Euroopan neljä tulevaisuutta
Teema: Euroopan unionin tulevaisuus
Euroopan unionia ravisteleva kriisi voi johtaa maanosan syvempään poliittiseen yhdentymiseen – aina liittovaltioksi saakka. Yhtä hyvin se voi johtaa euroalueen tai koko unionin hajoamiseen. Mitä näistä vaihtoehdoista seuraisi? Ulkopolitiikka-lehti esittelee neljä erilaista tulevaisuudenkuvaa.
Euroopan unionin menoa on seurattu kahden vuoden ajan kuin Odysseuksen pitkittyvää laivamatkaa. Suvantokohdat ovat harvassa, kun toivon ja epätoivon hetket vaihtelevat markkinoiden pyörityksessä. Euroopan johtajat ovat hetkittäin saavinaan otetta kriisistä, kunnes on tultu entistä suuremman koettelemuksen eteen.
Tarinan jatkosta on vain valistuneita veikkauksia, joten kirjoitimme niitä neljä. Skenaarioissa 1 ja 2 euro selviää kriisistä, skenaarioissa 3 ja 4 euroalue hajoaa. Kokosimme kuusi eri tavoin ajattelevaa keskustelijaa kommentoimaan skenaarioita saman pöydän ääreen yhden iltapäivän ajaksi.
Keskusteluun osallistuivat kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopistosta, filosofi ja yliopistonlehtori Thomas Wallgren (sd.), Helsingin Sanomien entinen pääkirjoitustoimittaja ja riippumaton kolumnisti Olli Kivinen, Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelman johtaja Juha Jokela, Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto ja Eurooppa-nuorten pääsihteeri Satu Tuomikorpi (kok.)
Kohti pohjakosketusta
Aivan ensimmäiseksi keskustelijat kertoivat näkemyksensä kriisin syistä: jos niihin päästään käsiksi, voi ratkaisukin alkaa hahmottua.
Taustalla on kymmenen vuotta jatkunut edullisen rahan syytäminen kriisimaihin, sanoo professori Vesa Kanniainen.
”Kreikka ja Portugali saivat vuoteen 2008 saakka lainaa Saksan korolla. Oli hyvin helppoa synnyttää ja ylläpitää budjettivajetta. Kreikka on ylittänyt kaikkina vuosina kasvu- ja vakaussopimuksen kriteerin korkeintaan kolmen prosentin budjettivajeesta, Portugali yhtä vuotta lukuun ottamatta. Tähän ei koskaan puututtu, koska Saksa ylitti budjettikriteerin vuosina 2002–2004, Ranska 2002–2005 ja Italia 2001–2006.”
Filosofi Thomas Wallgren näkee talouskriisin ja poliittisen kriisin taustalla sivilisaation kriisin. ”EU on sitoutunut kasvuyhteiskunnan ihanteisiin ja tavoitteisiin peruskirjaansa myöten – niin ovat tosin myös sen jäsenmaat kahdensadan viime vuoden ajan. Tämä sivilisaatiomalli on tullut tiensä päähän.”
Vaihtoehto EU:lle -kansalaisliikkeen hallituksessa vaikuttava Wallgren uskoo, että poliitikot tai instituutiot eivät pysty ratkaisemaan sivilisaation kriisiä. Tehtävä jää kansalaisille, joiden on löydettävä tällä vuosisadalla tie nollakasvu- tai degrowth-yhteiskuntaan.
”Kreikan mukaan ottaminen oli alun perin virhe”, sanoo riippumaton kolumnisti Olli Kivinen. ”Kreikka on huijannut länsimaita 1800-luvun alkupuolelta alkaen. Se on aina saanut rahaa enemmän kuin on ansainnut: milloin islamin uhkaa, pahoja turkkilaisia tai kommunisteja vastaan, milloin Balkanin yleisen sekasorron tai antiikin muistojen vuoksi.”
Kriisin toinen juonne liittyy Kivisen mukaan yleiseen vauhtisokeuteen, joka syntyi, kun EU:n uusille jäsenmaille haluttiin tarjota oikotie onneen. Nopeus kasvoi sen jälkeen, kun Portugalin ja Espanjan diktatuurit kaatuivat 1970-luvulla. Irlanti taas oli ”köyhä pikkusisar, jolle haluttiin tarjota mahdollisuuksia”.
Ohjelmajohtaja Juha Jokela tähdentää, että lukuisat eri kriisit nivoutuvat nyt toisiinsa: Euroopan valtioiden velka- ja rahoituskriisi, pankkikriisi ja niitä yhdistävä euron kriisi. Näitä ympäröi vielä talouskriisi: se, miten Eurooppa pärjää maailmanlaajuisessa kilpailussa. Tummia pilviä on kasaantumassa myös demokratian ja poliittisen järjestelmän legitimiteetin ylle. Legitimiteetillätarkoitetaan kansalaisten luottamusta järjestelmään. Monia asioita päätetään ja johtajia valitaan kansallisella tasolla, vaikka esimerkiksi talous- ja ympäristökysymyksiä tulisi ratkoa kansainvälisesti.
Tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto muistuttaa eurojärjestelmän valuviasta. Martin Feldstein ja eräät muut yhdysvaltalaiset huippuekonomistit varoittivat 1990-luvulla rakentamasta Eurooppaan rahaliittoa, jonka tukena ei ole yhteistä finanssipolitiikkaa vaan jossa tuloista ja menoista päätetään kansallisesti.
”Maastrichtin sopimuksessa pyrittiin ottamaan tämä valuvika huomioon, mutta sitten sopimusta rikottiin”, Haavisto sanoo. Ensin sovittiin, että jäsenmaat eivät pelasta toisiaan taloudellisesti (no bail-out), mutta nyt onkin meneillään suuren mittakaavan pelastusoperaatio.
Eurooppa-nuorten Satu Tuomikorpi (kok.) pitää kriisin räikeimpänä syynä elämistä yli varojen. Ratkaisua tulisi etsiä talouskasvusta.
”Olen miettinyt, onko oma sukupolveni liian mukavuudenhaluinen. On niin paljon saavutettuja etuja. Voiko kriisi jopa johtua siitä, että ihmisillä ei ole enää intoa tehdä töitä ja luoda kasvua, vaan nautitaan työn hedelmistä ja levätään aikaisempien sukupolvien laakereilla?”
Skenaarioiden valmisteluun osallistuivat Juha Jokela, Kaisa Korhonen, Tiia Lehtonen, Juha Mäkinen ja Teija Tiilikainen Ulkopoliittisesta instituutista.
Lue skenaariot ja raadin näkemykset niistä UP-lehdestä 4/2011.
Sähköposti
Facebook
LinkedIn
Twitter
Lisää