Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Opposition kannatus nousee Saksassa

Susan Villa

Osavaltiovaaleista on tulossa tiukka testi liittohallitukselle.

Opposition kannatus nousee Saksassa
Kuva: Simon Müller / Flickr

Vuosi 2011 on nimetty Saksassa varsin perustellusti Superwahljahriksi, su­pervaalivuodeksi, sillä helmikuussa al­kanut seitsemän osavaltiovaalin maraton jatkuu aina syyskuuhun asti.

”Vaalien polttavimmat aiheet poik­keavat osavaltiosta toiseen, mutta ylei­sesti esille nousevat työmarkkinapolitiik­kaan, koulutukseen, energiapolitiikkaan ja maahanmuuttajien integroitumiseenliittyvät kysymykset”, arvioi Saksaan erikoistunut yleisen historian professori Hannes Saarinen Helsingin yliopistosta.

Maahanmuuttajien integroituminen nousi keskusteluihin voimakkaasti, kun kristillisdemokraattinen liittokansleri Angela Merkelin totesi viime lokakuussa, että monikulttuurisuus on epäonnistunut Saksassa. Epäonnistumisesta on syytetty ensisijassa maahanmuuttajia itseään. Maanväestöstä yli 18 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.

Kansallisdemokraattinen puolue NPD ottaa todennäköisesti maahan­muuttajakeskustelusta kaiken irti, mutta Saarinen ei usko sen tuovan puolueelle riittävästi lisä-ääniä. NDP on edustettuna Mecklenburg-Vorpommerninosavaltio­parlamentissa, ja sillä on jalansijaa myös Saksi-Anhaltissa, mutta muissa osavalti­oissa sillä tuskin on menekkiä.

”Ei Saksassa ole jyrkkää kansallis­mielisyyden aaltoa, jollei tuota maahan­muuttajakeskustelua halua sellaiseksi tulkita.”

Vihreä pormestari Berliiniin?

”Osavaltiovaaleja pidetään liittohalli­tuksen kannatuksen testinä. Vaalit vai­kuttavat liittoneuvoston kokoonpanoon, jossa nykyhallituspuolueet ovat hiljak­koin menettäneet enemmistöaseman­sa”, Saarinen toteaa. Ennusteet eivät imartele Saksan nykyjohtoa. Merkelin konservatiivinen kristillisdemokraattinen puolue CDU on menettänyt suosiotaan esimerkiksi tuki­essaan kiisteltyä rautatieasemahanketta Stuttgart 21:tä ja venytettyään ydinvoimaloiden käyttöikää.

Tilannetta ei helpota se, että myös CDU:nhallitusliittolainen, liberaali­puolue FDP, on menettänyt roimasti kannatustaan. Vastoinkäymisistä ovat hyötyneet etenkin sosiaalidemokraatit ja vihreät. Sosiaalidemokraatit voittivat selvin luvuin Hampurin osavaltiovaalithelmikuussa.

Vihreiden nousua povataan Berliinin syyskuisissa vaaleissa.”Berliinissä voi käydä niin, että kaupunki saa ensimmäi­sen vihreän ylipormestarin, jollei nykyi­nen ylipormestari, sosiaalidemokraattien Klaus Wowereit, saa vaalikampanjaansa uutta puhtia,” Saarinen sanoo.

 

Susan Villa

Kirjoittaja on vapaa toimittaja
 
Ulkopolitiikka 1/2011

Pyöreitä vuosia

Teija Tiilikainen

Jaakko Iloniemi: Näin syntyi Ulkopolitiikka

Joonas Pörsti

Vastahakoinen johtaja

Timo Behr

Iloniemen virstanpylväät

Joonas Pörsti

Pyssyjä pasifisteille?

Juha Mäkinen

Silminnäkijä: Herra B:n passitoimisto

Salla Nazarenko

Kirjatutka: Mitä taloustieteen oppikirjat eivät kerro?

Henri Purje

"Huone täynnä kaasua"

Juha Mäkinen

Nuoren polven ulkopolitiikka

Paavo Lipponen

Ministerit lomalla

Joonas Pörsti

Taistelukenttänä menneisyys

Igor Torbakov

Valtio muistaa puolestasi

Johanna Nykänen

Suomalaiset tuntevat historiansa

Joonas Pörsti

Sotaa ja rauhaa luokkahuoneissa

Juha Mäkinen

Egyptin vallanvaihto alkoi tietoverkosta

Henri Onodera

Venäjä kurottaa länteen

Hiski Haukkala

Venäjän ymmärtämisen taidosta

Katri Pynnöniemi

Rakkauden vuoksi tai siitä huolimatta

Anna Virkama

Antakaa meille Lopez ja sopimus

Reeta Paakkinen

Dilma Rousseffin kova testi

Mikael Wigell

Euroopan oikeiston nousu taittuu

Joonas Pörsti

Islamin vastainen populismi etenee Hollannissa

Niina Sarkonen

Opposition kannatus nousee Saksassa

Susan Villa

Talouskriisi koettelee Espanjaa

Teemu Sinkkonen

Viro etsii uusia tavoitteita

Susan Villa

Oikeiston valtakausi loppunee Tanskassa

Niina Sarkonen

Suomi ilmastodiplomatian kärkeen

Oras Tynkkynen

Kriisinhallinta vailla suuntaa

Oskari Eronen, Jari Mustonen, Markus Peltola

Kahtiajako leimaa Yhdysvaltain mediaa

Lauri Seppälä

Teollisuusmies pettyi euroon

Yrjö Lautela

Demokratialla irti ydinaseista

Tarja Cronberg

Obaman kahden rintaman sota

Olli Ruohomäki

Kiina tien päällä

Lauri Tähtinen

Suomen historia brittitutkijan hampaissa

Jonathan Clements

Juoksuhiekkaa Tunisiassa

Louis Clerc

Sauli Niinistö: Velanmaksun aika

Juha Mäkinen

Välineet ja mekanismit

Juha Mäkinen