Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Ilmastonmuutoksen torjuja vai kiihdyttäjä?

Energian uusi maantiede

Antti Kivimäki


Liuskekaasua pidetään suhteellisen ekologisena energialähteenä. Liuskekaasu on maakaasua, ja maakaasu palaa huomattavasti energiatehokkaammin kuin kivihiili.

Yhdysvaltain olemassa olevien hiilivoimaloiden korvaaminen kaasuvoimaloilla leikkaisi maan ilmastopäästöjä arviolta 22 prosenttia vuoden 2005 tasosta, mikä ylittäisi reilusti presidentti Barack Obaman asettaman 17 prosentin leikkaustavoitteen.

Cornellin yliopiston ekologian professori Robert W. Howarth kiistää maakaasun ekologisuuden. Hänen mukaansa laskelmat eivät ota huomioon sitä, että liuskekaasun louhimisen, siirron ja käytön yhteydessä pieniä määriä metaania pääsee väistämättä karkuun ilmakehään. 20 vuoden aikavälillä metaani on hiilidioksidia 72 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu, joten liuskekaasu lämmittää ilmastoa lopulta enemmän kuin hiili.

Halpa kaasu vaikuttaa myös markkinamekanismin kautta. Fossiilisten polttoaineiden halpa hinta ei kannusta kehittämään uusiutuvia energialähteitä.

Howarth toivookin Yhdysvaltojen perustavan ilmastostrategiansa uusiutuvaan energiaan eikä liuskekaasuun. Shellin pääjohtaja Peter Voser puolestaan toivoo hallituksilta kohdennettua tukea hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologian (CCS) kehittämiseksi. Toisin kuin uusiutuvan energian tuotanto, hiilensidontateknologia ei itsessään tuota yrityksille minkäänlaisia tuloja, ja siksi hiilensidontateknologian pitäisi olla julkisesti tuettua.
 
Ulkopolitiikka 4/2010

Pääministerin EU-politiikka

Teija Tiilikainen

"Suomi otti paikkansa EU:n ytimessä"

Matti Remes

Kirjatutka: Vastuun harmaalla vyöhykkeellä

Teija Tiilikainen

Rakkaudesta metsään

Joonas Pörsti

Pikatie Kiinaan

Martina Ahola

Kielipeliä Alpeilla

Martina Ahola

Tulkinnat ohjaavat arktista geopolitiikkaa

Sami Moisio

Arktinen alue politisoitui uudelleen

Justiina Dahl

Suomi tukeutuu Arktiseen neuvostoon

Martina Ahola

Venäjä tarvitsee merenalaista kaasua

Tiina Kirkas

Norja katsoo pohjoiseen

Joonas Pörsti

Liuskekaasu sekoitti energiapelin

Antti Kivimäki

Ilmastonmuutoksen torjuja vai kiihdyttäjä?

Antti Kivimäki

Afganistan on jaettu maa

Joonas Pörsti

Politiikan trendikäs Pohjola

Kaisa Korhonen

Valtionrakennusta tyhjän päällä

Salla Nazarenko

Lohikäärmeen kolme neulansilmää

Ralf Lillbacka

Kansalaistoimintaa vihrein tunnuksin

Ari Ihander

Ydinaseiden valvonta kaipaa isoa remonttia

Martina Ahola

Kohti Yhdysvaltain vai Ranskan mallia?

Teija Tiilikainen

EU: n ulkosuhde-uudistus voi jäädä hampaattomaksi

Anna-Karin Friis

Afrikan aika on edessä

Olai Voionmaa ja Lauri Tähtinen

Islamistirap aseena uskonsodassa

Ilmari Käihkö

Ratkaisu Niilillä

Timo Behr

Afganistanin sodan pojankasvot

Noora Kotilainen

Kirjavieras: Irrallaan yhteiskunnasta

Martina Ahola

Kirjatutka: Pelko on kuin halla

Niina Sarkonen

Kirjatutka: Oikeistopopulismin yliote

Kaisa Korhonen

Kirjatutka: Islamistien oppi-isä

Janne Hopsu

Kirjatutka: Niukkuuden ulkopolitiikkaa

Jyrki Ruohomäki

Kirjatutka: Huumesotaa ja uppoavia eskimokyliä

Jani Saxell

Kirjatutka: Valtionyhtiöt politiikan välineinä

Lauri Tähtinen

Kenraalien terassilla

Lauri Voionmaa

Kirjatutka: Salaliittoteoria muovaa historiaa

Vadim Kononenko

Wikileaks herätti nukkuvan leijonan

Vilho Harle

Kiinassa kymmeniä miljoonia ympäristöpakolaisia

Ralf Lillbacka