Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
Kirjatutka: Alati jatkuva itä–länsi-ottelu
Ian Morris: Why the West Rules – For Now: The Patterns of History and What They Reveal About the Future. Farrar, Straus and Giroux 2010, 750 s.
Harvalla historioitsijalla on rohkeutta laittaa yksiin kansiin ihmiskunnan historia ja osa sen tulevaisuudestakin. Stanfordin yliopiston professori Ian Morris kuitenkin tekee juuri niin teoksessaan Why the West Rules – For Now.
Morris aloittaa tarkastelunsa kahden ja puolen miljoonan vuoden takaa homo habilisista, varhaisimmasta työkaluja käyttäneestä apinaihmisestä. Hän määrittelee ihmiskunnan läntiseksi ytimeksi sen, joka syntyi Ain Mallahan maanviljelyskulttuurissa nykyisen Israelin alueella yli 10 000 vuotta sitten ja rakentui sen jälkeen Mesopotamian kaupunkiasutuksen ympärille. Myöhemmin läntinen ydin siirtyi luoteeseen, ensin Välimeren ja sittemmin Atlantin rannoille.
Ihmiskunnan itäinen ydin puolestaan sai alkunsa Keltaisenjoen laaksoissa syntyneestä maanviljelyskulttuurista. Itäinen ydin on aina sijainnut suunnilleen Kiinan alueella.
Morris vertailee lännen ja idän kehitystä itse rakentamallaan sosiaalisen kehityksen indeksillä, jonka tekijöinä ovat keskuksen suurimman kaupungin väkiluku, armeijan koko, yksilön keskimääräinen energiankulutus ja tiedonkulun kehittyneisyys.
Länsi on johtanut kehitystä suurimman osan historiasta. Länsi siirtyi itää aikaisemmin maatalouteen ja kaupunkiasutukseen ja pysyi sosiaalisessa kehityksessä edellä aina 500-luvulle asti. Tätä seurasi yli vuosituhannen kestänyt idän hallitsema aikakausi, jolloin Kiina näytti tietä muun muassa merenkulussa, kirjapainotaidossa ja sodankäynnissä.
Miksi moderni tiede ei silti noussut ja mahdollistanut teollista vallankumousta idässä, tai miksi kiinalaiset eivät löytäneet luonnonvaroiltaan rikasta Amerikkaa?
Morrisin vastaus on, että eurooppalaisten oli kiinalaisia helpompi löytää Amerikka yksinkertaisesti maantieteen takia: uusi maailma oli lähempänä. Ajallemme ominaisen universalistisen tradition mukaisesti Morris uskoo, että biologiset ja kulttuuriset erot eivät selitä kehityksen eroja.
Morris väittää, että Amerikan löytäminen ja Atlantin ympärille rakentuneen talousalueen muodostuminen saivat eurooppalaiset ajattelemaan uudella tavalla: pitkästä merimatkasta piti tehdä taloudellisesti mahdollisimman kannattava ja uuden maailman luonnonvarat piti ottaa mahdollisimman tehokkaasti käyttöön, mikä kannusti luonnon tehokkaampaan mittaamiseen ja hyväksikäyttämiseen.
Kiinalaisilla ei ollut samanlaista maantieteellistä yllykettä tieteellisen ajattelun synnylle. Siten kiinalainen filosofia pysyi luonteeltaan konservatiivisena ja haki innoituksensa antiikista – kuten läntinen ajattelu vielä renessanssin aikana. Morris pyrkii viimeiseen asti kieltämään, että länsimainen ajattelutapa itsessään olisi ollut edistyksellisempää; se kohtasi vain erilaisia haasteita.
Morris pitää todennäköisenä, että Kiina ohittaa Yhdysvallat talouden koossa parinkymmenen vuoden kuluessa. Hänen sosiaalisen kehityksen indeksillään mitattuna siirtymä idän aikakauteen tapahtuneevuonna 2103. Morris ei kuitenkaan usko, että Yhdysvaltain ja Kiinan yhteentörmäys olisi tuossakaan vaiheessa kovin todennäköinen huolenaihe.
Esiteltyään 600 sivun verran ihmiskunnan kehitystä Morris toteaa yllättäen, että kirjan pääkysymys lännen tai idän keskeisyydestä on nykyajan ja tulevaisuuden kannalta itse asiassa suhteellisen merkityksetön.
Tämä johtuu siitä, että teknologian nopea kehitys tekee maantieteelliset ja kulttuuriset erottelut yhä merkityksettömämmiksi. Viimeisessä luvussa Morris pohtii tekoälyn kehitystä futurologi Ray Kurzweilin hengessä ja toteaa, että bio- ja nanoteknologian sekä tekoälyn kehitys ja vaikutus ihmiselämään saattavat tulevaisuudessa saada geopoliittisten voimasuhteiden muutokset näyttämään triviaaleilta.
Toisaalta Morris pitää mahdollisena myös sitä, että teknologian voittokulun ja ihmiskunnan yhtenäistymiskehityksen katkaisee ilmastokatastrofi tai vääriin käsiin joutunut ydinase – molemmat kun voivat tuhota vuosituhansien sosiaalisen kehityksen.
Pekka Vahvanen
Kirjoittaja on toimittaja.
Sähköposti
Facebook
LinkedIn
Twitter
Lisää