Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Leo Riski: Saksa joutuu yhä syvemmälle Eurooppaan

Saksan liittokansleria Angela Merkeliä on arvosteltu strategian puutteesta eurokriisin hoidossa. Suomen Berliinin-suurlähetystön lehdistöneuvos Leo Riski uskoo, että Merkel joutuu talouskriisin pakottamana viemään Saksan entistä integroituneempaan Eurooppaan – vaikka saksalaiset eivät sitä haluaisikaan.

Lähes 90 prosenttia saksalaisista katsoo, että euro on vaarassa kaatua, kertoo saksalaisen ZDF-televisiokanavan kysely. Lisäksi melkein puolet saksalaisista on sitä mieltä, että Kreikan pitäisi erota euroalueesta.

Eurokriisistä on tullut saksalaisten suurin huolenaihe – jopa suurempi kuin työttömyydestä, josta Saksassa on yleensä kannettu huolta, sanoo Suomen Berliinin-suurlähetystön lehdistöneuvos Leo Riski. Hän on seurannut saksalaisen yhteiskunnan mielenliikkeitä ja puheenaiheita työkseen jo vuosia.

Riski tunnetaan Yleisradion pitkäaikaisena toimittajana ja kirjeenvaihtajana. Hän työskenteli Berliinin-kirjeenvaihtajana vuosina 2001–2005 ja Brysselin-pääkirjeenvaihtajana vuosina 1991–1994. ”Saksalaiset kysyvät, uhkaako heitä Euroopan unionin muuttuminen rahansiirtounioniksi. He eivät halua Transferunionia ja kieltäytyvät ryhtymästä muiden euromaiden maksumieheksi”, Riski sanoo.

Saksalaisten mielipiteillä on väliä, sillä Saksa on Euroopan ehdoton talousveturi. Maalla menee kehnoista kasvuluvuista huolimatta edelleen paremmin kuin millään muulla suurella läntisellä teollisuusmaalla.

Saksasta tuli alkuvuodesta maailman toiseksi suurin vientimahti Kiinan jälkeen. Viime vuosikymmenen aikana Saksan henkeä kohti laskettu bruttokansantuote on kasvanut nopeammin kuin minkään muun suuren teollisuusmaan.

Saksan veturia on puskenut eteenpäin ennen muuta nyt pulaan joutunut euro. Kun Saksa on kilpaillut muita, kilpailukyvyltään heikompia euromaita vastaan, sen teollisuus on tahkonnut tilauksia ja vienti on kasvanut nopeammin kuin muiden euromaiden vienti.

”Jos Saksa nyt palaisi D-markkaan, vienti heikkenisi, sillä valuutan arvo nousisi”, Riski toteaa.

Saksan ei kannattaisi irrottautua eurosta siksikään, että maan pankit kärsisivät irrottautumisesta tappioita. Sitä paitsi Saksa ei toistaiseksi ole joutunut maksamaan Kreikan, Irlannin ja muiden pulaan joutuneiden euromaiden pelastamisesta vaan on jopa tehnyt lainaamillaan rahoilla voittoa.

Saksan talousveturi on siis kulkenut osaltaan muiden euromaiden avulla, mutta veturin matkustajat haluavat nyt sanoutua irti eurokriisin kustannuksista. Saksan liittokansleri Angela Merkel sen sijaan on ohjaamassa maataan kohti entistä syvempää taloudellista yhteisvastuuta – vaikka siltä ei aina näytäkään.

Muutos askel askeleelta Merkeliä on arvosteltu siitä, ettei hänellä ole eurokriisin hoidossa selkeää strategiaa.

Esimerkiksi saksalainen viikkolehti Die Zeit kirjoitti heinäkuussa, kuinka politiikassaan verkkainen Merkel punnitsee eri vaihtoehtoja liian pitkään eikä aja ratkaisuja läpi ajoissa. Lehden mukaan niin Saksan oppositiossa istuvat sosiaalidemokraatit, José Manuel Barroson kaltaiset EU-johtajat kuin pienet EU-maat ovat kyllästyneet ”Merkel-metodiin” ja vaativat talousveturin kuljettajalta lisää pökköä pesään.

Merkelin oppi-isä Helmut Kohl puolestaan totesi Die Zeitin mukaan äskettäin pelkäävänsä, että Merkel ”rikkoo hänen Eurooppansa” vastahakoisella suhtautumisellaan Euroopan integraatioon.

Kohl toimi liittokanslerina vuosina 1982–1998. Hän yhdisti Saksat, ja hänelle integraatio oli rauhan projekti, jossa Euroopan tärkeimmäksi maaksi nousseen Saksan oli ehdottomasti oltava mukana.

Riskin arvion mukaan Merkelin verkkaisuus on kuitenkin strategista. Pienet askeleet vievät vaivihkaa kohti suurta muutosta, entistä syvempää integraatiota.

”Merkel on harannut vastaan mutta silti suostunut heikkojen euromaiden tukemiseen. Samaan aikaan hän on painottanut, että jokainen maa kantaa päävastuun kriisistä itse, painostanut heikkoja maita säästöihin ja saksalaiseen talouskuriin sekä vaatinut yksityistä sektoria mukaan kriisimaiden pelastamiseen”, Riski sanoo.

Elokuussa Saksa ja Ranska ehdottivat euroalueelle taloushallitusta, varainsiirtoveroa ja kunkin euromaan perustuslakiin kirjattavaa velkakattoa. Merkel ei enää täysin torju edes eurobondeja eli yhteisvastuuta veloista – jos vain ensin sovitaan yhteisistä säännöistä, jotka sitovat velkamaat osavastuuseen ja talouskuriin.

”Rauhallisilla askelilla ja vastahankaisuudella Merkel on ostanut kansalaistensa poliittisen hyväksynnän sille, että EU:n integraatio syvenee talouden pakottamana”, Riski sanoo. Eurotukien vastustus on Saksassa kuitenkin kasvussa, eikä parlamentin hyväksyntää uudistuksille ole helppo saada.

Integraation vaihtoehto on Riskin mukaan se, että euroalueen jäsenmäärä pienenee. Näin voi käydä etenkin, jos Kreikan talous ei säästö- ja tukipaketeista huolimatta ala elpyä.

Erilaiset kannat esiin

EU:ta ja integraatiokeskustelua Riski on seurannut aktiivisesti vuodesta 1989, jolloin hän lähti Ylen uutistoimituksesta vapaaksi toimittajaksi Brysseliin. Pääkirjeenvaihtaja hänestä tuli Suomen jäsenyysneuvottelujen alla vuonna 1991.

Jo tuolloin EU-keskustelu oli monissa maissa sisäänpäinlämpiävää, Riski sanoo. ”EU-kokouksissa toimittajat kärkkyivät omien ministeriensä haastatteluja. Muiden maiden johtajat eivät heitä aina kiinnostaneet.”

”Tanskalaiset kollegani opettivat minulle heti alkuun, että kotitoimitukset ovat kiinnostuneita vain jutuista, joissa kaikki paha on EU:n syytä.”

Kuitenkin EU:n vahvuus on Riskin mukaan se, että erilaiset maat sovittelevat etujaan ja etsivät siten ratkaisuja ongelmiinsa. Ne liittyvät toisiinsa joka tapauksessa.

Median pitäisi Riskin mukaan esitellä eri maiden kantoja, jotta asioiden monimutkaisuutta ymmärrettäisiin – edes siksi, että vaikkapa Suomen kotiyleisö tietäisi, minkä maan kanssa Suomen kannattaa milloinkin lyöttäytyä yhteen omia etujaan ajamaan.

Nyt Suomi ja Saksa ovat toisilleen tärkeitä. Kummankin maan talous on vientivetoinen, ja maat ovat viime aikoina olleet yhtä mieltä esimerkiksi sijoittajien vastuusta eurokriisissä. Tämä antaa Suomelle painoarvoa, Riski sanoo.

”Minusta on hyvä, että Suomessa puhutaan nyt EU:sta kriittisesti ja että asioille vaaditaan perusteluja. Suomen kannattaa ajaa omia etujaan itsevarmasti. Henkilökohtaisesti en usko, että maan maine siitä menee.”

Toinen talousihme

Myös Saksan ulkopolitiikka on viime vuosina muuttunut entistä itsevarmemmaksi. Talousjätti ajaa nyt omia etujaan turhia selittelemättä.

Riskin mukaan Saksa on menossa kohti ”normaalimpaa eurooppalaisen valtion asemaa”. Saksa on osa Eurooppaa mutta ei enää katso olevansa velvollinen hyvittelemään historiaansa.

Yhdeksi syyksi itsetunnon kohoamiseen Riski nostaa poliittisen johdon sukupolvenvaihdoksen. Kohl oli sodan käynyt poliitikko, mutta jo häntä seuranneelle Gerhard Schröderille sota oli selvästi historiaa. Schröder esimerkiksi vei Saksan joukot ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen kansainväliseen operaatioon Bosniaan.

Toinen itsevarmuuden aihe on 2000-luvun jälkipuoliskolle ajoittunut Saksan toinen talousihme. Sen mahdollistivat Riskin mukaan työmarkkinauudistukset ja vilkas vienti.

Vielä 2000-luvun alussa Saksan veturi yski. Riski teki Berliinissä uutisia siitä, kuinka Saksan talous ei kasva nimeksikään ja valtionvelka kolminkertaistuu.

Sitten Schröder uudisti työmarkkinoita kovalla kädellä: työttömyystukia leikattiin ja sääntelyä purettiin.

Vientiä puolestaan vauhdittivat sekä euro että etenkin nousevien markkinoiden kysyntä. Saksa on vienyt varsinkin Kiinaan ja Intiaan teollisuuskoneita, joita nousevat talousmahdit ovat tarvinneet oman teollisuutensa rakentamiseen. Saksalaiset laatuautot ovat käyneet kaupaksi nousevien talouksien kasvavalle keskiluokalle.

Mutta on talousihmeellä myös varjopuolensa.

Saksalaisyritysten uhkaukset siirtää teollisuustuotantoa Itä-Eurooppaan pakottivat ammattiyhdistysliikkeen 2000-luvun puolivälissä taipumaan siihen, että palkkoja jopa alennettiin.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan Saksan reaalipalkat ovat viime vuosikymmenen aikana pienentyneet 4,5 prosenttia. Vuokra-, määräaikais- ja osa-aikatyötä tehdään yhä enemmän, ja varsinkin vähiten ansaitsevien tulot ovat laskeneet.

Köyhien määrä on lisääntynyt jo yli 15 prosenttiin väestöstä.

Keskiluokan protesti Kansantalouden kone on siis pidetty käynnissä kansalaisten elintason kustannuksella. Aihe ei kuitenkaan ole noussut julkisen keskustelun pääteemaksi, kuten kävi edellisen laman aikaan.

Tuolloin Schröderin työmarkkinauudistukset saivat Saksan sosiaalidemokraattien vasemman siiven ja vasemmiston lyöttäytymään yhteen. Syntyi protestiliike Die Linke.

”Nyt protesteja on hillinnyt se, ettei työttömyys ole kaikesta huolimatta lisääntynyt”, Riski sanoo.

Päinvastoin Saksan työllisyys on taantuman aikana jopa parantunut. Työttömiä on nyt noin 7,1 prosenttia työvoimasta, kun vielä vuonna 2007 työttömyys oli 8,5 prosentissa.

Työtä on jaettu Kurzarbeit-ohjelmalla, jossa työaikoja on lyhennetty ja valtio on korvannut osan menetetyistä palkoista. Ohjelma oli vilkkaimmillaan vuonna 2009, jolloin sen piiriin kuului puolisentoista miljoonaa saksalaista. Yksin tuona vuonna ohjelma maksoi hallitukselle yli neljä ja puoli miljardia euroa.

OECD:n mukaan Kurzarbeitin avulla pelastettiin laman aikana noin 500 000 työpaikkaa. Työn tuottavuus tosin laski, kun työtä jaettiin entistä useammalle.

”Kurzarbeitilla Saksa piti koneensa käynnissä ja pystyi siksi vastaamaan esimerkiksi Kiinan nousuun heti”, Riski sanoo.

”Tyytymättömien määrä kuitenkin kasvaa sitä mukaa, kun köyhyys lisääntyy.”

Viime aikoina Saksassa on oikeastaan protestoinut vain hyvin koulutettu keskiluokka. Se on kääntynyt äänestämään vihreät valtaan jo ainakin neljissä tämänvuotisissa osavaltiovaaleissa: Saksi-Anhaltissa, Rheinland-Pfalzissa, Bremenissä ja jopa Baden-Württembergissä, Merkelin kristillisdemokraattien vahvimmalla kannatusalueella.

Pian vaalit käydään Berliinissä, ja myös siellä vihreitä veikataan vaalivoittajiksi.

Riskin mukaan vihreiden menestyksen taustalla on ennen kaikkea nuoren, koulutetun väestön tyytymättömyys hallituksen politiikkaan, sekä eurokriisin hoitoon että etenkin poukkoileviin ydinvoimapäätöksiin.

Merkelin hallitus päätti viime keväänä Japanin Fukushiman ydin onnettomuuden jälkeen, että Saksa luopuu ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Äänestäjien mielestä Merkelinpäätös ei ollut uskottava, sillä vasta edellisenä syksynä sama hallitus oli päättänyt jatkaa ydinvoimaloiden käyttöikää keskimäärin kaksitoista vuotta, Riski tulkitsee.

Seuraavat liittopäivävaalit on määrä käydä vuonna 2013, ja varsinkin suurten osavaltioiden vaalitulosten arvioidaan ennakoivan valtiollista vaalitulosta.

Riskin mukaan Merkel petaakin jo asetelmia liittopäivävaaleja varten.

Taivuttelemalla oman puolueensa kantoja entistä vihreämmiksi Merkel yrittää estää gallupsuosiossa paistattelevien vihreiden ja sosiaalidemokraattien nousua. Samalla hän näyttää valmistautuvan siihen, että jompikumpi nousee kristillisten seuraavaksi hallituskumppaniksi. Purnaus omien joukossa lisääntyy, mutta Riskin mukaan Merkelille ei toistaiseksi näy vaihtoehtoa.

Vahdista palveluskoiraksi

Saksan seuraavia vaaleja Riski seuraa kenties taas toimittajana. Hänen nykyinen pestinsä ulkoministeriön virkamiehenä päättyy ensi syksynä.

Vielä nyt hänen työtään on niin sanottu julkisuusdiplomatia. Riski määrittelee työnsä sellaisten julkisten puheenaiheiden luomiseksi, jotka lisäävät saksalaisten ymmärrystä Suomesta.

”Olen siirtynyt vahtikoirasta palveluskoiraksi.”

Riskin mukaan Saksan laatulehdet ovat kuitenkin niin kovatasoisia, ettei niille voi palveluskoiranakaan kertoa asioista silotellen. Yli sadan muun ulkomaisen edustuston joukosta on erotuttava rehellisillä mutta iskevillä aiheilla, jotka auttavat saksalaisia oman yhteiskuntansa ongelmien ratkaisemisessa. Esimerkiksi sellaisilla kuin suomalainen päivähoito ja kansantalouden kilpailukyvyn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen.

Vahtikoiraksi Riskin kuitenkin tekee taas mieli, sillä hän sanoo mieltävänsä itsensä edelleen toimittajaksi. ”Asioiden selvittäminen on innostavaa,” hän sanoo.

Mikä sitten voisi olla seuraava ilmiö, josta ottaa selvää?

Yhtä maata tai aluetta vanha ulkomaantoimittaja ei nimeä. Toteaa vain, että tiedonvälitystä myllertävä sosiaalinen media on sen verran jännittävä ilmiö, että siihen olisi haluja syventyä.

Anna Kaisa Hiltunen/UP

Lue myös:

Maailman laidalle ja takaisin

Leo Riski

Ulkopolitiikka 3/2011