Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Jättiläiset horjuvat

Suurvalta-akseli siirtyy itään

Euroopalla ja Yhdysvalloilla on suuria vaikeuksia ratkaista omia talousongelmiaan. Sisäänpäin kääntyminen heikentää oleellisesti suurvaltojen kykyä toimia maailmalla, sanoo yhdysvaltalainen tutkija Daniel Hamilton.

K iina ja Intia nousevat, mutta yli puolet maailman kokonaistuotannosta syntyy yhä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Pohjois-Atlantin vanhojen mahtien välillä on syvä taloudellinen keskinäisriippuvuus. Aasian kanssa käydään kauppaa, mutta investoinnit kulkevat Atlantin yli.

EU-maiden yritykset ovat esimerkiksi investoineet Yhdysvaltoihin kolme kertaa enemmän kuin nousevien talouksien BRIC-maihin eli Brasiliaan, Venäjälle, Intiaan ja Kiinaan yhteensä.

Yhdysvaltalaiset yritykset ovat investoineet yksin Belgiaan yhtä paljon kuin Kiinaan ja Intiaan (68 miljardia dollaria). Yhdysvaltalaiset investoinnit Irlantiin (166 miljardia dollaria) ovat selkeästi suuremmat kuin koko Latinalaiseen Amerikkaan.

Luvut on koonnut politiikan tutkija Daniel Hamilton. Hän johtaa Washingtonissa Johns Hopkins -yliopiston yksikköä, jonka erikoisalaa ovat Yhdysvaltojen ja Euroopan väliset transatlanttiset suhteet.

”Yhdysvaltalaiset yritykset tekevät tuloksensa Euroopassa, eikä investointien trendi ole laskemassa. Se on pysynyt vakaana 15 vuoden ajan”, Hamilton sanoo.

Jättiläiset horjuvat Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen kumppanuus on hänen mielestään välttämätön molemmille osapuolille – ja koko muulle maailmalle. Atlantin ylittävää liittoumaa tarvitaan talouselämän ohella monenlaisten uusien verkostomaisten uhkien torjuntaan. Niitä ovat esimerkiksi nettihakkerit, energiakartellit ja al-Qaida, jotka Hamiltonin mukaan ”kaikki saalistavat vapaiden yhteiskuntien kustannuksella”.

”Jos pääsemme sopuun jostain Atlantin molemmin puolin, voimme perustaa vahvan liittouman mitä tahansa muuta maailmanpolitiikan voimaa vastaan. Jos olemme erimielisiä, mitään ei yleensä saada aikaiseksi.”

Kylmän sodan päättymisen jälkeen länsi pystyi jonkun aikaa sanelemaan kansainvälisen politiikan säännöt. Nyt Yhdysvaltojen ja Euroopan voimat eivät enää yksin Euroopalla ja Yhdysvalloilla on suuria vaikeuksia ratkaista omia talousongelmiaan. Sisäänpäin kääntyminen heikentää oleellisesti suurvaltojen kykyä toimia maailmalla, sanoo yhdysvaltalainen tutkija Daniel Hamilton. riitä, vaan liittoumaan tarvitaan muitakin jäseniä.

Tehtävää tällaiselle liittoumalle riittäisi. Toisen maailmansodan jälkeen transatlanttisen yhteistyön päätarkoitus oli Euroopan vakauttaminen ja demokratian juurruttaminen totalitarismista vapautuneisiin maihin. Nyt ratkaistavien asioiden lista on laajentunut Euroopan ulkopuolelle.

Hamilton nostaa esiin ilmastonmuutoksen, Iranin ydinaseohjelman, Lähiidän ja Pohjois-Afrikan tilanteen, köyhät ja hajonneet valtiot sekä Afganistanin ja Pakistanin.

Lisäksi lännen pitäisi puolustaa erilaisten kuluttajatuotteiden ja elintarviketurvallisuuden normejaan ja standardejaan, kun Kiina valtaa markkinoita.

”Jos emme pääse normeista sopimukseen, tilalle tulevat kiinalaiset standardit – niin on itse asiassa jo käynyt”, Hamilton sanoo. Kiinan lelu- tai elintarviketuotantoa ei hänen mukaansa valvota riittävästi.

”Sama koskee oikeusvaltiota: Jos EU ja Yhdysvallat tarjoavat tahoillaan erilaisia käsityksiä oikeusvaltiosta emmekä puhu toisillemme, viesti jää epäselväksi. Kiinan viranomaiset voivat silloin poimia haluamansa mallit.”

Hamilton työskenteli 1980-luvulla Berliinissä, jossa hän johti Aspen-instituuttia ja seurasi Berliinin muurin murtumista. Euroopan vakauttamiseen liittyvät kysymykset ovat hänelle edelleen läheisiä.

Hamilton on pahoillaan siitä, että kiinnostus Euroopan itäisten reunaalueidenvakauttamiseen on viime aikoinahuvennut. Euroopan unionia ja Natoa vaivaa nyt laajentumisen jälkeinen väsymys, ja toisaalta Venäjä vastustaa lännen pyrkimyksiä alueella.

”Jos laiminlyömme Euroopan raja-alueita, maksamme myöhemmin korkean hinnan”, Hamilton sanoo ja viittaa Jugoslavian hajoamissotiin.

Hamiltonin mielestä tämän hetken suurin huolenaihe on Euroopan ja Yhdysvaltojen kyvyttömyys ratkaista sisäisiä ongelmiaan. Syvenevä talouskriisi verottaa suoraan länsimaiden kykyä tarttua tärkeisiin maailmanpolitiikan ongelmakohtiin.

Euroopassa kaikki huomio ja energia kuluu euron pelastamiseen sekä keskusteluun taloudellisesta kilpailukyvystä. Yhdysvalloissa politiikka on jumiutunutkiistelyyn siitä, miten kasvava velkaongelma pitäisi ratkaista.

”Yhdysvaltojen politiikka on polarisoitunut tavalla, jollaista en ole itse aiemmin nähnyt. Edistystä ei ole juuri odotettavissa ennen marraskuun 2012 vaaleja, vaikka velkaongelma vaatisi kiireellisiä päätöksiä”, Hamilton sanoo.

”Emme voi yhdistää voimiamme kansainvälisellä kentällä ennen kuin ratkaisemme kotimaiset ongelmamme.”

Tulevaisuudessa Yhdysvaltojen ja Euroopan kannattaisi rakentaa menestystään yhteisten vahvuuksiensa eli teknologisten innovaatioiden ja palvelujen viennin varaan. Eurooppa voisi hyötyä etumatkastaan esimerkiksi uudessa energiateknologiassa, kunhan alan standardeista päästäisiin yhteisymmärrykseen. Nykyisin Eurooppa panostaa liikennepolttoaineissa biodieseliin, kun taas Yhdysvallat tukee etanolin tuotantoa.

Hamilton muistuttaa, että maailman 20:stä tietotalouden keskittymästä 18 sijaitsee toistaiseksi Yhdysvalloissa tai Euroopassa. Loput kaksi ovat Japanissa.

Amerikkalaisia siviilitehtäviin

Euroopassa Akilleen kantapääksi on muodostumassa väestökehitys. Toisin kuin Yhdysvallat, Eurooppa vetää puoleensa kouluttamattomia maahanmuuttajia. Laskevien väestötrendien pysäyttämiseksi maahanmuutto pitäisi Hamiltonin mukaan kolminkertaistaa nykyisestä.

”En voi kylliksi painottaa, että tämä on Euroopan ongelmista kaikkein suurin, kun otetaan huomioon, kuinka räjähdysherkässä tilassa maahanmuuttokeskustelu on. Toivon teille hyvää, mutta en tällä hetkellä juuri näe ongelmaan ratkaisuja.”

Maahanmuuttajien lahjakkuudet pitäisi joka tapauksessa saada nykyistä parempaan käyttöön. Työmarkkinoita tulisi avata ja työntekijöiden osaamista parantaa yhteiseurooppalaisella strategialla.

Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteen lämpenemiseen liittyi suuria odotuksia presidentti Barack Obaman kauden alussa. Hamiltonin mukaan suhde onkin nyt aiempaa pragmaattisempi. Transatlanttiset kumppanit tekevät yhteistyötä esimerkiksi Afganistanissa ja Libyassa sekä vastustaessaan Iranin ydinaseohjelmaa.

Suurin eroavaisuus syntyy siitä, että Yhdysvallat on Tyynenmeren valtio ja sidoksissa Aasian kehitykseen aivan toisella tasolla kuin Eurooppa.

”Eurooppa katsoo Aasiaa taloudellisten linssien läpi, siinä missä Yhdysvallat katsoo Aasiaa turvallisuuspoliittisten linssien läpi”, Hamilton vertaa.

Hänen mielestään Euroopassa ei ymmärretä Aasian turvallisuuspolitiikan ydinkysymyksiä. Ne koskettavat kaikki tavalla tai toisella myös Yhdysvaltoja: Koreoiden välinen jännite, Japanin ratkaisemattomat kiistat monien maiden kanssa, Kiinan aluevaatimukset Etelä-Kiinan merellä, Taiwanin kysymys, Spratlysaarten hallinta.

”Listaa voisi jatkaa”, Hamilton sanoo. ”Monet Aasian maat turvautuvat edelleen turvallisuuspolitiikassaan Yhdysvaltoihin. Ne ovat entistä vahvemmin sidoksissa Kiinan taloudelliseen voimakenttään mutta samalla hyvin huolissaan Kiinasta.”

George W. Bushin presidenttikaudella Yhdysvaltojen suhteet useisiin Euroopan maihin saavuttivat pohjakosketuksen Irakin sodan sytyttyä. Obaman kaudella Eurooppa ja Yhdysvallat ovat liikahtaneet kriisinhallinnan menetelmissä askelen lähemmäs toisiaan.

”Yhdysvallat antoi aiemmin konfliktien ratkaisun Pentagonin tehtäväksi”, Hamilton sanoo. ”Kriisinhallinnan jättäminen sotaväelle on ollut virhe, joka tunnustetaan nyt kongressin molemmissa puolueissa. Muutos on tulossa, mutta se tulee hitaasti.”

Yhdysvaltain ulkoministeriö on koonnut omasta väestään tiimin, josta voidaan tulevaisuudessa lähettää henkilöitä siviilitehtäviin maailmalle. Hiljattain maa allekirjoitti EU:n kanssa sopimuksen, jonka nojalla amerikkalaista siviilihenkilöstöä voidaan sijoittaa EU:n johtamiin siviilioperaatioihin. Pulmana on kuitenkin Yhdysvaltain kehno taloustilanne.

”Kongressin pitäisi avata aivan uusi budjettiluku, jotta voimavaroja voitaisiin sovittaa yhteen EU-joukkojen kanssa. Nykyisessä taloustilanteessa sitä ei tule tapahtumaan.”

Joonas Pörsti/UP

Lue professori Jussi Hanhimäen kommentit transatlanttisen suhteen muutoksista: www.ulkopolitiikka.fi.

Lue myös:

Neljä tulevaisuudenkuvaa

Daniel Hamilton

Ulkopolitiikka 3/2011