Teollisuusmaiden velkakriisi
Ruotsi on noussut Euroopan taloustiikeriksi luottamalla bisnesvainuunsa ja poistamalla työmarkkinoiden kannustinloukkuja. Silti menestyksen kenties tärkein tekijä on hyvinvointivaltio itse.
Ruotsin talousmalli kerää taas kerran suitsutusta Britanniasta. Uutinen ei ole se, että Ruotsia kehutaan, vaan se, ketkä kehuvat.
Perinteisesti pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia, Volvo-kansankotia, ovat ylistäneet brittiyliopistojen sosiaalitieteilijät tai työväenpuolue Labourin poliitikot, ja perinteisesti Ruotsia ovat hallinneet sosiaalidemokraatit.
Nyt Ruotsia hallitsee jo toista vaalikautta porvarillinen koalitio pääministeri Fredrik Reinfeldtin ja valtiovarainministeri Anders Borgin johdolla. Volvo on myyty Kiinaan, ja suitsutus tulee vapaan markkinatalouden pää-äänenkannattajilta.
The Financial Timesin Andrew Wardin mukaan Ruotsin nopea elpyminen on hyvä esimerkki tiukkaa finanssipolitiikkaa harjoittaneiden, vientivetoisten pohjoismaisten talouksien voimasta. The Economistin kolumnisti Bagehot puolestaan kuvaa pitkään ja hartaasti, kuinka Britannian konservatiivipääministeri David Cameron ihailee Ruotsin hallituksen talouspolitiikkaa.
Numeroiden valossa Ruotsilla menee lujaa. Talous on kasvanut niin nopeasti, että valtiovarainministeri Borg tituleeraa Ruotsia Euroopan taloustiikeriksi. Työttömyys vähenee, vienti kasvaa kohisten. Toisin kuin liki kaikki muut OECD-maat, Ruotsi pystyy vähentämään velan osuutta bruttokansantuotteesta.
Maailmanlaajuisen luottolaman jälkeen Ruotsi oli ensimmäinen EU-maa, joka alkoi tiukentaa rahapolitiikkaansa. Riksbanken nosti ohjauskorkoaan jo viime heinäkuussa, ja nyt ohjauskorko on noussut 1,5 prosenttiin. Kotitalouksilla menee niin lujaa, että keskuspankki yrittää koronnostoilla estää asuntojen hintakuplaa syntymästä.
Mitä lahden takana oikein tapahtuu?
Suuri osa reippaasta kasvusta johtuu normaalista suhdannevaihtelusta. Ruotsi on avoin, vientivetoinen kansantalous, joten se reagoi voimakkaasti maailmantalouden suhdanteisiin. Ensin kansainvälinen luottokriisi supisti taloutta nopeasti, ja kriisin hälvettyä kasvu on ollut nopeaa.
”Ei tuotantopotentiaali minnekään mennyt. Ruotsissa on valmiita tehtaita ja osaavia ihmisiä, mikä selittää nopean elpymisen”, Ruotsin valtion alaisen makrotaloustutkimuslaitoksen Konjunkturinstitutetin tutkimusjohtaja Juhana Vartiainen sanoo.
Sekä bruttokansantuotteen että viennin muutoksella mitaten Ruotsi on elpynyt selvästi nopeammin kuin Suomi.
Suomen vientiteollisuuden tarjoama standardiselitys Ruotsin menestykselle on itsenäinen, kelluva kruunu. Vuonna 2009 Ruotsin kruunu painui ennätysheikoksi euroon nähden. Kruunun alhainen kurssi ei heijastanut Ruotsin talouden pysyvää heikkoutta vaan johtui keskuspankin rajusta koronalennuksesta ja siitä, että sijoittajat halusivat kriisiajoille tyypillisesti siirtää sijoituksiaan suuriin valuuttoihin, kuten euroon tai dollariin.
Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professorin Markus Jäntin mukaan heikko kruunu on hyödyttänyt Ruotsin taloutta merkittävästi. ”Samaan aikaan kruunu on kuitenkin euroalueen kupeessa suojassa pahimmilta turbulensseilta”, Jäntti sanoo.
Juhana Vartiaisen mukaan valuuttakurssin heikentyminen ei enää ole vientiteollisuudelle sellainen etu kuin viime vuosituhannella. Vientiteollisuus käyttää nykyisin enemmän tuontipanoksia, ja ne kallistuvat oman valuutan heikentyessä. Monet vientituotteet puolestaan ovat niin pitkälle kehiteltyjä, että vientiyrityksillä on pelivaraa hinnoitella uudelleen valuuttakurssin liikkuessa.
Stora Enson viestintä- ja yritysvastuujohtajan Lauri Peltolan mukaan kunnia Ruotsin viennin nopeasta elpymisestä kuuluu pääosin ruotsalaisille vientityrityksille itselleen.
Taantumassa ruotsalaisyritykset ovat panostaneet kustannustehokkuuteen. Mutta nousukaudella pelkkä kulukuri ei riitä, vaan pitää olla vikkelä ja rohkea. Markkinoinnissa ja myyntibrändin rakentamisessa ruotsalaiset ovat Peltolan mukaan selvästi suomalaisia edellä.
”Ero korostuu erityisesti silloin, kun talous on lähdössä montusta takaisin kasvu-uralle ja kasvavia markkinoita jaetaan uudelleen. Siinä kisassa ruotsalaiset pärjäävät erinomaisesti ja nappaavat hyviä siivuja kasvusta.”
Ruotsalaiset ovat onnistuneet luomaan valmiita verkostoja ympäri maailman, muun muassa vahvoihin kasvumaihin Brasiliaan ja Kiinaan.
”Suomessa erehdytään luulemaan, että ruotsalaiset olisivat yritysmaailmassa jotenkin pehmeämpiä. Mutta oikeasti he ovat äärimmäisen älykkäitä ja kovapintaisia bisneksen tekijöitä, ja heidän tunnettuutensa on kovaa luokkaa”, Peltola sanoo.
Maailmanvalloituksessa on auttanut myös ruotsalainen yrityskulttuuri. Ruotsalais-suomalaisten yritysten suomalaisten työntekijöiden näkökulmasta se on tuskastuttavan hidasta: pomo ei määrää vaan tuo kantansa esiin pitkissä palavereissa, joissa kaikkien pitää sanoa mielipiteensä. Näennäisessä hierarkiattomuudessa ja tasa-arvossa on kuitenkin dynaamiset puolensa.
”Ruotsissa on helpompi epäonnistua kuin Suomessa. Se luo turvallisuuden tunnetta ja lisää rohkeutta ottaa riskejä. Tämä on monesti nähty jääkiekossa. Vaikka joukkue olisi ennen viimeistä erää häviöllä, se uskaltaa pelata. Pelaajat kokevat, että heillä on mahdollisuus epäonnistua ilman häpeää, ja he uskaltavat laukoa kohti maalia”, Pohjola-Nordenin markkinointipäällikkö Kjell Skoglund sanoo.
Tiukkaa budjettikuria on Ruotsissa pidetty pitkään. Jo sosiaalidemokraatti Göran Perssonin ensimmäisen hallituksen aikaan 1990-luvun puolivälissä Ruotsin eduskunta saavutti konsensuksen, jonka mukaan julkisella taloudella pitää olla ylijäämätavoite: yksi prosentti BKT:stä. Nyt Ruotsin velka on alle 50 prosenttia BKT:stä, mikä on selvästi vähemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Ruotsi pystyy myös vähentämään velan osuutta tulevina vuosina.
Taloustieteilijät Vartiainen ja Jäntti kuitenkin muistuttavat, ettei Ruotsin velkataakka olennaisesti poikkea muista Pohjoismaista, jotka nekin ovat noudattaneet kovaa kulukuria. Niin kauan kuin sijoittajat eivät epäile valtion kykyä suoriutua veloistaan, on ihan sama, onko valtion velka 30 vai 50 prosenttia BKT:sta.
”Velkataakan yhteys talouden fundamentteihin on monimutkainen ja kaoottinen. En pitäisi suurempaa velkaa ongelmallisena”, Jäntti sanoo.
”Myöskään nolla ei ole hyvä valtionvelan määrä. Valtionobligaatiot ovat sijoitusmarkkinoilla vakaa instrumentti, jonka avulla keskuspankki voi säädellä markkinoita”, Vartiainen huomauttaa.
Nykyinen talouskasvu ilmentää sekä Suomessa että Ruotsissa toipumista lamasta. Vartiainen korostaa, että pitkällä aikajänteellä talouskasvun ratkaisevat tarjontatekijät, erityisesti työn tarjonta. Sitä on Ruotsissa edistetty tarmokkaasti.
Vuoden 2006 valtiopäivävaalien kampanjassa porvarillinen allianssi pelasi pöytään jo pitkään valmistelemansa muutosohjelman. Allianssi korosti kannattavansa hyvinvointivaltiota, kunhan työelämään saadaan terävämpiä kannustimia. Työelämän kannustinloukkujen purkaminen oli porvarien mukaan jopa välttämätöntä, jotta hyvinvointivaltiolle tulevaisuudessa riittäisi rahaa.
”Anders Borg julisti, että ’minun arvoni eivät eroa sosiaalidemokraattien arvoista, mutta minä otan työlinjan vakavasti’. Näin hän onnistui leimaamaan demarit avustusten saajien puolueeksi”, Juhana Vartiainen sanoo.
Vaalivoiton jälkeen työelämän ra kenteita oli helppo ryhtyä muuttamaan, sillä muutokset oli kerrottu äänestäjille avoimesti. Keppi viuhui: Työttömyyskorvausten määrää suhteessa palkkaan pienennettiin ja työttömyysturvan kestoa lyhennettiin. Sairausvakuutuksen ehtoja kiristettiin.
Toisaalta työhön ja työllistämiseen myös kannustettiin: Työnantajan sosiaalimaksuja nuorille ja pitkäaikaistyöttömille kevennettiin. Verovähennyksiä asunnon peruskorjauksesta tai kotitaloustyöstä vahvistettiin.
Tärkein kannustin oli ansiotulon verotuksen kevennys. ”Ruotsissa veronalennusvara käytettiin tähän eikä työllisyyden kannalta epäolennaiseen eläkeläisten veronalennukseen, ruoan arvonlisäveron alennukseen tai perintöveron alennukseen, kuten Suomessa”, Vartiainen sanoo.
”Kun ansiotulojen verotus on keventynyt ja työttömyyskorvaukset ovat kurjistuneet, nettohyöty työhön menemisestä on kasvanut kymmeniä prosentteja. Työttömät hakevat nyt töitä ja ammattiliitot esittävät maltillisia palkkavaatimuksia.”
Vartiainen korostaa, että kansantuotteen määrää yhtälö: BKT = tuottavuus x työtunnit. Kun työllä rikastuminen tehdään houkuttelevammaksi suhteessa tuilla elämiseen, potentiaalinen tuotanto kasvaa.
Ruotsi on päässyt uudistusten ansiosta positiiviseen kierteeseen. Suurten ikäluokkien eläköitymisestä johtuva huoltosuhteen heikkeneminen on pienempi ongelma kuin Suomessa, eikä hallituksen ole tarvinnut suunnitella veronkorotuksia. Päinvastoin, kun työvoiman määrä kasvaa, hallitus on voinut luvata uusia ansiotuloista tehtäviä verovähennyksiä, ja kotitaloudet katsovat tulevaisuuteen optimistisesti. Verovähennykset kannustavat palkansaajia kierrättämään rahaa taloudessa, kun he voivat vähentää hankkimiaan tuotteita ja palveluita verotuksessa.
Lisäksi hallitus on ryhtymässä selvittämään, pitäisikö yleinen eläkeikä nostaa 65 vuodesta 67:ään. ”Suomessa kestävyysvajeesta on puhuttu paljon, mutta ei ole esitetty keinoja sen ratkaisemiseksi. Kotitaloudet tietävät odottaa, että veronkiristyksiä on luvassa”, Vartiainen kritisoi.
Ruotsin poliittinen kulttuuri mahdollistaa muutoksen. Puolueet ryhmittyvät jo ennen vaaleja oikeisto- tai vasemmistoblokkiin, ja blokit julkistavat selvästi toisistaan poikkeavia suunnitelmia tulevasta hallitusohjelmasta. Vaalin voittanut blokki saa mandaatin uudistuksille, ja äänestäjä voi kokea vaikuttavansa.
”Suomessa etujärjestöillä, työmarkkinajärjestöillä, pankeilla, vakuutusyhtiöillä ja virkamiehillä on suurempi vaikutusvalta talouspolitiikkaan kuin poliitikoilla. Suomessa kukaan ei tunnu ajattelevan, että puolueet voisivat päättää eläkeiästä”, Vartiainen sanoo.
Valtiovarainministeri Anders Borgin uudistukset ovat saaneet paljon huomiota – varsinaiseen merkitykseensä nähden jopa liikaa. Kannustinloukkuja purkavat uudistukset nähdään helposti suurena muutoksena kohti taloudellista yksilönvapautta, vaikka kokonaisuuden kannalta järjestelmää on vain hienosäädetty.
Menestyksen salaisuus ei ole niinkään hyvinvointivaltion uudistaminen vaan itse hyvinvointivaltio. Kapitalistinenkin taloustieteilijä on jo aikaa sitten myöntänyt, että hyvinvointivaltio on tehokas järjestelmä: ihmisen on rationaalista haluta suojaa työmarkkinoiden riskejä vastaan.
Suomessa kukaan ei tunnu ajattelevan, että puolueet voisivat
päättää eläkeiästä.
”Kun sosiaalivakuutukset ovat kunnossa, valtio voi harjoittaa talousstrategiaa, jossa on isoja riskejä mutta korkeattuotot. Vientivetoinen talous on juuri tällainen. Monissa maissa kansalaiset ovat ulkomaankauppaa vastaan, mutta Pohjoismaissa ollaan avoimia kaupalle, ehkä juuri vakuutussuojan ansiosta”, Jäntti pohtii.
Hyvinvointivaltio on tehokas myös siksi, että lasten ja vanhusten hoivaaminen on siirretty muodollisen talouden piiriin. Naiset on vapautettu työmarkkinoille, hoiva- mutta myös muihin töihin.
”Vaikka hoivatyö on työvoimaintensiivistä, se on silti tehokkaampaa kuin yhden tai kahden lapsen kotona hoitaminen”, Jäntti sanoo.
Palkkatöissä naiset pääsevät työurasta riippuvaisen sosiaalivakuutuksen piiriin, mikä vähentää heidän riippuvuuttaan miehistä. Kun ”heikomman osapuolen” toimeentulo on hyvinvointivaltiossa näin turvattu, avioerot ovat sosiaalisesti hyväksyttävämpiä ja lakiteknisesti kevyempiä kuin muunlaisissa järjestelmissä.
Tähän tosin saattaa loppua Britannian konservatiivien Ruotsi-ihailu: The Economistin Bagehotin mukaan arvokysymykset voivat olla Britannian konservatiiveille kovempi pala nieltäväksi kuin kireä verotus. Vaikka pohjoismainen hyvinvointivaltio on taloudellisesti tehokas, se on myös vapaamielinen, maallistunut ja yksilökeskeinen.
Antti Kivimäki
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.