Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Demokratialla irti ydinaseista

Tarja Cronberg

Ydinsulkusopimus on onnistunut tehtävässään, toteavat David Cortright ja Raimo Väyrynen kirjassaan Towads Nuclear Zero.

Demokratialla irti ydinaseista
David Cortright ja Raimo Väyrynen: Towards Nuclear Zero. Routledge 2010, 182 s.

 

Ydinsulkusopimus on onnistunut tehtävässään. Näin toteavat David Cortright ja Raimo Väyrynen kirjassaan Towads Nuclear Zero. Sopimuksen sol­mimisen aikoihin 1970-luvulla oletettiin, että ydinasevaltioita olisi näihin aikoihin yli kaksikymmentä. Todellisuudessa niitä on vain yhdeksän, kohta ehkä kymmenen.

Useat maat, kuten Brasilia ja Argen­tiina, ovat lopettaneet ydinaseohjelman­sa. Etelä-Afrikka luopui itse ydinaseista, ja Ukrainasta ne on siirretty pois.

Miksi valtiot luopuvat ydinaseista? Tähän ei kirjoittajien mukaan löydy yk­siselitteistä vastausta. Taitava diplomatia ja niin kutsutut kielteiset turvatakuut, joissa ydinasevaltiot sitoutuvat olemaan hyökkäämättä ydinaseettomaan maa­han, ovat vaikuttaneet luopumispää­tökseen monissa maissa, mutta tärkein syy on ollut demokratiaan siirtyminen, ja halu murtaa taloudellinen ja poliittinen eristäytyneisyys. Sanktiot sitä vastoin toimivat harvoin.

Kysymys kuuluu, miten saada loput­kin ydinasevaltioista luopumaan aseista ennen kuin lisääntyvä ydinvoiman käyt­tö tuo mahdollisuuden yhä useamman valtion ulottuville.

Vaikka kirjoittajat eivät usko ydin­aseettomaan maailmaan, he hahmotte­levat askelia, jotka tukisivat ydinaseista luopumista. Kansainvälisen atomiener­giajärjestön toimivallan ja rahoituksen lisääminen on niistä ensimmäisiä. Järjes­tön tulisi myös pystyä määrittelemään milloin ydinteknologian käyttö on soti­laallista ja milloin rauhanomaista.

Ydinkärkien irrottaminen laukaisu­alustoilta on toinen tärkeä askel. Tällöin kärjet eivät olisi valmiustilassa, mutta pelote olisi olemassa. Tässä ilmapiirissä myös ydinaseista luopuminen olisi hel­pompaa. Etenkin, jos ohjuspuolustus­järjestelmät uhkatilanteessa takaisivat turvallisuuden.

Jos kaikki ydinasevaltiot lupaisivat olla hyökkäämättä ensimmäisenä, ydin­aseeton maailma olisi askelta lähempä­nä. Tämä antaisi turvatakuut kaikille, sillä ensi-iskun tekevä maa menettäisi vaikutusvaltaa ja voisi itse joutua tuhon kohteeksi.

Jos kolme suurta, Yhdysvallat, Ve­näjä ja Kiina, pystyisivät yhteistyöhön, olisi helpompi ulottaa turvatakuut myös muihin maihin. Edelläkävijöitä ovat ydinaseettomat vyöhykkeet, joissa ydinasevaltiot sitoutuvat olemaan hyök­käämättä vyöhykkeen muihin valtioihin.

Presidentti Barack Obaman unelma ydinaseettomasta maailmasta on saanut aikaan vyöryn kirjallisuutta. Kansainvä­linen komissio on tehnyt konkreettisen ehdotuksen askelista, joilla ydinaseetto­muus saavutetaan. Amerikkalainen Stim­son center -think tank on analysoinut yk­sityiskohtaisesti kaikkien ydinasevaltioi­den – ja potentiaalisten ydinasevaltioiden – halua ja edellytyksiä luopua ydinaseista.

David Cortrightin ja Raimo Väyrysen kirja puolustaa hyvin paikkaansa ajan­kohtaisena analyysinä ja kokonaisesityk­senä. Kirja käsittelee ydinaseita turvalli­suuspolitiikan näkökulmasta. Ytimessä ovat pelote ja turvatakuut.

Ydinaseista luopuminen vaatii kui­tenkin aivan toisenlaista, luottamukseen perustuvaa poliittista ilmapiiriä. Kan­sainvälisen yhteisön tulisi selkeästi tuo­mita myös ydinaseiden hallussapito, ei ainoastaan niiden käyttö. Eurooppalaise­na jäin kaipaamaan analyysia siitä, miten Eurooppa voisi siirtyä kohti ”nollaa”.

Kirjassa puidaan myös Naton ydin­aseita, muttei Ranskan tai Britannian. Käsitykseni on, että Ranska tulee ole­maan viimeisiä maita, jos ei viimeinen, joka luopuu ydinaseista. Eikä kyse silloin ole pelotteesta tai maan turvallisuudesta – ydinaseet ovat yksinkertaisesti Rans­kalle tärkeä itsenäisyyden symboli.


Tarja Cronberg

Kirjoittaja osallistui Suomen delegaatiossa ydinsulkusopimusneuvotteluihin New Yorkissa viime keväänä

 

 
Ulkopolitiikka 1/2011

Pyöreitä vuosia

Teija Tiilikainen

Jaakko Iloniemi: Näin syntyi Ulkopolitiikka

Joonas Pörsti

Vastahakoinen johtaja

Timo Behr

Iloniemen virstanpylväät

Joonas Pörsti

Pyssyjä pasifisteille?

Juha Mäkinen

Silminnäkijä: Herra B:n passitoimisto

Salla Nazarenko

Kirjatutka: Mitä taloustieteen oppikirjat eivät kerro?

Henri Purje

"Huone täynnä kaasua"

Juha Mäkinen

Nuoren polven ulkopolitiikka

Paavo Lipponen

Ministerit lomalla

Joonas Pörsti

Taistelukenttänä menneisyys

Igor Torbakov

Valtio muistaa puolestasi

Johanna Nykänen

Suomalaiset tuntevat historiansa

Joonas Pörsti

Sotaa ja rauhaa luokkahuoneissa

Juha Mäkinen

Egyptin vallanvaihto alkoi tietoverkosta

Henri Onodera

Venäjä kurottaa länteen

Hiski Haukkala

Venäjän ymmärtämisen taidosta

Katri Pynnöniemi

Rakkauden vuoksi tai siitä huolimatta

Anna Virkama

Antakaa meille Lopez ja sopimus

Reeta Paakkinen

Dilma Rousseffin kova testi

Mikael Wigell

Euroopan oikeiston nousu taittuu

Joonas Pörsti

Islamin vastainen populismi etenee Hollannissa

Niina Sarkonen

Opposition kannatus nousee Saksassa

Susan Villa

Talouskriisi koettelee Espanjaa

Teemu Sinkkonen

Viro etsii uusia tavoitteita

Susan Villa

Oikeiston valtakausi loppunee Tanskassa

Niina Sarkonen

Suomi ilmastodiplomatian kärkeen

Oras Tynkkynen

Kriisinhallinta vailla suuntaa

Oskari Eronen, Jari Mustonen, Markus Peltola

Kahtiajako leimaa Yhdysvaltain mediaa

Lauri Seppälä

Teollisuusmies pettyi euroon

Yrjö Lautela

Demokratialla irti ydinaseista

Tarja Cronberg

Obaman kahden rintaman sota

Olli Ruohomäki

Kiina tien päällä

Lauri Tähtinen

Suomen historia brittitutkijan hampaissa

Jonathan Clements

Juoksuhiekkaa Tunisiassa

Louis Clerc

Sauli Niinistö: Velanmaksun aika

Juha Mäkinen

Välineet ja mekanismit

Juha Mäkinen