Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Afganistanin uusi aika

Tarja Laitiainen: Taksi Kabuliin. Otava 2006, 271 s.

Suurlähettiläs Tarja Laitiaisen teos välittää sekä tuokiokuvia konflikteista toipuvan maan arjesta että tarkkasilmäisen arvion maan nykytilanteesta. Lähihistorian tapahtumat kerrotaan selkeästi, ja kirja on hyvä opas kenelle hyvänsä Afganistanin tilanteeseen perehtyvälle. Taksi Kabuliin keskittyy erityisesti vuosiin 2002–2005, jolloin Laitiainen toimi Suomen kiertävänä suurlähettiläänä Afganistanissa. Tätä ennen hän työskenteli ulkoministeriössä Aasian yksikön päällikkönä ja perehtyi myös Afganistanin tilanteeseen.

Yhdysvaltoihin kohdistuneet terrori-iskut 11. syyskuuta 2001 muuttivat maailmaa dramaattisesti. Afganistanissa muutos oli käänteentekevä. Pian terrori-iskujen jälkeen Yhdysvallat alkoi suunnitella sotilasoperaatiota Osama bin Ladenin kiinnisaamiseksi ja bin Ladenia suosineen Taleban-hallinnon nujertamiseksi. Amerikkalaisten johtamat joukot valtasivat Kabulin melko nopeasti, ja uutta hallintoa alettiin rakentaa kansainvälisen yhteisön laajalla myötävaikutuksella.

Laitiaisen näkemyksen mukaan Afganistanin ja Irakin suhtautumisessa sotilaalliseen interventioon on merkittävä ero. Suurlähettiläänäkin hän joutui toistuvasti todistamaan näitä eroja: kansa oli Afganistanissa lopen kyllästynyt yli 20 vuotta jatkuneeseen sotimiseen ja kaipasi muutosta tilanteen rauhoittamiseksi, kun taas Irakissa Yhdysvaltain interventio provosoi kapinaa. Afganistanissa Yhdysvaltojen sotilasoperaatio tosin jatkuu edelleen ja Nato-johtoinen ISAF-operaatiokin kestänee vielä pitkään – siihen asti, kunnes maan tilanne on rauhoittunut.

Vertailu Afganistanin ja Irakin välillä auttaa ymmärtämään, että Yhdysvaltain lanseeraamalla terrorisminvastaisella sodalla on monet kasvot. Vaikka Afganistan on rauhaton paikka erityisesti länsimaisille ihmisille ja vaikkei sotatoimissa tehtyjä virheitä saa katsoa läpi sormien, ovat sekä afganistanilaisten enemmistö että kansainvälinen yhteisö hyväksyneet uuden hallinnon. Irakin sota puolestaan ei saanut YK:n hyväksyntää, ja se on lisännyt irakilaisten arjen turvattomuutta, vaikka Saddamin aiempi diktatuurihallinto oli hyvin tunnettu laajoista ihmisoikeusloukkauksista.

Laitiainen kuvaa kirjassa myös tavoitteita, joita hän työlleen asettaa. Naisten alisteinen asema neljännesvuosisadan kestäneen sodankäynnin jälkeen on yksi hänen huolenaiheensa. Työrupeamansa loppuvaiheessa hän tutustui myös työnsä tuloksiin: Suomi on avustanut muun muassa vammaisten naisten työllistymisprojektia Heratissa.

Tärkeässä asemassa Afganistanissa on EU:n erityisedustaja Francesc Vendrell, jonka kanssa Laitiainen on tehnyt paljon yhteistyötä. EU:n merkitys Suomen linjausten vahvistajana ja toisaalta suuremman vaikutusvallan saavuttamisen välineenä on Laitiaisen keskeinen huomio. Se kannattaa pitää mielessä, kun EU-jäsenyyden vaikutuksia arvioidaan, sillä EU:n ulkopuolella Suomen rooli myös kansainvälisessä politiikassa olisi pienempi kuin nykyisin.

Afganistanin tulevaisuudessa näkyy sekä uhkia että mahdollisuuksia. Sotaherroilla on edelleen suuri valta ja Taleban-sissien aseellinen toiminta jatkuu. Maassa on kuitenkin järjestetty kahdet vaalit olosuhteisiin nähden kohtuullisella menestyksellä.

Afganistan tarvitsee lähitulevaisuudessa paljon apua rikkailta mailta. Jos Afganistanin tilanne onnistutaan vakauttamaan ja ihmisoikeuksien kehittyminen turvaamaan, voi maa jäädä esimerkiksi onnistuneesta demokratisoitumisprojektista ja jälleenrakentamisesta. Vakautuminen ei kuitenkaan ole mikään selviö. Itsemurhaiskut ovat tuoreimpien tietojen mukaan tulleet osaksi sissien sodankäyntiä Afganistanissakin. Rauhanturvaajien ja avustusjärjestöjen läsnäoloa tarvitaan vielä pitkään. Olennaista on, että muut maailman konfliktit eivät jätä unohduksiin Afganistanin avuntarvetta ja kansainvälisen yhteisön sitoumusta tukea maata kohti vakaata kehitystä.