L’exception marocaine

Anna Virkama

Helmikuun 20. päivän protestiliike Mouvement du 20 février keräsi koko alkuvuoden ajan väkeä mielenosoituksiin Marokon kaupungeissa. Mielenosoittajista osa toivoi Marokosta tasavaltaa, osa taas vastusti työttömyyttä, hallinnon korruptoituneisuutta ja epädemokraattisuutta – mutta ei kuningasvaltaa sinänsä. Lue lisää UP-lehdestä 2/2011.

Helmikuun 20. päivän protestiliike Mouvement du 20 février keräsi koko alkuvuoden ajan väkeä mie­lenosoituksiin Marokon kaupungeissa. Mielen­osoittajista osa toivoi Marokosta tasavaltaa, osa taas vastusti työttömyyttä, hallinnon korruptoituneisuutta ja epädemokraattisuutta – mutta ei kuningasvaltaa sinänsä.

Vieraillessani talvella Rabatissa ja Casablancassa marok­kolaisten ystävieni luona en kuitenkaan nähnyt mielenosoi­tuksista vilahdustakaan. Ystäväni välttelivät mielenosoituksia väkivaltaisuuksien pelossa ja seurasivat kansannousun leviä­mistä tarkasti. Tekstiviestit kulkivat tiuhaan, sillä internetyhteys ei toiminut.

Illalla Casablancan trendikkäässä brasilialaisravintolassa oli tungosta: bisnesväki ja ylempi keskiluokka lauloivat espan­jankielisiä vallankumouslauluja latinolaulajan tahdissa samaan aikaan kun Marokon omat cheguevarat kerääntyivät toisaalla suurmielenosoituksiin.

Marokkolaisissa ja ranskalaisissa lehdissä kirjoitettiin tuol­loin käsitteestä l’exception marocaine, marokkolainen poikke­us. Sillä on kuvattu Marokon hallitsijan vakaata asemaa ver­rattuna esimerkiksi Egyptiin ja Tunisiaan, joissa itsevaltiaat on syösty vallasta. Mutta kuinka vakaa kuninkaan asema on?

Marokon tilannetta ei voi ymmärtää yksinkertaisesta köyhät vastaan rikkaat -näkökulmasta, sillä monarkialla on kannat­tajia kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Kun kuningas Mohammed VI vieraili Marokon Al Akha­wayn yliopistossa vuonna 2004, kampuksemme siivoojarouvat juoksivat kilpaa suutelemaan kuninkaan kättä. He uskoivat, että kuninkaan koskettaminen tuo barakaa, siunausta. Monet marokkolaiset pitävät kuningasta Allahin maanpäällisenä edus­tajana, lähes yliluonnollisena hahmona.

Elitistisenä pidetyn yliopiston marokkolaisopiskelijat puo­lestaan suhtautuivat kuninkaan vierailuun asianmukaisen kun­nioittavasti. Joitakin heistä tosin nauratti muodollinen arabian kirjakieli, jota yliopiston rehtori käytti kuninkaalle osoittamas­saan puheessa.

Arabia on Marokon virallinen kieli, mutta yleisesti puhu­taan darijaa, Marokon murteellista arabiaa. Kirjakielen ma­rokkolaiset oppivat yleensä koulussa – paitsi että noin puolet Marokon aikuisväestöstä ei osaa lukea ja kirjakielen ymmärtä­minen voi tuottaa vaikeuksia koulutetuillekin marokkolaisille. Silti myös Marokon kuningas pitää viralliset puheensa arabiaksi – eli kielellä, jota suuri osa kansasta ei ymmärrä.

Monelle marokkolaiselle kuningas onkin myyttinen hahmo. Myyttisyyttä lisää se, että nykyinen kuningas on perinyt ka­rismaattisen johtajan asemansa isoisältään Mohammed V:ltä, jonka aikana Marokko saavutti itsenäisyyden. Mohammed VI:n isä Hassan II puolestaan tunnettiin tiukkana johtajana, jon­ka aikana kuningasvallan vastustajat hiljennettiin tarvittaessa kovin ottein.

Nykyinen kuningas on pyrkinyt edeltäjiään demokraatti­sempaan hallintoon: Hän on muun muassa uudistanut pat­riarkaalisena pidetyn perhelain ja lisännyt lehdistönvapautta. Mielenosoitusten aikaan maaliskuussa hän lupasi muuttaa perustuslakia esimerkiksi niin, että pääministeri valittaisiin tulevaisuudessa demokraattiset vaalit voittaneesta puolueesta ja oikeuslaitoksesta tehtäisiin entistä läpinäkyvämpi.

Mutta on kuninkaalla vastustajansakin. Yksi kovimmista kriitikoista tulee kuningashuoneen sisältä.

Yhdysvalloissa asuva, yhteiskuntatieteitä opiskellut prinssi Moulay Hicham sanoi taannoin espanjalaisen El País -lehden haastattelussa, ettei usko Marokon poikkeuksellisuuteen. ”Pu­naisen prinssin” mukaan Marokon ongelmat ovat samoja kuin muidenkin arabimaiden: korruptio, nuorisotyöttömyys ja val­lan keskittyminen harvojen käsiin.

Viimeaikaiset mielenosoitukset edustavat Hichamille uu­denlaista panarabistista liikehdintää, jota eivät enää motivoi vanhat anti-kolonialistiset ja anti-imperialistiset iskulauseet eikä islamismi vaan halu rakentaa demokraattista kansalaisyhteis­kuntaa. Myyttisestä kuninkaasta huolimatta.

Anna Virkama

Kirjoittaja on Ranskassa asuva sosiologi ja väitöskirjatutkija, joka opiskeli Al Akhawayn yliopistossa vuonna 2004.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää