Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kuinka monta Eurooppaa?

Selviytyykö Euroopan unioni talouskriisistä yhtenäisenä? Yhtenä synkimmistä skenaarioista on väläytelty euroalueen tai pahimmassa tapauksessa koko EU:n jakautumista. Esillä on ollut monenlaisia jakolinjoja: On vauras ja kilpailukykyinen Pohjois-Eurooppa ja talouden rakenteellisista ongelmista kärsivä etelä. On julkisen talouden hyvin hoitanut protestanttinen Eurooppa ja valtionkassan kuralle ajanut katolinen maanosa. Toisaalta on integraation syventämiseen myönteisesti suhtautuva Manner-Eurooppa ja EU-kielteinen Britannia. On aina vain tiiviimmin järjestäytyvä euroryhmä ja sen ulkopuolelle jääneet unionimaat. Kaiken kukkuraksi on integraatiomyönteinen euroeliitti ja epäilevä kansa.

Euroopan unionissa tulee aina olemaan jakolinjoja. Unionin keskeisenä tehtävänä on estää jakolinjojen politisoituminen ja sovittaa yhteen maiden välisiä eroja. EU-järjestelmä täyttää tehtävänsä silloin, kun se mahdollistaa sopivanlaisten erojen säilymisen jäsenmaiden talouksissa ja politiikassa mutta varmistaa, ettei kokonaisuus kärsi.

Talous- ja rahaliitto on nyt tarkastelun kohteena juuri tässä suhteessa. Liiton tavoitteeksi ja lähtöoletukseksi on asetettu julkisten talouksien lähentyminen. Onko se tosiasiallista ja onko kaikilla euroalueen mailla taloudelliset ja poliittiset edellytykset sopeutua laadittuihin kriteereihin? Toisaalta, jos rahaliitto Emun onnistumisen katsotaan edellyttävän myös nykyistä vahvempaa poliittista liittoa, mikä on euroalueen ulkopuolisten maiden paikka siinä?

Ulkopolitiikka-lehti kokosi erilaisia vaihtoehtoja EU:n tulevaisuudesta ja kutsui joukon asiantuntijoita punnitsemaan niitä. Keskustelun tulokset voitte lukea tästä lehdestä. Mielenkiintoista on, että liittovaltiomallilla on tukijansa niin unionin kannattajien kuin sen kriitikkojenkin joukossa.

Tässä UP-lehden numerossa tarkastellaan myös Etelä-Euroopan EU-maita. Katolisesta perinteestä huolimatta Välimeren pohjoisranta ei ole kulttuurisesti eikä taloudellisesti yhtenäinen. Mukaan mahtuu maita, joissa valtio koneistoineen on hyvin heikko, kuten Italia. Toisaalta mukana on maita, joissa valtio on erityisen vahva, kuten Ranska. Keskushallinnon ja vahvojen alueiden väliset jännitteet leimaavat vallankäyttöä Espanjassa ja Italiassa, kun taas Ranska ja Kreikka ovat esimerkkejä yhtenäisvaltiokulttuurista.

Tammikuisia presidentinvaaleja ennakoiden UP-lehti esittelee presidenttiehdokkaiden näkemyksiä ulkopolitiikasta. Vaikka eduskunta hiljattain hyväksyi presidentinvaltaa kaventavan perustuslakimuutoksen, erääseen merkittävimmistä valtaulottuvuuksista se ei koskenut: presidentin valintaan suoralla kansanvaalilla. Presidenttiehdokkaat hakevat nyt kansalta valtakirjaa vahvaan johtajuuteen, mikä näyttäisi olevan ristiriidassa muutettujen perustuslakisäännösten mukaisen presidentinvallan kanssa. Vaalitapa ja karismaattiset ehdokkaat ennakoivat suurta äänestysaktiivisuutta, mikä on hyvä asia pudonneiden äänestysprosenttien maassa.

Ulkopolitiikka 4/2011