Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Intia varustautuu Kiinan pelossa

Suurvalta-akseli siirtyy itään

Intian ja Kiinan rajakiista Arunachal Pradeshissa on kärjistymässä kilpavarusteluksi. Samaan aikaan ottelu Intian valtameren sotilaallisesta hallinnasta kovenee.

Intia pitää nyt Kiinaa suurempana uhkana kuin arkkivihollistaan Pakistania. Näin voi päätellä kesäkuun lopulla julki tulleista tiedoista, jotka koskevat Intian puolustusministeriön suunnitelmia vuosille 2012–2027.

Intialaisen uutiskanavan NDTV:n tietojen mukaan Intia sijoittaa Kiinan rajalla sijaitseville alueille aiempaa enemmän joukkoja, tykistöä, tankkeja ja hävittäjiä. Lisäksi laivastoa vahvistetaan esimerkiksi kahdella lentotukialuksella, ja kehitteillä on mannertenvälinen ballistinen ohjus. Se olisi merkittävä lisä Intian ydinasepelotteeseen.

Kiina puolestaan voi tarvittaessa lähettää Intian vastaiselle rajalle joukkoja ja kalustoa nopeasti, sillä maa on rakentanut raja-alueelle rautatieyhteyksiä.

Varustautuminen ja uhkakuvien muutos liittyvät Intian ja Kiinan aluekiistoihin, jotka ovat viime vuosina kärjistyneet. Kiista koskee muun muassa Arunachal Pradeshin osavaltiota Koillis- Intiassa. Kiina vaatii itselleen valtaosaa Itävallan kokoisesta alueesta.

Aasian suurvallat ovat ottaneet alueen vuoksi yhteen aiemminkin. Vuonna 1962 maat kävivät lyhyen rajasodan, jossa Kiina valtasi alueita Koillis-Intiassa mutta vetäytyi niiltä myöhemmin.

Nöyryyttävän tappion kokenut Intia ei halua tulla yllätetyksi toista kertaa. Siksi sillä on Arunachal Pradeshissa nyt noin 100 000 sotilasta – saman verran kuin Yhdysvalloilla Afganistanissa.

Tiibet huolettaa Kiinaa

Vaikka Arunachal Pradeshilla on toistaiseksi vain vähän merkitystä Intian taloudelle, osavaltio on strategisesti tärkeä.

Intian ja Kiinan välinen raja kulkee Arunachal Pradeshissa Himalajan vuoristossa, ja Intian on sitä helpompi puolustaa koillisia osavaltioitaan, mitä vaikeakulkuisemmassa maastossa raja on.

Intia on rakentanut alueelle teitä ja muuta infrastruktuuria. Se taas on osaltaan vaikuttanut siihen, että enemmistö alueen 1,3 miljoonasta asukkaasta haluaa pysyä osana Intiaa.

Kiina on puolestaan yrittänyt estää Aasian kehityspankkia lainoittamasta Intian Arunachal Pradeshin infrastruktuurihankkeita. Kiinan näkökulmasta kiistellyllä alueella on merkitystä erityisesti Tiibetin autonomisen alueen vakaudelle.

Kiinaa huolettaa Intiassa päämajaansa pitävä Tiibetin pakolaishallitus. Nouseva talousmahti pelkää, että tiibetiläisten vastarintaa aletaan organisoida Arunachal Pradeshista. Siksi Kiina toivoo, että Tiibetin seuraava hengellinen johtaja dalai-lama eläisi Tiibetissä, Kiinan valvonnan alla.

Lisäksi Kiina havittelee alueen luonnonvaroja. Arunachal Pradeshissa on muun muassa kivihiiltä, marmoria, lyijyä, sinkkiä, kultaa ja kuparia – raakaaineita, joita Kiinan kiivaasti kasvava talous tarvitsee ja joita Kiina nyt tuo varsinkin Afrikasta. Arunachal Pradeshin hallinta voisi vähentää Kiinan Afrikka-riippuvuutta.

Intian valtameren kilpajuoksu Taistelu luonnonvaroista ja vaikutusvallasta on kärjistänyt nousevien suurvaltojen varustelukilpailua myös Intian valtamerellä.

Kiina tuo nyt paitsi mineraaleja Afrikasta myös öljyä Persianlahdelta. Siksi maa on riippuvainen Intian valtameren ja Etelä-Kiinan meren yhdistävästä kapeasta Malakansalmesta.

Varmistaakseen energian ja raakaaineiden saannin Kiina rakentaa Intian valtameren maihin rautateiden, satamien ja öljy- ja kaasuputkien verkostoa. Satamahankkeet Pakistanissa, Sri Lankassa, Bangladeshissa ja Myanmarissa – Intian naapurimaissa – ovat kasvattaneet Kiinan valtaa alueella.

Intia on puolestaan rakentanut suhteita Arabian niemimaan ja Afrikan itärannikon valtioihin sekä Kaakkois- Aasianyhteistyöjärjestön Aseanin jäsenmaihin, etenkin Singaporeen, Indonesiaan, Vietnamiin ja Malesiaan.

Lisäksi Intia on perustanut tarkkailuaseman Madagaskarille, josta se valvoo meriliikennettä. Muita Intian valtameren strategisesti tärkeitä saarivaltioita Kiina ja Intia kosivat kilpaa.

Intian puolustusministeri määräsi vuonna 2008, että Intian armeijan tulee ryhtyä varautumaan kahden rintaman sotaan Pakistanin ja Kiinan kanssa. Taustalla vaikuttivat Kiinan syventyneet suhteet Intian naapurivaltioihin.

Siihen saakka Intian huomio oli pysynyt Pakistanissa, jota Kiina oli pitkään tukenut sotilaallisesti. Kun Kiina ryhtyi rakentamaan satamaa Pakistanin Gwadariin, Intia päätti vahvistaa länsirannikollaan sijaitsevaa Karwarin laivastotukikohtaa. Nyt Pakistan väittää Kiinan suunnittelevan Gwadariin laivastotukikohdan rakentamista.

Intia puolestaan näyttää kehittävän asevoimiaan siten, että se pystyisi tarvittaessa kontrolloimaan Malakansalmea Andamaaneilta ja Nikobaareilta. Saariryhmät kuuluvat Intialle ja sijaitsevat Bengalinlahden eteläosassa. Intia valmistelee parhaillaan esimerkiksi noin 11 miljardin dollarin kauppoja uusista hävittäjälentokoneista.

USA tukee Intiaa – varauksin

Yhdysvallat, Australia ja Japani sekä monet muut alueen valtiot jakavat Intian huolen Kiinan vahvistumisesta. Intia on esimerkiksi järjestänyt mittavan merisotaharjoituksen Bengalinlahdella Australian, Yhdysvaltojen ja Singaporen kanssa. Joidenkin tarkkailijoiden mukaan Yhdysvallat harjoittelee nykyään Intian asevoimien kanssa enemmän kuin minkään muun valtion kanssa.

Intialla on muutenkin tiiviit suhteet Yhdysvaltoihin. Suhteet syvenivät, kun maat sopivat puolustus- ja ydinenergiayhteistyöstä kesällä 2005.

Kiinan näkökulmasta Yhdysvallat pyrki Intian-suhteitaan syventämällä rakentamaan Kiinan vastaista koalitiota. Siksi Kiina alkoi aiempaa tarmokkaammin ajaa aluevaatimuksiaan Arunachal Pradeshissa, jota se on vuodesta 2006 kutsunut ”Etelä-Tiibetiksi”.

Samaan aikaan neuvottelut Intian ja Kiinan aluekiistojen ratkaisemiseksi jumiutuivat. Monien tarkkailijoiden mukaan syynä oli nimenomaan Intian ja Yhdysvaltain suhteiden lämpeneminen – olivathan Aasian nousevat suurvallat vain paria kuukautta aiemmin päässeet sopuun aluekiistojen ratkaisemisen periaatteista.

Intia ei kuitenkaan halua avoimesti asettua Kiinan vastapainoksi Aasiassa, sillä Yhdysvaltain tuki saattaa myös pettää. Yhdysvallat on taloudellisesti riippuvainen Kiinasta ja voi siksi olla Intialle epäluotettava kumppani.

Varustelu jatkuu?

Kiina ja Intia ovat löytäneet yhteisen sävelen silloin, kun niiden intressit ovat olleet yhtenevät. Esimerkiksi ilmastopolitiikassa maat ovat vastustaneet aloitteita, jotka kahlitsisivat niiden taloudellista kehitystä.

Arunachal Pradeshin rajakiistan ratkaisu neuvotteluteitse näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä.

Kiina esimerkiksi rakentaa patoa Arunachal Pradeshin läpi virtaavan Brahmaputrajoen yläjuoksulle, mikä voi haitata sähköntuotantoa ja maanviljelyä Intiassa ja Bangladeshissa.

Toiseksi rajalinja on britti-imperiumin aikaan määritelty vain summittaisesti. Alueen luonnonvarojen vuoksi rajalinjan tarkasta määrittämisestä voi tulla riitaisa ja aikaa vievä hanke.

Eikä Arunachal Pradesh sitä paitsi ole ainoa alue, josta Intia ja Kiina kiistelevät noin 3 500 kilometriä pitkällä rajallaan. Intia pitää lähes Sveitsin kokoista Aksai Chinin aluetta osana Pohjois-Intiassa sijaitsevaa Jammun ja Kashmirin osavaltiota. Lähes asumaton alue Himalajan vuoristossa on ollut Kiinan hallinnassa viitisenkymmentä vuotta. Aksai Chin on Kiinalle tärkeä, koska alueen halki kulkeva tie yhdistää Tiibetin ja Xinjiangin maakunnan.

Kun Kiinan ja Intian vaikutuspiirit kasvavat, nousevien suurvaltojen intressit joutunevat yhä enemmän vastakkain paitsi Aasiassa, myös esimerkiksi Afrikassa. Siksi sillä, perustuuko Intian ja Kiinan välinen suhde yhteistyölle vai konfliktille, on merkitystä koko kansainväliselle yhteisölle.

Janne Halttu

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin viestintäpäällikkö.

Ulkopolitiikka 3/2011