Remontti nosti kansankodin arvoa

Teollisuusmaiden velkakriisi

Antti Kivimäki

Ruotsi on noussut Euroopan taloustiikeriksi luottamalla bisnesvainuunsa ja poistamalla työmarkkinoiden kannustinloukkuja. Silti menestyksen kenties tärkein tekijä on hyvinvointivaltio itse.

KUVA: FLICKR/HANDOLIO

Ruotsin talousmalli kerää taas kerran suitsutusta Britanni­asta. Uutinen ei ole se, että Ruotsia kehutaan, vaan se, ketkä kehuvat.

Perinteisesti pohjoismaista hyvin­vointivaltiomallia, Volvo-kansankotia, ovat ylistäneet brittiyliopistojen sosiaa­litieteilijät tai työväenpuolue Labourin poliitikot, ja perinteisesti Ruotsia ovat hallinneet sosiaalidemokraatit.

Nyt Ruotsia hallitsee jo toista vaali­kautta porvarillinen koalitio pääministeri Fredrik Reinfeldtin ja valtiovarainministeri Anders Borgin johdolla. Volvo on myyty Kiinaan, ja suitsutus tulee vapaan markki­natalouden pää-äänenkannattajilta.

The Financial Timesin Andrew War­din mukaan Ruotsin nopea elpyminen on hyvä esimerkki tiukkaa finanssipoli­tiikkaa harjoittaneiden, vientivetoisten pohjoismaisten talouksien voimasta. The Economistin kolumnisti Bagehot puoles­taan kuvaa pitkään ja hartaasti, kuinka Britannian konservatiivipääministeri Da­vid Cameron ihailee Ruotsin hallituksen talouspolitiikkaa.

Numeroiden valossa Ruotsilla menee lujaa. Talous on kasvanut niin nopeasti, että valtiovarainministeri Borg tituleeraa Ruotsia Euroopan taloustiikeriksi. Työt­tömyys vähenee, vienti kasvaa kohisten. Toisin kuin liki kaikki muut OECD-maat, Ruotsi pystyy vähentämään velan osuut­ta bruttokansantuotteesta.

Maailmanlaajuisen luottolaman jäl­keen Ruotsi oli ensimmäinen EU-maa, joka alkoi tiukentaa rahapolitiikkaansa. Riksbanken nosti ohjauskorkoaan jo vii­me heinäkuussa, ja nyt ohjauskorko on noussut 1,5 prosenttiin. Kotitalouksilla menee niin lujaa, että keskuspankki yrit­tää koronnostoilla estää asuntojen hin­takuplaa syntymästä.

Mitä lahden takana oikein tapahtuu?

Vientitalous reagoi voimakkaasti

Suuri osa reippaasta kasvusta johtuu nor­maalista suhdannevaihtelusta. Ruotsi on avoin, vientivetoinen kansantalous, joten se reagoi voimakkaasti maailmantalou­den suhdanteisiin. Ensin kansainvälinen luottokriisi supisti taloutta nopeasti, ja kriisin hälvettyä kasvu on ollut nopeaa.

”Ei tuotantopotentiaali minnekään mennyt. Ruotsissa on valmiita tehtaita ja osaavia ihmisiä, mikä selittää nope­an elpymisen”, Ruotsin valtion alaisen makrotaloustutkimuslaitoksen Konjunk­turinstitutetin tutkimusjohtaja Juhana Vartiainen sanoo.

Sekä bruttokansantuotteen että vien­nin muutoksella mitaten Ruotsi on el­pynyt selvästi nopeammin kuin Suomi.

Suomen vientiteollisuuden tarjoama standardiselitys Ruotsin menestykselle on itsenäinen, kelluva kruunu. Vuonna 2009 Ruotsin kruunu painui ennätyshei­koksi euroon nähden. Kruunun alhainen kurssi ei heijastanut Ruotsin talouden pysyvää heikkoutta vaan johtui keskus­pankin rajusta koronalennuksesta ja sii­tä, että sijoittajat halusivat kriisiajoille tyypillisesti siirtää sijoituksiaan suuriin valuuttoihin, kuten euroon tai dollariin.

Tukholman yliopiston kansanta­loustieteen professorin Markus Jäntin mukaan heikko kruunu on hyödyttänyt Ruotsin taloutta merkittävästi. ”Samaan aikaan kruunu on kuitenkin euroalueen kupeessa suojassa pahimmilta turbulens­seilta”, Jäntti sanoo.

Juhana Vartiaisen mukaan valuutta­kurssin heikentyminen ei enää ole vien­titeollisuudelle sellainen etu kuin viime vuosituhannella. Vientiteollisuus käyttää nykyisin enemmän tuontipanoksia, ja ne kallistuvat oman valuutan heikentyessä. Monet vientituotteet puolestaan ovat niin pitkälle kehiteltyjä, että vientiyrityk­sillä on pelivaraa hinnoitella uudelleen valuuttakurssin liikkuessa.

Kovia bisneksen tekijöitä

Stora Enson viestintä- ja yritysvastuu­johtajan Lauri Peltolan mukaan kunnia Ruotsin viennin nopeasta elpymisestä kuuluu pääosin ruotsalaisille vientityri­tyksille itselleen.

Taantumassa ruotsalaisyritykset ovat panostaneet kustannustehokkuuteen. Mutta nousukaudella pelkkä kulukuri ei riitä, vaan pitää olla vikkelä ja roh­kea. Markkinoinnissa ja myyntibrändin rakentamisessa ruotsalaiset ovat Peltolan mukaan selvästi suomalaisia edellä.

”Ero korostuu erityisesti silloin, kun talous on lähdössä montusta takaisin kasvu-uralle ja kasvavia markkinoita jaetaan uudelleen. Siinä kisassa ruotsalai­set pärjäävät erinomaisesti ja nappaavat hyviä siivuja kasvusta.”

Ruotsalaiset ovat onnistuneet luo­maan valmiita verkostoja ympäri maa­ilman, muun muassa vahvoihin kasvu­maihin Brasiliaan ja Kiinaan.

”Suomessa erehdytään luulemaan, että ruotsalaiset olisivat yritysmaailmas­sa jotenkin pehmeämpiä. Mutta oikeasti he ovat äärimmäisen älykkäitä ja kova­pintaisia bisneksen tekijöitä, ja heidän tunnettuutensa on kovaa luokkaa”, Pel­tola sanoo.

Maailmanvalloituksessa on autta­nut myös ruotsalainen yrityskulttuuri. Ruotsalais-suomalaisten yritysten suo­malaisten työntekijöiden näkökulmasta se on tuskastuttavan hidasta: pomo ei määrää vaan tuo kantansa esiin pitkissä palavereissa, joissa kaikkien pitää sanoa mielipiteensä. Näennäisessä hierarkiatto­muudessa ja tasa-arvossa on kuitenkin dynaamiset puolensa.

”Ruotsissa on helpompi epäonnistua kuin Suomessa. Se luo turvallisuuden tun­netta ja lisää rohkeutta ottaa riskejä. Tä­mä on monesti nähty jääkiekossa. Vaikka joukkue olisi ennen viimeistä erää hävi­öllä, se uskaltaa pelata. Pelaajat kokevat, että heillä on mahdollisuus epäonnistua ilman häpeää, ja he uskaltavat laukoa kohti maalia”, Pohjola-Nordenin mark­kinointipäällikkö Kjell Skoglund sanoo.

Nollavelka ei tee hyvää

Tiukkaa budjettikuria on Ruotsissa pi­detty pitkään. Jo sosiaalidemokraatti Göran Perssonin ensimmäisen halli­tuksen aikaan 1990-luvun puolivälissä Ruotsin eduskunta saavutti konsensuk­sen, jonka mukaan julkisella taloudella pitää olla ylijäämätavoite: yksi prosentti BKT:stä. Nyt Ruotsin velka on alle 50 prosent­tia BKT:stä, mikä on selvästi vähemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Ruotsi pystyy myös vähentämään velan osuutta tulevina vuosina.

Taloustieteilijät Vartiainen ja Jäntti kuitenkin muistuttavat, ettei Ruotsin velkataakka olennaisesti poikkea muis­ta Pohjoismaista, jotka nekin ovat nou­dattaneet kovaa kulukuria. Niin kauan kuin sijoittajat eivät epäile valtion ky­kyä suoriutua veloistaan, on ihan sama, onko valtion velka 30 vai 50 prosenttia BKT:sta.

”Velkataakan yhteys talouden fun­damentteihin on monimutkainen ja ka­oottinen. En pitäisi suurempaa velkaa ongelmallisena”, Jäntti sanoo.

”Myöskään nolla ei ole hyvä valtion­velan määrä. Valtionobligaatiot ovat si­joitusmarkkinoilla vakaa instrumentti, jonka avulla keskuspankki voi säädellä markkinoita”, Vartiainen huomauttaa.

BKT = tuottavuus x työtunnit

Nykyinen talouskasvu ilmentää sekä Suomessa että Ruotsissa toipumista la­masta. Vartiainen korostaa, että pitkällä aikajänteellä talouskasvun ratkaisevat tarjontatekijät, erityisesti työn tarjonta. Sitä on Ruotsissa edistetty tarmokkaasti.

Vuoden 2006 valtiopäivävaalien kampanjassa porvarillinen allianssi pe­lasi pöytään jo pitkään valmistelemansa muutosohjelman. Allianssi korosti kan­nattavansa hyvinvointivaltiota, kunhan työelämään saadaan terävämpiä kannus­timia. Työelämän kannustinloukkujen purkaminen oli porvarien mukaan jopa välttämätöntä, jotta hyvinvointivaltiolle tulevaisuudessa riittäisi rahaa.

”Anders Borg julisti, että ’minun arvoni eivät eroa sosiaalidemokraattien arvoista, mutta minä otan työlinjan va­kavasti’. Näin hän onnistui leimaamaan demarit avustusten saajien puolueeksi”, Juhana Vartiainen sanoo.

Vaalivoiton jälkeen työelämän ra­ kenteita oli helppo ryhtyä muuttamaan, sillä muutokset oli kerrottu äänestäjille avoimesti. Keppi viuhui: Työttömyys­korvausten määrää suhteessa palkkaan pienennettiin ja työttömyysturvan kestoa lyhennettiin. Sairausvakuutuksen ehtoja kiristettiin.

Toisaalta työhön ja työllistämiseen myös kannustettiin: Työnantajan sosi­aalimaksuja nuorille ja pitkäaikaistyöt­tömille kevennettiin. Verovähennyksiä asunnon peruskorjauksesta tai kotitaloustyöstä vahvistettiin.

Tärkein kannustin oli ansiotulon verotuksen kevennys. ”Ruotsissa ve­ronalennusvara käytettiin tähän eikä työllisyyden kannalta epäolennaiseen eläkeläisten veronalennukseen, ruoan arvonlisäveron alennukseen tai perin­töveron alennukseen, kuten Suomessa”, Vartiainen sanoo.

”Kun ansiotulojen verotus on ke­ventynyt ja työttömyyskorvaukset ovat kurjistuneet, nettohyöty työhön menemi­sestä on kasvanut kymmeniä prosentteja. Työttömät hakevat nyt töitä ja ammat­tiliitot esittävät maltillisia palkkavaati­muksia.”

Vartiainen korostaa, että kansantuot­teen määrää yhtälö: BKT = tuottavuus x työtunnit. Kun työllä rikastuminen tehdään houkuttelevammaksi suhteessa tuilla elämiseen, potentiaalinen tuotanto kasvaa.

Ruotsi on päässyt uudistusten ansiosta positiiviseen kierteeseen. Suurten ikä­luokkien eläköitymisestä johtuva huol­tosuhteen heikkeneminen on pienempi ongelma kuin Suomessa, eikä hallituksen ole tarvinnut suunnitella veronkorotuk­sia. Päinvastoin, kun työvoiman määrä kasvaa, hallitus on voinut luvata uusia ansiotuloista tehtäviä verovähennyksiä, ja kotitaloudet katsovat tulevaisuuteen optimistisesti. Verovähennykset kan­nustavat palkansaajia kierrättämään rahaa taloudessa, kun he voivat vähen­tää hankkimiaan tuotteita ja palveluita verotuksessa.

Lisäksi hallitus on ryhtymässä selvit­tämään, pitäisikö yleinen eläkeikä nostaa 65 vuodesta 67:ään. ”Suomessa kestä­vyysvajeesta on puhuttu paljon, mutta ei ole esitetty keinoja sen ratkaisemiseksi. Kotitaloudet tietävät odottaa, että veronkiristyksiä on luvassa”, Vartiainen kritisoi.

Ruotsin poliittinen kulttuuri mahdol­listaa muutoksen. Puolueet ryhmittyvät jo ennen vaaleja oikeisto- tai vasemmis­toblokkiin, ja blokit julkistavat selvästi toisistaan poikkeavia suunnitelmia tule­vasta hallitusohjelmasta. Vaalin voitta­nut blokki saa mandaatin uudistuksille, ja äänestäjä voi kokea vaikuttavansa.

”Suomessa etujärjestöillä, työmark­kinajärjestöillä, pankeilla, vakuutus­yhtiöillä ja virkamiehillä on suurempi vaikutusvalta talouspolitiikkaan kuin poliitikoilla. Suomessa kukaan ei tunnu ajattelevan, että puolueet voisivat päät­tää eläkeiästä”, Vartiainen sanoo.

Voimavarana hyvinvointivaltio

Valtiovarainministeri Anders Borgin uudistukset ovat saaneet paljon huo­miota – varsinaiseen merkitykseensä nähden jopa liikaa. Kannustinloukkuja purkavat uudistukset nähdään helposti suurena muutoksena kohti taloudellista yksilönvapautta, vaikka kokonaisuuden kannalta järjestelmää on vain hienosää­detty.

Menestyksen salaisuus ei ole niin­kään hyvinvointivaltion uudistaminen vaan itse hyvinvointivaltio. Kapitalisti­nenkin taloustieteilijä on jo aikaa sitten myöntänyt, että hyvinvointivaltio on tehokas järjestelmä: ihmisen on ratio­naalista haluta suojaa työmarkkinoiden riskejä vastaan.

Suomessa kukaan ei tunnu ajattelevan, että puolueet voisivat päättää eläkeiästä.

”Kun sosiaalivakuutukset ovat kun­nossa, valtio voi harjoittaa talousstrate­giaa, jossa on isoja riskejä mutta korkeattuotot. Vientivetoinen talous on juuri tällainen. Monissa maissa kansalaiset ovat ulkomaankauppaa vastaan, mutta Pohjoismaissa ollaan avoimia kaupalle, ehkä juuri vakuutussuojan ansiosta”, Jäntti pohtii.

Hyvinvointivaltio on tehokas myös siksi, että lasten ja vanhusten hoivaami­nen on siirretty muodollisen talouden piiriin. Naiset on vapautettu työmarkki­noille, hoiva- mutta myös muihin töihin.

”Vaikka hoivatyö on työvoimainten­siivistä, se on silti tehokkaampaa kuin yhden tai kahden lapsen kotona hoita­minen”, Jäntti sanoo.

Palkkatöissä naiset pääsevät työ­urasta riippuvaisen sosiaalivakuutuksen piiriin, mikä vähentää heidän riippuvuut­taan miehistä. Kun ”heikomman osapuo­len” toimeentulo on hyvinvointivaltiossa näin turvattu, avioerot ovat sosiaalisesti hyväksyttävämpiä ja lakiteknisesti kevy­empiä kuin muunlaisissa järjestelmissä.

Tähän tosin saattaa loppua Britan­nian konservatiivien Ruotsi-ihailu: The Economistin Bagehotin mukaan arvoky­symykset voivat olla Britannian konser­vatiiveille kovempi pala nieltäväksi kuin kireä verotus. Vaikka pohjoismainen hy­vinvointivaltio on taloudellisesti tehokas, se on myös vapaamielinen, maallistunut ja yksilökeskeinen.

Antti Kivimäki

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää