Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Vallan ja kaupan meri

Robert Kaplan: Monsoon: The Indian Ocean and the Future of American Power. Random House 2011, 400 s.

Maailmassa on kolme valtamerta, muistuttaa yhdysvaltalainen veteraanitoimittaja Robert D. Kaplan. Hänen mukaansa Intian valtameri on nyt geopolitiikan keskipiste. Se on syrjäyttänyt Atlantin ja toimii valtakamppailujen näyttämönä Tyynen valtameren länsiosan kanssa.

Kaplanin maine maailmanpolitiikan asiantuntijana perustuu hänen 1990-luvun alussa maalaamiinsa uhkakuviin. Niiden mukaan veriset ristiriidat olivat kärjistymässä ja anarkia oli leviämässä maailman eri kolkissa, Länsi-Afrikasta Balkanille.

Vaikka Kaplan nytkin muistuttaa anarkian mahdollisuuksista – esimerkiksi Somalian merirosvoista ja horjuvasta Pakistanista – hänen uutuuskirjansa on pikemminkin kuvaus antiikin ja keskiajan globalisaatiosta sekä uudesta järjestyksestä Intian valtamerellä.

Monsuunituulet kykenivät kuljettamaan kauppalaivoja ja kauppiaita Intian valtameren ääriin jo kauan ennen höyrylaivojen aikaa. Kaplan kuvaa elävästi omanilaisten levittäytymistä ja omanilaisten kanssa kauppareiteistä kisanneita portugalilaisia. Maailmanpolitiikan analyysi nivoutuu historialliseen ja matkakirjalliseen kerrontaan.

Kaplanin haastateltavat – kauppiaista ja terroristeista hindunationalisteihin sekä Yhdysvaltain merivoimien upseereihin – kulkevat entisaikojen merenkävijöiden Zheng Hen ja Vasco da Gaman kartoittamia reittejä. Teos on kaupan ja kauppiaiden ylistys.

Kaplan nostaa esiin myös kaupan pimeät puolet, kuten menneiden aikojen Vallan ja kaupan meri orjuuden ja raaka-aineista aiheutuvat konfliktit. Kauppa voi ajautua karikoille myös nyt, jos Intian valtameren nousevat vallat ja Yhdysvallat eivät huolehdi kaupan solmukohdista.

Solmukohtia ovat erityisesti Intian valtameren vastakkaisilla laidoilla sijaitsevat Hormuzinsalmi ja Malakansalmi. Toisin kuin muut valtameret, Intian valtameri on ”puoliksi umpinainen”, Kaplan muistuttaa.

Kaplan kiertää Omania, Pakistania, Bangladeshia, Sri Lankaa, Burmaa, Indonesiaa ja Sansibaria, mutta keskittyy miljardin asukkaan jättiläisiin. Kaplanin mukaan Intia laajenee itä–länsi-suunnassa, Kiina pohjois–etelä-suunnassa. Molempien laajentumissuunnitelmia kuitenkin suitsivat sovittelemattomat rajakiistat.

Merivoimien Kaplan korostaa olevan ylellisyystuote. Mantereiden kokoiset valtiot ottavat meret haltuunsa vasta, kun niiden selusta on turvattu. Yhdysvallat kykeni 1800-luvun lopussa siirtämään katseensa merille. Nyt Intia ja Kiina pyrkivät samaan.

Ajoittain Kaplanin kerronnassa pilkahtaa esiin alaotsikon huoli Yhdysvaltain asemasta. Intian Kaplan näkee kallistuvan Yhdysvaltain suuntaan, vaikka siitä ei tulekaan varsinaista liittolaista. Intia on koko alueen väestöllinen ja valtapoliittinen keskus, jonka kansanvaltaan Kaplan luottaa maan väkivaltaisuuksista huolimatta.

Kiinalle Intian valtameri on Kaplanin mukaan avain suurvalta-asemaan. Kahden valtameren laivasto mahdollistaisi voimankäytön koko Euraasian ja Afrikan rannikolla.

Kiinasta kirjoittaessaan Kaplan valitsee sanansa tarkoin ja toivoo, että tieto lisää Washingtonissa ennustettavuutta eikä tuskaa. Ajoittain Kaplanin vakuuttelut Kiinan ”vastuullisesta” noususta vaikuttavat toiveikkailta – niin vähän tiedämme Kiinan tulevasta valtamerilaivastosta.

Huomionarvoista on, miten suotuisalta suurvaltapolitiikan ilmapiiri Kaplanista lopulta näyttää. Ehkä ikuisesta pessimististä on kuoriutunut optimisti, tai sitten Intian valtamerellä on käynnissä niin suuri ja merkittävä peli, ettei uhkakuvia sovi maalailla. Lauri Tähtinen Kirjoittaja on historiantutkija Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä.

Robert Kaplan: Monsoon: The Indian Ocean and the Future of American Power. Random House 2013, 384 s.

Lauri Tähtinen

Kirjoittaja on historiantutkija Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä

Ulkopolitiikka 3/2011