Kolumni: Ilmastonmuutos palautti politiikan arvostuksen

Jori Ringman

Sekaisin myllerretty parisänky Euroopan parlamentin sisäänkäynnillä vuoden 2005 lopulla kuvasti ympäristöjärjestöjen turhautumista: komissio oli jo toista vuotta ajanut komissaari Günther Verheugenin johdolla unionin lainsäädännön yksinkertaistamista ja ensisijaisena tavoitteena oli eurooppalaisen kilpailukyvyn parantaminen globaalissa taloudessa. Ympäristöaktiivien mielestä Verheugen oli muhinoinut sängyssä markkinavoimien kanssa.

Synkät visionäärit puhuivat jo unionin vallan rapistumisesta ja vallan rippeiden karkaamisesta kauas jäsenvaltioihin.

Vain 18 kuukautta myöhemmin Al Goren elokuva ilmastomuutoksesta tuntui muuttavan kaiken. Äkkiä ympäristöasiat – ei pelkästään ilmastomuutos – olivat taas agendalla, ja Euroopan unioni poliittisesti vahvempi kuin aikoihin.

Suomessa talouden muutos on synnyttänyt keskustelua politiikan paluusta talouselämään. Suomalaisten huoli sellunkeiton loppumisesta on kuitenkin vielä hiljainen, verrattuna saksalaisten mielenilmauksiin tehtaansa sulkenutta Nokiaa kohtaan Bochumissa, missä kansa marssi kaduilla poliitikot etunenässä. Belgiassa taas johdon vaikeudet muodostaa hallitus saivat niin kansan kuin talouselämänkin parahtamaan: toimivan hallituksen puuttumisesta koituva haitta ehdittiin mitata jo rahassakin.

Postmoderni unelma oli elämä, jossa jokainen rakentaa oman herkkulautasensa niistä aineksista, jotka itse parhaaksi katsoo ilman kenenkään muun (kaikkein vähiten poliitikkojen) sekaantumista asiaan. Mutta jos yhteiskunnan keittiössä syntyy vain mautonta kaurapuuroa, jää herkuttelu vain kaukaiseksi unelmaksi. Kun puuro vielä kärähtää – kuten Suomessa, Saksassa ja Belgiassa taisi käydä – niin viimeistään silloin poliitikkoja huudetaan astumaan esiin ja tekemään jotain.

Globalisaation myötä pelättiin talouden vievän politiikalta vaikutusvallan ja paikallisilta yhteisöiltä itsenäisyyden. Toisin kuitenkin kävi – ilmiöistä ehkä globaalein, ilmastomuutos, teki politiikasta jälleen välttämättömän. Eikä pelkästään ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa, nyt sen voimaan uskotaan myös työn ja toimeentulon turvaajana sekä ympäristökatastrofien torjujana. Ilmastomuutos palautti politiikan vallankäytön ytimeen.

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield julisti ensimmäisten joukossa politiikan paluuta talouteen (HS 16.1.2008), mutta varoitti samalla yhteiskuntaa puuttumasta yritysten toimintaan: ”Poliittiset motiivit vaikuttavat yrityksen päätöksenteossa kuin sumu. Jos yrityksen johto pakotetaan toteuttamaan rinnakkain kahta strategiaa, tavoite hämärtyy, tiedon määrä vähenee ja yrityksen sisälle syntyy väärä turvallisuuden tunne.” Kestävän kehityksen polku ei löydy sumussa.

Blåfield ei kuitenkaan toivo kuilua yritysten ja yhteiskunnan välille: ”menestyvä yritysjohtaja näkee vaivaa ymmärtääkseen, miten yhteiskunta toimii”. Verheugen katsoo samaa asiaa omasta näkökulmastaan, poliitikon on myös ymmärrettävä miten talous toimii: ”Typerintä olisi harjoittaa politiikkaa, joka vie saasteita ja tuo työttömyyttä.”

Viisaiden keinojen valinta ei ole helppoa kenellekään. EVAn marraskuinen raportti osoitti, että suurilla suomalaisyrityksillä on tarjottavana monia käytännön ratkaisuja ilmastomuutoksen torjuntaan. Raporttiin kommentin kirjoittanut professori Atte Korhola huolestui kuitenkin siitä, ettei yrityksillä näytä olevan pitkän aikavälin skenaarioita ja sopeutumiseen liittyviä suunnitelmia. Politiikka on taas voimissaan, mutta yritysten strategiasta riippuu, miten vahvoina ne selviävät ilmastomuutoksesta.