Hyökkäävää energiapeliä

Saksa ilmoitti toukokuun lopus­sa luopuvansa ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Pää­tös ei ollut yllätys Saksan ener­giaviranomaisille tai yrityksille, olihan sitä valmisteltu yli vuosikymmen.

Saksan päätös vaikuttaa kuitenkin laajasti eurooppalaiseen energiapolitiikkaan, sillä Saksa kuluttaa EU-maista eniten fossiilisia polttoaineita. Maa on myös unionin suurin uusiutuvan energian hyödyntäjä.

Saksan ydinvoimapäätös asettaa paineita kehittää uusiutuvaa energiaa ja tuoda EU-alueelle ydinvoimaa korvaavia fossiilisia polttoaineita. Nämä perinteiset energiaresurssit ovat EU-alueelta vähitellen ehtymässä.

Lisäksi muut EU-maat tarvitsevat mahdollisesti korvaavaa ydinvoimatuotantoa, jota ne voivat myydä edelleen Saksaan – aivan kuten Suomi on tähän asti tuonut ydinsähköä Venäjältä.

Saksa kuitenkin voittaa aina, niin kuin Englannin jalkapallomaajoukkueessa 1980-luvulla pelannut hyökkääjä Gary Lineker aikoinaan laukoi. Sanonta pätee myös eurooppalaiseen energiapolitiikkaan.

Saksa nimittäin kykenee pelaamaan poikkeuksellisen vahvasti sekä vanhalla fossiilisiin polttoaineisiin nojaavalla että uudella ”vihreällä” energia-agendalla. Muilta EU:n jäsenmailta vastaava kahden taktiikan etu puuttuu.

Sähkön hinta nousee

Saksa tuotti vuonna 2009 ydinvoimalla lähes neljänneksen sähköstään. Itä-Saksalta perityt ydinvoimalat suljettiin jo 1990-luvulla.

Sosiaalidemokraattien ja vihreiden hallitus päätti vuonna 1998, että ydinvoimasta luovutaan asteittain. Kristillisdemokraattien ja liberaalidemokraattien hallitus puolestaan päätti ensin vuoden 2010 syksyllä pidentää ydinvoimaloiden toimintalupia – mutta sulki useita voimaloita maaliskuussa 2011 Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden johdosta. Pian tämän jälkeen ydinvoimasta luovuttiin lopullisesti.

Sähkön hinnan odotetaan Saksassa nyt nousevan. Toistaiseksi Saksan hinnat ovat EU:n keskitasoa, mutta eurooppalaisilla markkinoilla ylipäätään on paineita nostaa hintoja.

Saksa pyrkii lisäämään uusiutuvan energian osuutta sähköntuotannossa nykyisestä 16 prosentista 35 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Deutsche Bank laskee, että päätös tuottaa aluksi 40 miljoonaa tonnia lisää kasvihuonekaasupäästöjä vuosittain, kun ydinvoimaa korvataan kasvihuonekaasuja tuottavalla maakaasulla – tai vielä saastuttavammalla hiilivoimalla, jos kaasunsaanti syystä tai toisesta vaikeutuu. Varavoimaa vaativan tuulivoimatuotannon lisääminen on herättänyt pelkoja sähkökatkoksista.

Miten Saksa siis voisi voittaa aina eurooppalaisessa energiapolitiikassa? Vastaus edellyttää sekä uuden että vanhan energia-agendan keinojen pohtimista.

Kaikki lähteet käytössä

Saksa on sitoutunut globaalilla ja EU-tasolla kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteisiin, joten hiilen tai öljyn osuuksien kasvattaminen olisi ongelmallista – ainakin ennen kuin hiilidioksidin talteenotto-, varastointi-, ja hajotustekniikat on saatu kehitetyksi koekäyttöä pidemmälle.

Siksi Saksan ainoa realistinen vaih­toehto vanhalla energia-agendalla on kasvattaa maakaasun osuutta energiapa­letista. Vuonna 2009 maakaasun osuus oli 23 prosenttia kokonaisenergiankulu­tuksesta.

Saksan oma maakaasuntuotanto on vähäistä. Keskeisen sijaintinsa ansiosta maa voi kuitenkin tuoda maakaasua useammista suunnista kuin monet muut EU-maat.

Norja toimittaa Saksan tuomasta maakaasusta viidenneksen. Norjan tuo­tantokapasiteetti on kuitenkin rajallinen, joten maa ei pysty lisäämään vientiään.

Saksalainen energiayhtiö RWE on mukana Turkin läpi kaavaillussa Nabuc­co-kaasuputkihankkeessa, jotta Saksaan saataisiin avatuksi suora pääsy Kaspian alueen tuotantoon. Putkiyhteyden tar­koituksena on purkaa Venäjän kaasun­vientimonopolia Itä-Eurooppaan.

Tankkereilla tuotua nesteytettyä maakaasua myydään Euroopan mark­kinoille jo yhtä paljon kuin norjalaista kaasua. Saksa kykenee hyödyntämään tätä tarjontaa kunnolla vasta, kun tarvit­tava määrä terminaaleja uudelleenkaasu­tuslaitteistoineen on saatu rakennetuksi.

Lisäksi Saksa voi ostaa muualle EU:hun tuotua, nesteytettyä ja edelleen putkiverkostoon syötettyä maakaasua. Tätä mahdollisuutta tukee muun muas­sa se, että naapurimaa Hollanti pyrkii maakaasuliikenteen risteyskohdaksi, ja se, että Luoteis-Eurooppaan on synty­mässä hinnanmuodostukseltaan aiempaa vapaammat kaasumarkkinat eli niin sa­notut spot-markkinat.

Yhtä lailla Saksa voi ostaa ydinvoi­malla tai muilla keinoin tuotettua sähköä naapurimaistaan, kun EU-sääntelyllä ja osin myös -rahoituksella parannetaan sähkövirtojen siirtoyhteyksiä.

Syvät siteet Venäjälle

Venäjällä on hallussaan neljännes glo­baaleista maakaasuvaroista. Venäjä pysynee myös tulevaisuudessa Saksan tärkeimpänä maakaasun lähteenä, ainakin sillä edellytyksellä, että maa kykenee hinnoittelemaan kaasunsa ai­empaa joustavammin kilpaillakseen markkinoitamullistaneen nesteytetyn maakaasun kanssa.

Saksan houkuttelevat markkinat ja Venäjän kaasuvarat yhdistää kuljetusver­kosto, joka perustuu Länsi-Siperian Ja­malista Saksaan yltävään kaasuputkeen ja Ukrainan läpi kulkevaan Veljeys-kaasu-putkeen. Putkiverkoston kapasiteetti on jo nyt suuri, ja jälkimmäisen putken kuntoa kohennetaan parhaillaan, osin EU-tuella.

Maakaasun kuljetuskapasiteetti li­sääntyy entisestään, kun Venäjän ja Sak­san yhdistävä Nord Stream -kaasuputki valmistuu tänä ja ensi vuonna.

Venäläisten ja saksalaisten energiayhtiöiden välille on rakennettu neljän vuosikymmenen aikana molempia osa­puolia palvelevat vahvat siteet energia­diplomatian ja ristiinomistusten avulla. Siksi Venäjän kaasun riskejä korostavat analyytikot ovat Saksassa vähemmistössä, vuosien 2006 ja 2009 kaasukriiseistä huolimatta.

Venäjän eurooppalaisille asiakkaille on toimitettu tähän asti kaasua Länsi-Siperian Nadum-Pur-Tazin alueen suurilta kentiltä, jotka ovat tuotantokaaren­sa loppupuolella.

Vientimonopolista nauttiva venäläi­nen kaasuyhtiö Gazprom pääsee kui­tenkin mukaan hyödyntämään Jamalin niemimaan suuria varantoja, joihin on määrä päästä käsiksi ensi vuonna. Lisäk­si puoliksi valtio-omisteisella Gazpromil­la on optio Barentsinmeressä sijaitsevan Štokmanin kaasukentän kehittämiseen vuodesta 2015 eteenpäin.

Tuotantokapasiteettia ylläpitävät myös itsenäisten kaasuntuottajien tuo­tannonlisäys ja sitä tukeva politiikka sekä öljy-yhtiöiden kasvanut kaasun­tuotanto.

Vanhalla energia-agendalla Saksa voi siis ainutlaatuisella tavalla hyödyn­tää keskeistä asemaansa ja Venäjä-suh­teitaan.

Saksa voi osallistua eurooppalaisten maakaasumarkkinoiden kehittämiseen ja lisätä maakaasun käyttöä siirtymä­vaiheessa kohti uutta energia-agendaa. Mutta tämän lisäksi energiapalettia on myös täydennettävä.

Ennakoinnin hyödyt

Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan ydinvoimalla voidaan vuoteen 2030 mennessä tuottaa globaalisti runsas kymmenes ja uusiutuvilla energianläh­teillä vajaa kymmenes kokonaisenergian­tarpeesta.

Vaikka niin sanotut epätavanomaiset kaasuvarat, kuten liuskekaasu, kattavat jo nyt merkittävän osan kulutuksesta Pohjois-Amerikassa, Euroopassa niitä tuotettaneen vuonna 2030 kaupallisesti vasta vähän. Liuskekaasu tuottaa tavan­omaista kaasua enemmän päästöjä, mi­kä tekee siitä vähemmän houkuttelevan energianlähteen.

Kun ydinvoima otetaan yhtälöstä pois, Saksan vaihtoehdoksi uudella agen­dalla jää säästää energiaa ja kehittää uu­siutuvia energianlähteitä.

EU on kokonaisuutena pahasti myö­hässä tavoitteestaan, jonka mukaan energiatehokkuutta parannetaan 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Siksi suurimmat toiveet uudella energia-agen­dalla suuntautuvat uusiutuvien energianlähteiden kehittämiseen.

Erityisesti Saksa voi vahvistaa ase­maansa uusiutuvan energian suurvaltana. Saksalaiset teollisuusyritykset ovat maailmanmarkkinoiden kärjessä tuuli-, aurinko- ja vesivoimateknologiassa, ja maassa on lupaavaa biopolttoaine- ja biokaasuosaamista.

Uusiutuvan energian syöttötariffit, jotka otettiin Saksassa käyttöön vuon­na 1991, ovat tukeneet uuden energiateollisuuden kehitystä. Maailman aurinkovoimalaitoksista 40 prosenttia on Saksassa, ja tuulivoiman tuotannossa maa on maailman kolmanneksi suurin. Ydinvoiman alasajopäätös vahvistaa kehitystä edelleen.

Uusiutuvan energian tukijärjestelmä maksaa nyt arviolta viisi miljardia euroa vuodessa, ja lisääntyvät investoinnit saattavat nostaa tukieurojen määrää. Käytetyille ydinpolttoainesauvoille asetettu vero tuottaa 2,3 miljardia eu­roa vuodessa – mutta toisaalta myös hiilisektoria tuetaan 2,5 miljardilla vuosittain.

Jotta uusiutuvan energiantuotannon hajautetusta mallista saadaan kaikki irti, Euroopassa on kehitettävä niin sanottuja älykkäitä verkkoja sähkönsiirtoon rajojen sisällä ja niiden ylitse. Uuden tietokoneohjatun verkon odotetaan las­kevan energian kulutusta ja vähentävän kasvihuonekaasupäästöjä, mutta verkon toteutukseen on vielä matkaa.

Saksa siis on ydinvoimapäätökses­tään huolimatta eurooppalaisen energia­politiikan todennäköinen voittaja.

Maan uusi energiapolitiikka hyötyy Venäjän maakaasusta ja sitoo sen entis­täkin tiiviimmin yhteisille kaasumark­kinoille, jotka kehittyvät hitaasti mutta varmasti. Samalla uusi energiapolitiikka edistää uusien toimittajien tuloa mark­kinoille.

Saksan uusiutuvan energiapolitiikan vahvuus puolestaan on uusien ratkaisu­jen lukitseminen osaksi energiayhtälöä jo tässä vaiheessa, samalla kun riittävä osa vanhaa energia-agendaa pidetään mukana.

Energiapolitiikassa ratkaisut ovat tyypillisesti kalliita ja edellyttävät usei­den julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyötä. Siksi puhutaan lukitsevista tekijöistä, jotka sitovat toimijat pää­töksiin vuosikymmeniksi. Tällöin on realistisia toiveita odottaa, että uudet energiaratkaisut ovat muutaman vuosikymmenen kuluttua nykyistä kilpailukykyisempiä.

Saksa vertautuu aggressiivisimpiin vanhan ja uuden energia-agendan yhdistelijöihin Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, joiden kanssa se kilpailee uuden energia-agendan herruudesta tasaväkisesti. Useimmilla muilla Euroopan mailla sen sijaan on kova työ selviytyä läpi edes oman maanosansa turnauskarsinnoista.