioton mekanismeista, erityisesti kansainvälisestä päästökaupasta,odotetut hyödyt kuitenkin kutistuivat, kun Yhdysvallat, odotetusti tärkein päästöoikeuksien ostaja, jäi Kioton sopimuksen ulkopuolelle. Venäjän hallinto koki itsensä petetyksi, kun tämä etu Kioton pöytäkirjaan liittymisestä menetettiin.

Suurin osa muista mahdollisista päästöoikeuksien ostajista halusi välttää ”kuuman ilman” kauppaa sen poliittisesti hankalan maineen vuoksi. Koska ”kuuma ilma” ei perustu pysyviin kotimaisiin päästöjä vähentäviin toimiin, vaan talouden taantuman aiheuttamaan tuotannon vähenemiseen, talouden kasvun oletetaan kääntävän kasvihuonekaasupäästöt jälleen nousuun kohti vuoden 1990 perustasoa.

Venäjän toinen hyöty Kioton joustomekanismeista on päästövähennysten toteuttaminen yhdessä muiden maiden kanssa tehtävinä yhteistoteutushankkeina (joint implementation). Muut teollisuusmaat voisivat tämän mekanismin kautta maksaa Venäjälle, jotta se toteuttaa päästövähennystoimia, esimerkiksi parantamalla energiatehokkuutta, minimoimalla maakaasun kuljetushävikkejä tai rakentamalla uusiutuvan energian tuotantolaitoksia.

Kioton ratifiointikeskustelun aikana keskusteltiin myös kiivaasti sopimuksen päästörajoitusten aiheuttamista uhkista Venäjän talouskasvulle. Presidentti Vladimir Putinin taloudellinen neuvonantaja Andrei Illarionov esitti tiedotusvälineille ja poliittisille päätöksentekijöille tutkimustuloksia, joiden mukaan Kioton pöytäkirja rajoittaisi Venäjän talouden kasvua. Viralliset Venäjän ministeriöiden laatimat päästöennusteet erosivat kuitenkin Illarionovin tutkimusten tuloksista ja monet venäläiset asiantuntijat sekä muutamat yritykset näkivät Kioton mekanismeissa, eritoten yhteishankkeissa, mahdollisuuden edistää Venäjän talouden teknologista modernisaatiota.

Venäjän ratifioinnin pitkittyessä maa päätyi kansainvälisen poliittisen keskustelun keskipisteeksi, kun eurooppalaiset tiedotusvälineet spekuloivat Illarionovin esittämien ratifiointia vastustaneiden kantojen ja Putinin poliittisten tavoitteiden yhteyttä. Varsinkin Euroopan unioni yritti kannustaa Venäjää ratifioimaan sopimuksen korkeimman tason politiikalla, ja lupaamalla vastapalkaksi ”varmistettuja etuja”, joita venäläiset toimijat peräänkuuluttivat.

Myös poliittiset riippuvuussuhteet olivat suurennuslasin alla, sillä Venäjän vetäytyminen Kioton sopimuksesta olisi tukenut Yhdysvaltain kantaa. Mutta presidentti Putin ei halunnut Venäjän esiintyvän sen paremmin EU:n kuin Yhdysvaltojenkaan liittolaisena, vaan rationaalisena toimijana, joka tekee päätöksensä perustuen taloudelliseen analyysiin sekä parhaaseen tarjoukseen poliittisten etujen suhteen.

Lopulta EU:n lupaus tukea Venäjän WTO-jäsenyyttä, positiivinen kansainvälinen julkisuus Kioton pöytäkirjan voimaansaattamisesta sekä poliittinen painostus päätöksen pitkittyessä saivat Venäjän ratifioimaan Kioton pöytäkirjan vuonna 2004.

Kioton pöytäkirjan toimeenpano hankalaa

Kansainväliseen sopimukseen liittyminen voi olla hallinnollisesti työläämpää Venäjälle kuin monelle muulle maalle. Tulevaisuuden ilmastosopimuksista tarjolla olevat edut, kuten yhteistoteutushankkeet, näyttävät venäläisen hallinnon näkökulmasta mitä luultavimmin vähemmän houkuttelevilta, jos niihin liittyy paljon pakollista byrokratiaa.

Kamppailu ilmastopolitiikan johtajuudesta sekä Kioton mekanismien hallinnoimisesta ovat hidastaneet toimivan hallintojärjestelmän luomista. Myös keskeneräinen talouden ja hallinnon uudistus sekä valtataistelut organisaatioiden ja henkilöiden välillä ovat vaikeuttaneet prosessia. Venäjän päästöjen ja kotimaisten toimien raportointi laahaa jäljessä, ja päästölaskelmien laatua on arvosteltu.

Nämä ongelmat ovat johtaneet epäilyyn siitä, täyttääkö Venäjän hallintojärjestelmä Kioton sopimuksen vaatimukset, joita ilman maa ei saa osallistua Kioton mekanismien toteuttamiseen joko ollenkaan tai vain rajoitetusti. Arviointi on parhaillaan käynnissä.

Venäjän hallinnon on myös perustettava kotimainen järjestelmä yhteistoteutushankkeiden hyväksymiseksi. Järjestelmän kehittäminen on ollut hidasta ja byrokraattista, ja aikaansaatu lainsäädäntö vaatii edelleen tarkistuksia. Monet hankkeita valmistelevat yritykset ovatkin vähentäneet toimiaan Venäjällä, sillä naapurimaa Ukraina sekä muut mahdolliset isäntämaat ovat luoneet paremmin toimivat ohjeistukset ja järjestelmät ajallaan.

Venäjän hyvät mahdollisuudet toteuttaa halpoja päästövähennyshankkeita ovat kuitenkin ylläpitäneet kiinnostusta maata kohtaan hallinnon puutteellisesta valmistautumisesta huolimatta. Venäläisten hankkeiden odotetaan tuottavan valtaosan yhteistoteutusmekanismin luomista päästövähennyksistä. Tämä perustuu YK-järjestelmän kautta tapahtuvaan hankkeiden rekisteröintiin.

Talouskasvu etusijalla ilmastoon nähden

Venäjä ei ole muodostanut selkeää kantaa Kioton jälkeisestä ilmastopolitiikasta neuvotellakseen Balilla ilmastoneuvottelujen osapuolikokouksessa tässä kuussa. Venäjä näytti ottavan roolin kansainvälisessä debatissa, kun maan ilmastoneuvotteluja johtava Roshydromet, ympäristön tilan seuraamiseen keskittynyt hallinnonyksikkö, esitti Nairobin osapuolikokouksessa joulukuussa 2006 käydyissä keskusteluissa vapaaehtoisten tavoitteiden käyttöönottamista.

Poliittisesta näkökulmasta Venäjän puheenvuoro vaikutti Roshydrometin kansainvälisen roolin etsimiseltä ja poliittisten etujen tavoittelulta, sillä asiaan liittyvää keskustelua ei ole käyty venäläisten toimijoiden välillä. Tätä keskustelua ei siten voida tulkita Venäjän ilmastopolitiikan painopisteeksi.

Ratifiointikeskustelussa käytetyt poliittiset ja taloudelliset argumentit saattavat nousta esiin myös, kun keskustellaan Venäjän osallistumisesta tulevaisuudessa kansainväliseen ilmastopolitiikkaan. Aiemmin esitettyjen argumenttien pohjalta voidaan ennustaa jo tulevan keskustelun suuntia.

Jos Venäjän tiedeakatemiassa ilmastotieteeseen skeptisesti suhtautuvien julkiset lausunnot jatkuvat, suuren yleisön tietoisuus ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamista uhista ei välttämättä parane lähivuosina. Venäläiseteivät ole juurikaan kiinnostuneita ympäristöongelmista tai niiden ratkaisusta, mitä osittain selittää siirtymätalouden aiheuttamat ongelmat ja ihmisten kokema taloudellinen epävarmuus neuvostoaikaan verrattuna.

Jos omaan hyvinvoinnin tasoon ei olla tyytyväisiä, on epätodennäköistä, että ympäristön säilyttämiseen tulevia sukupolvia varten uhrataan paljon aikaa. Kansalaisjärjestöt yrittävät lisätä ihmisten tietoisuutta ilmastonmuutoksesta Venäjällä, mutta niiden tehtävä on vaikea kovaäänisten ilmastoskeptikkojen varjostamassa ilmapiirissä.

Taloudellisen kasvun jatkuminen on tärkeää Venäjälle, jonka kansasta huomattava osa elää edelleen vaatimattomissa oloissa tai jopa köyhyydessä. Koska ilmastonmuutosta ei Venäjällä pidetä uhkaavana ongelmana, ja jotkut venäläiset tiedemiehet puhuvat jopa sen positiivisista vaikutuksista, se ei voi lähivuosina saavuttaa ympäristöongelmana poliittisesti niin tärkeää roolia, että talouden kasvusta haluttaisiin tinkiä.

Jos Venäjän talouskasvun uskotaan lisäävän kasvihuonekaasupäästöjä, näyttää liittyminen päästöjä rajoittavaan kansainväliseen sopimukseen epätodennäköiseltä. Taloudellisten resurssien ohjaamista päästöjen vähentämiseen ei myöskään voida hyväksyä, jos näihin toimiin ei liity minkäänlaisia etuja.

Venäläiset ilmastoasiantuntijat ovat erittäin huolestuneita päästöjen kasvavasta trendistä. Tällä hetkellä se näyttäisi johtavan tarpeeseen rajoittaa Venäjän päästöjä Kioton ensimmäisen kauden jälkeen.

Päästöjen kasvuvauhtia lisääviä tekijöitä on monia: Sähkönkulutus kasvaa kotitalouksien elintason nousun myötä ja kodintekniikan määrän kasvaessa. Vanhaa tehotonta sähköntuotantokapasiteettia, joka on ollut poissa käytöstä, aletaan ottaa uudelleen käyttöön sähkönkulutuksen kasvaessa. Varsinkin pienet tuottajat saattavat siirtyä maakaasusta hiileen, sillä sen hinnan uskotaan pysyvän vakaana ja tulevan edullisemmaksi suhteessa vähäpäästöisempään maakaasuun, jonka on uumoiltu kallistuvan pian.

Jos päästöt edelleen kasvavat, Kioton ensimmäisen kauden päästöjen rajoitustavoite mitä todennäköisimmin muuttuisi Venäjän tapauksessa vähennystavoitteeksi. Vaikka energiatehokkuuden parantamisesta ja tuotantoprosessien modernisoimisesta koituisi kokonaisetua Venäjän taloudelle päästövähenemien ohella, olisi Kioton jatkosopimukseen liittyminen poliittisesti paljon vaikeampaa hyväksyä kuin sopimus, josta odotetaan yksiselitteisiä taloudellisia etuja.

Kun sopimukseen pitää houkutella mukaan sekä Yhdysvallat että suurimmat teollistuvat kehitysmaat, Venäjä jää luultavasti vähemmälle huomiolle. Tämä olisi kuitenkin suuri virhe, sillä Venäjän korkeimman poliittisen johdon kiinnostus kansainväliseenilmastopolitiikkaan selittyy pitkälti maan halulla olla vakavasti otettava ja vaikutusvaltainen kumppani kansainvälisillä areenoilla. Kioton ratifiointiprosessista opittiin, että poliittinen näkyvyys ja positiivinen imago edistivät Venäjän myönteistä suhtautumista sopimukseen liittymiseen. Siksi varsinkin EU:n pitäisi kärsivällisesti vetää Venäjää mukaan ilmastoyhteistyöhön tuskastumatta maan hallinnolliseen jähmeyteen. Pahin skenaario Venäjälle olisi tulla leimatuksi kansainvälisen politiikan ”tunariksi”, jonka lausuntoja ei voida ottaa todesta.

Myös Yhdysvaltojen osallistuminen Kioton jälkeiseen ilmastopolitiikkaan on Venäjälle tärkeää. Venäjä voi käyttää Bushin viimeaikaisia sitovan kansainvälisen sopimuksen vastaisia kommentteja tekosyynä viivytellä tai jopa jättäytyä kansainvälisen keskustelun ulkopuolelle.

Ero Kioton ja sen jälkeisen politiikan välillä on kuitenkin huomattava, sillä jatkossa Venäjän odotetaan todella vähentävän päästöjä. Tätä sen olisi vaikea hyväksyä.