Saksa pystyy luopumaan ydinvoimasta keskeisen maantieteellisen asemansa ansiosta. Maa tukeutuu energiapolitiikassaan hiilivoimaan, maakaasuun ja uusiutuviin energianlähteisiin.
Saksa ilmoitti toukokuun lopussa luopuvansa ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Päätös ei ollut yllätys Saksan energiaviranomaisille tai yrityksille, olihan sitä valmisteltu yli vuosikymmen.
Saksan päätös vaikuttaa kuitenkin laajasti eurooppalaiseen energiapolitiikkaan, sillä Saksa kuluttaa EU-maista eniten fossiilisia polttoaineita. Maa on myös unionin suurin uusiutuvan energian hyödyntäjä.
Saksan ydinvoimapäätös asettaa paineita kehittää uusiutuvaa energiaa ja tuoda EU-alueelle ydinvoimaa korvaavia fossiilisia polttoaineita. Nämä perinteiset energiaresurssit ovat EU-alueelta vähitellen ehtymässä.
Lisäksi muut EU-maat tarvitsevat mahdollisesti korvaavaa ydinvoimatuotantoa, jota ne voivat myydä edelleen Saksaan – aivan kuten Suomi on tähän asti tuonut ydinsähköä Venäjältä.
Saksa kuitenkin voittaa aina, niin kuin Englannin jalkapallomaajoukkueessa 1980-luvulla pelannut hyökkääjä Gary Lineker aikoinaan laukoi. Sanonta pätee myös eurooppalaiseen energiapolitiikkaan.
Saksa nimittäin kykenee pelaamaan poikkeuksellisen vahvasti sekä vanhalla fossiilisiin polttoaineisiin nojaavalla että uudella ”vihreällä” energia-agendalla. Muilta EU:n jäsenmailta vastaava kahden taktiikan etu puuttuu.
Sähkön hinta nousee
Saksa tuotti vuonna 2009 ydinvoimalla lähes neljänneksen sähköstään. Itä-Saksalta perityt ydinvoimalat suljettiin jo 1990-luvulla.
Sosiaalidemokraattien ja vihreiden hallitus päätti vuonna 1998, että ydinvoimasta luovutaan asteittain. Kristillisdemokraattien ja liberaalidemokraattien hallitus puolestaan päätti ensin vuoden 2010 syksyllä pidentää ydinvoimaloiden toimintalupia – mutta sulki useita voimaloita maaliskuussa 2011 Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden johdosta. Pian tämän jälkeen ydinvoimasta luovuttiin lopullisesti.
Sähkön hinnan odotetaan Saksassa nyt nousevan. Toistaiseksi Saksan hinnat ovat EU:n keskitasoa, mutta eurooppalaisilla markkinoilla ylipäätään on paineita nostaa hintoja.
Saksa pyrkii lisäämään uusiutuvan energian osuutta sähköntuotannossa nykyisestä 16 prosentista 35 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Deutsche Bank laskee, että päätös tuottaa aluksi 40 miljoonaa tonnia lisää kasvihuonekaasupäästöjä vuosittain, kun ydinvoimaa korvataan kasvihuonekaasuja tuottavalla maakaasulla – tai vielä saastuttavammalla hiilivoimalla, jos kaasunsaanti syystä tai toisesta vaikeutuu. Varavoimaa vaativan tuulivoimatuotannon lisääminen on herättänyt pelkoja sähkökatkoksista.
Miten Saksa siis voisi voittaa aina eurooppalaisessa energiapolitiikassa? Vastaus edellyttää sekä uuden että vanhan energia-agendan keinojen pohtimista.
Kaikki lähteet käytössä
Saksa on sitoutunut globaalilla ja EU-tasolla kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteisiin, joten hiilen tai öljyn osuuksien kasvattaminen olisi ongelmallista – ainakin ennen kuin hiilidioksidin talteenotto-, varastointi-, ja hajotustekniikat on saatu kehitetyksi koekäyttöä pidemmälle.
Siksi Saksan ainoa realistinen vaihtoehto vanhalla energia-agendalla on kasvattaa maakaasun osuutta energiapaletista. Vuonna 2009 maakaasun osuus oli 23 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta.
Saksan oma maakaasuntuotanto on vähäistä. Keskeisen sijaintinsa ansiosta maa voi kuitenkin tuoda maakaasua useammista suunnista kuin monet muut EU-maat.
Norja toimittaa Saksan tuomasta maakaasusta viidenneksen. Norjan tuotantokapasiteetti on kuitenkin rajallinen, joten maa ei pysty lisäämään vientiään.
Saksalainen energiayhtiö RWE on mukana Turkin läpi kaavaillussa Nabucco-kaasuputkihankkeessa, jotta Saksaan saataisiin avatuksi suora pääsy Kaspian alueen tuotantoon. Putkiyhteyden tarkoituksena on purkaa Venäjän kaasunvientimonopolia Itä-Eurooppaan.
Tankkereilla tuotua nesteytettyä maakaasua myydään Euroopan markkinoille jo yhtä paljon kuin norjalaista kaasua. Saksa kykenee hyödyntämään tätä tarjontaa kunnolla vasta, kun tarvittava määrä terminaaleja uudelleenkaasutuslaitteistoineen on saatu rakennetuksi.
Lisäksi Saksa voi ostaa muualle EU:hun tuotua, nesteytettyä ja edelleen putkiverkostoon syötettyä maakaasua. Tätä mahdollisuutta tukee muun muassa se, että naapurimaa Hollanti pyrkii maakaasuliikenteen risteyskohdaksi, ja se, että Luoteis-Eurooppaan on syntymässä hinnanmuodostukseltaan aiempaa vapaammat kaasumarkkinat eli niin sanotut spot-markkinat.
Yhtä lailla Saksa voi ostaa ydinvoimalla tai muilla keinoin tuotettua sähköä naapurimaistaan, kun EU-sääntelyllä ja osin myös -rahoituksella parannetaan sähkövirtojen siirtoyhteyksiä.
Syvät siteet Venäjälle
Venäjällä on hallussaan neljännes globaaleista maakaasuvaroista. Venäjä pysynee myös tulevaisuudessa Saksan tärkeimpänä maakaasun lähteenä, ainakin sillä edellytyksellä, että maa kykenee hinnoittelemaan kaasunsa aiempaa joustavammin kilpaillakseen markkinoitamullistaneen nesteytetyn maakaasun kanssa.
Saksan houkuttelevat markkinat ja Venäjän kaasuvarat yhdistää kuljetusverkosto, joka perustuu Länsi-Siperian Jamalista Saksaan yltävään kaasuputkeen ja Ukrainan läpi kulkevaan Veljeys-kaasu-putkeen. Putkiverkoston kapasiteetti on jo nyt suuri, ja jälkimmäisen putken kuntoa kohennetaan parhaillaan, osin EU-tuella.
Maakaasun kuljetuskapasiteetti lisääntyy entisestään, kun Venäjän ja Saksan yhdistävä Nord Stream -kaasuputki valmistuu tänä ja ensi vuonna.
Venäläisten ja saksalaisten energiayhtiöiden välille on rakennettu neljän vuosikymmenen aikana molempia osapuolia palvelevat vahvat siteet energiadiplomatian ja ristiinomistusten avulla. Siksi Venäjän kaasun riskejä korostavat analyytikot ovat Saksassa vähemmistössä, vuosien 2006 ja 2009 kaasukriiseistä huolimatta.
Venäjän eurooppalaisille asiakkaille on toimitettu tähän asti kaasua Länsi-Siperian Nadum-Pur-Tazin alueen suurilta kentiltä, jotka ovat tuotantokaarensa loppupuolella.
Vientimonopolista nauttiva venäläinen kaasuyhtiö Gazprom pääsee kuitenkin mukaan hyödyntämään Jamalin niemimaan suuria varantoja, joihin on määrä päästä käsiksi ensi vuonna. Lisäksi puoliksi valtio-omisteisella Gazpromilla on optio Barentsinmeressä sijaitsevan Štokmanin kaasukentän kehittämiseen vuodesta 2015 eteenpäin.
Tuotantokapasiteettia ylläpitävät myös itsenäisten kaasuntuottajien tuotannonlisäys ja sitä tukeva politiikka sekä öljy-yhtiöiden kasvanut kaasuntuotanto.
Vanhalla energia-agendalla Saksa voi siis ainutlaatuisella tavalla hyödyntää keskeistä asemaansa ja Venäjä-suhteitaan.
Saksa voi osallistua eurooppalaisten maakaasumarkkinoiden kehittämiseen ja lisätä maakaasun käyttöä siirtymävaiheessa kohti uutta energia-agendaa. Mutta tämän lisäksi energiapalettia on myös täydennettävä.
Ennakoinnin hyödyt
Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan ydinvoimalla voidaan vuoteen 2030 mennessä tuottaa globaalisti runsas kymmenes ja uusiutuvilla energianlähteillä vajaa kymmenes kokonaisenergiantarpeesta.
Vaikka niin sanotut epätavanomaiset kaasuvarat, kuten liuskekaasu, kattavat jo nyt merkittävän osan kulutuksesta Pohjois-Amerikassa, Euroopassa niitä tuotettaneen vuonna 2030 kaupallisesti vasta vähän. Liuskekaasu tuottaa tavanomaista kaasua enemmän päästöjä, mikä tekee siitä vähemmän houkuttelevan energianlähteen.
Kun ydinvoima otetaan yhtälöstä pois, Saksan vaihtoehdoksi uudella agendalla jää säästää energiaa ja kehittää uusiutuvia energianlähteitä.
EU on kokonaisuutena pahasti myöhässä tavoitteestaan, jonka mukaan energiatehokkuutta parannetaan 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Siksi suurimmat toiveet uudella energia-agendalla suuntautuvat uusiutuvien energianlähteiden kehittämiseen.
Erityisesti Saksa voi vahvistaa asemaansa uusiutuvan energian suurvaltana. Saksalaiset teollisuusyritykset ovat maailmanmarkkinoiden kärjessä tuuli-, aurinko- ja vesivoimateknologiassa, ja maassa on lupaavaa biopolttoaine- ja biokaasuosaamista.
Uusiutuvan energian syöttötariffit, jotka otettiin Saksassa käyttöön vuonna 1991, ovat tukeneet uuden energiateollisuuden kehitystä. Maailman aurinkovoimalaitoksista 40 prosenttia on Saksassa, ja tuulivoiman tuotannossa maa on maailman kolmanneksi suurin. Ydinvoiman alasajopäätös vahvistaa kehitystä edelleen.
Uusiutuvan energian tukijärjestelmä maksaa nyt arviolta viisi miljardia euroa vuodessa, ja lisääntyvät investoinnit saattavat nostaa tukieurojen määrää. Käytetyille ydinpolttoainesauvoille asetettu vero tuottaa 2,3 miljardia euroa vuodessa – mutta toisaalta myös hiilisektoria tuetaan 2,5 miljardilla vuosittain.
Jotta uusiutuvan energiantuotannon hajautetusta mallista saadaan kaikki irti, Euroopassa on kehitettävä niin sanottuja älykkäitä verkkoja sähkönsiirtoon rajojen sisällä ja niiden ylitse. Uuden tietokoneohjatun verkon odotetaan laskevan energian kulutusta ja vähentävän kasvihuonekaasupäästöjä, mutta verkon toteutukseen on vielä matkaa.
Saksa siis on ydinvoimapäätöksestään huolimatta eurooppalaisen energiapolitiikan todennäköinen voittaja.
Maan uusi energiapolitiikka hyötyy Venäjän maakaasusta ja sitoo sen entistäkin tiiviimmin yhteisille kaasumarkkinoille, jotka kehittyvät hitaasti mutta varmasti. Samalla uusi energiapolitiikka edistää uusien toimittajien tuloa markkinoille.
Saksan uusiutuvan energiapolitiikan vahvuus puolestaan on uusien ratkaisujen lukitseminen osaksi energiayhtälöä jo tässä vaiheessa, samalla kun riittävä osa vanhaa energia-agendaa pidetään mukana.
Energiapolitiikassa ratkaisut ovat tyypillisesti kalliita ja edellyttävät useiden julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyötä. Siksi puhutaan lukitsevista tekijöistä, jotka sitovat toimijat päätöksiin vuosikymmeniksi. Tällöin on realistisia toiveita odottaa, että uudet energiaratkaisut ovat muutaman vuosikymmenen kuluttua nykyistä kilpailukykyisempiä.
Saksa vertautuu aggressiivisimpiin vanhan ja uuden energia-agendan yhdistelijöihin Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, joiden kanssa se kilpailee uuden energia-agendan herruudesta tasaväkisesti. Useimmilla muilla Euroopan mailla sen sijaan on kova työ selviytyä läpi edes oman maanosansa turnauskarsinnoista.
Tuomas Mustikainen, Jorma Palovaara