Sosiaalidemokraattien ennustetaan vievän voiton parlamenttivaaleissa.
Vuodesta 2007 vallassa olleen keskustaoikeistolaisen hallituksen muodostavat liberaali Venstre ja Konservatiivinen kansanpuolue. Tanskassa pidetään parlamenttivaalit viimeistään marraskuussa.Vasemmistoliberaali oppositio on johtanut viimeaikaisia kannatuskyselyitä.Vaalivoittoon näyttävät kirivän kymmenen vuotta oppositiossa olleet sosiaalidemokraatit.
”Keskustelun kohdistuminen talouteen, veroihin, eläkkeidenleikkaukseen ja valtiontalouden pitkän aikavälin vaikeuksiin tuntuu auttavan oppositiota enemmän kuin hallitusta”, sanoo Tanskan ulkopoliittisen instituutin (DIIS) vanhempi tutkija Pertti Joenniemi.
Tuloksen arvioimista vaikeuttaa hänen mukaansa populistisen ja maahanmuuttajiin kriittisesti suhtautuvan Tanskan kansanpuolueen asema. ”Vähemmistöhallitus on nojannut sen tukeen, ja Kansanpuolueen arveltiin jossain vaiheessa liittyvän myös hallitukseen. Tämän vuoksi tulevan hallituksen kokoonpanon ennakointi on yhä vaikeampaa.”
Maahanmuuttoon, islamiin sekä terrorismiin liittyvät teemat ovat Joenniemen mukaan Tanskan politiikan kestoaiheita, ja Kansanpuolueenhuomattava menestys on johtanut populistisen ajattelun leviämiseen myös muuhun puoluekenttään. Ainoastaan laitavasemmisto sekä Radikale Venstre, joka nimestään huolimatta on oikeistoliberaali puolue, edustavat maahanmuuttajamyönteisiä kantoja.
Afganistan on nousemassa kuumaksi aiheeksi. ”Tanskan osallistumista Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon ei aiemmin ole juurikyseenalaistettu. Erilaiset puolustushallinnon piirissä sattuneet vuodot, hallitukseen kohdistuneet salailuepäilyt, nykyisessä operaatiossa kuolleet noin 40 sotilasta sekä Afganistanin kriisinhallinnan huomattavat taloudelliset kustannukset ovat kuitenkin herättäneet myös kritiikkiä”, Joenniemi mainitsee.
Tanska päätti helmikuussa vetää taistelujoukkonsa Afganistanista vuoteen 2014 mennessä.
Oskari Eronen, Jari Mustonen, Markus Peltola